Blogi: Timo Vihavainen, pe 19.10.2018 23:19

Totuuden aikoja

Totuus ja vapaus

 

Kuten tunnettua, kommunismi tähtäsi ihmisen maksimaaliseen vapauttamiseen. Monille, ellei useimmille intellektuelleille sen lupaukset ja metodit olivat aivan ymmärrettäviä ja uskottavia. Ihmeellinen ja suurenmoinen päämäärähän se oli se oleellinen asia, eivät yksittäiset ns. faktat.

Tarinahan kertoi, että kun viimeinen sorrettujen luokka ottaisi vallan käsiinsä, ei sortoa enää tarvittu, eikä oikeastaan enää voisi ollakaan, lukuun ottamatta nyt sitä lyhyttä välivaihetta, jonka aikana entisiä sortajia pakotettaisiin uuteen vapauteensa.

Kun itse on nähnyt, miten innokkaasti ihmiset uskoivat Neuvostoliitossa ja Kiinassa vallitsevan suuremman vapauden kuin lännessä, ei kai pitäisi enää ihmetellä sitä älyllisen tason sukellusta, joka nykyään on tapahtunut kulttuurin valtavirtaa edustavissa julkaisuissa.

Kommunismia tunnustavissa valtioissa selitettiin näennäinen vapauden puute sillä, että virallisista normeista poikkeaminen olisi itse asiassa tarkoittanut vapauden vastustamista.

Jokin yksilö, sanotaan nyt joku Solženitsyn, jonka huhuttiin polveutuvan riistäjäsuvusta ja haaveilevan epäoikeudenmukaisen yhteiskunnan palauttamisesta, saattoi toki valittaa, ettei hänen annettu esittää ajatuksiaan julkisesti.

 Tämän nimittäminen sananvapauden rajoittamiseksi oli kuitenkin naurettavaa ja perustui sofismiin: eihän epävapauden saarnaaminen tarkoittanut mitään vapautta.

Vapaus puolestaan ei reaalimaailmassa voinut tarkoittaa mitään muuta kuin sitä vapautta, joka oli mahdollinen. Oli mahdollista kuvitella sellainen anarkistinen vapaus, joka salli ihmisen tehdä mitä tahansa toisista ihmisistä ja heidän eduistaan välittämättä, mutta se ei ollut koko kansan vapautta, vaan itsensä muiden yläpuolelle korottaneen pikkuporvarin vapautta.

Kuten Marx oli sanonut, vapaus oli välttämättömyyden ymmärtämistä ja hyväksymistä. Voihan ihminen yrittää vaikka kiivetä pystysuoraa seinää ylös, mutta objektiiviset olosuhteet eivät salli hänen onnistua siinä.

Solženitsyniä sitten paneteltiin sekä julkisessa sanassa, että sitä täydentävillä luennoilla, jotka yleensä raottivat salaisuuksien verhoa hieman enemmän kuin painetussa sanassa katsottiin mahdolliseksi.

Käytännössä ne lisäsivät viralliseen totuuteen lähinnä löysää bullshittiä, josta ei tarvinnut vastata. Sitä paitsi oikean totuuden vartijat eivät tietenkään vastanneet oikeuden edessä mistään muustakaan, sillä totuus oli heidän läänityksensä ja he käyttivät sitä ja tarvittaessa kaikkea muutakin joka tapauksessa oikean asian hyväksi ja sehän se oli se asia, joka viime kädessä jotakin merkitsi.

Moneen läntiseen intellektuelliin kommunistinen logiikka teki valtavan vaikutuksen. Mieleeni tulee etenkin Jan Myrdal, joka menetti kokonaan kriittisen kykynsä saavuttuaan kiinalaiseen kylään, jonka elämää hän sitten tarkkaili tulkin muodostaman suodattimen läpi.

Mutta informaatiosodan logiikka ja menetelmät olivat toki jo vanhempaa perua. Aivan erityisesti sitä oli kehitelty 1930-luvulla, jolloin intellektuellien rintamaa järjestettiin riveihin Moskovan asiamiesten toimesta. Pariisi oli kokoontumisajojen suuria kiintopisteitä ja puuhamiehistä nousi erityiseen maineeseen Willi Münzenberg

Münzenbergin kokoaman kulttuuririntaman logiikka oli normaalia totaalisen sodan logiikkaa: se, joka ei ole puolellamme, on meitä vastaan ja päinvastoin. Kaikkien intellektuellien muodostaman älyn ja moraalin ritarien muodostaman rintaman tuli siis olla fasismia vastaan, muuten se oli sen puolella.

Suomukset kuitenkin putosivat Münzenbergin silmiltä, kun suuren terrorin ensimmäiset aallot alkoivat vyöryä. Koska hän ei varauksitta uskonut Neuvostoliiton nyt juuri tässä tapauksessa ehdottomasti noudattavan vapauden ja oikeudenmukaisuuden imperatiiveja, hänkin sai käskyn pistäytyä Moskovassa.

Nyt on tiedossa, ettei hän olisi tuolta matkalta palannut ja tämän hän aavisti itsekin. Niinpä hän jäåtti menemättä ja säilyi hengissä aina vuoteen 1940, jolloin kuoli olosuhteissa, joita on pidetty hämärinä.

Mutta kyseessähän oli vain yksi vähäpätöinen henkilö, jollaisista totalitaariset aatteet eivät yleensä pidä erityisempää lukua, koska ne haluavat määrätä miljoonien ja miljardien elämästä ja ajattelusta.

Joka tapauksessa Münzenberg ei ollut ainoa, joka niin sanoakseni heräsi dogmaattisesta horroksesta saatuaan kuulla ns. suurista puhdistuksista. André Gide on toinen tunnettu tapaus ja olihan niitä muitakin, paljonkin. Ei siis pidä paikkaansa väite, että Moskovan mielettömät tarinat oikeiston ja vasemmiston yhteisestä, trotskilaisesta salaliitosta olisivat vain pönkittäneet uskovaisten kommunistien vakaumusta.

Useassa tapauksessa näin kyllä todella kävi ja on kiinnostavaa nähdä, millä helppoudella monet poliittiset pyhiinvaeltajat ja muut hyväuskoiset hölmöt ryntäsivät hyväksymään kaikki Moskovan tarjoamat tulkinnat ja ratkaisut.

Kuolemantuomion vastustajat kannattivat innokkaasti niiden ”hullujen koirien” ampumista, jotka olivat olleet kyllin röyhkeitä ryhtyäkseen sabotoimaan koko ihmiskunnan suurinta projektia, jonka oli määrä korottaa lajimme vapaus aivan uudelle tasolle, silloinhan ei kukaan enää edes unelmoisi väärin tekemisestä tai ajattelemisesta. Siinäpä vapauksien vapaus!

Niin sanottu  faktantarkistus oli asia, josta kyllä useinkin ymmärrettiin Neuvostoliiton ulkopuolella olla huolissaan. Osoittautui sentään, että luotettaviksi arvioidut eli siis ihmiskunnan edistymistä kannattavat, havainnoijat toivat lohdullisen viestin: kaikki on kunnossa.

Kun tämä oli selvää, ja monellehan se oli itsestään selvää eikä edes kaivannut mitään todisteita, jäi jäljelle vain tarve uskoa sitäkin, mitä ei nähnyt ja, Lutherin katekismuksen mukaisesti, selittää kaikki kuulemansa parhain päin.

Vain hyvin harvoilla riitti älyllistä energiaa neuvostojen maasta tulevien uutisten kriittiseen analyysiin, mikä hyvin helposti johti myös itse suuren tarinan epäilemiseen.

Neuvostoliiton kommunistisenpuolueen ns. Lyhyessä kurssissa vuodelta 1938 Stalin ei suotta todennut, että heikkouskoisuus oli erittäin vaarallinen asia. Näin se varmaan olikin. Mutta riittihän sitä uskoakin. Näyttää ilmeiseltä, että yleinen uskonpuute sai Neuvostoliiton valtaansa vasta perestroikan aikana. Silloin se tapahtuikin kertarysäyksellä.

Mutta tämähän on vanha juttu. Miksi vatvoa asioita, jotka ovat olleita ja menneitä?

Siksipä, että ihmiset, jotka eivät historiaa tunne, tuomitaan elämään se uudestaan.

Olen huomannut, että monet aivan vilpittömästi hämmästyvät, kun heidän uskomaansa suurta kertomusta verrataan stalinilaiseen tarinaan vapauden valtakunnan synnystä ja sen edellyttämästä armojärjestyksestä.

Tämän nykyisen tarinan kannattajathan ovat kaikkien hyvien ja miellyttävien asioiden puolella. Heidän ajamansa vapaus on sitä todellista vapautta, josta poikkeaminen taas on epävapautta. Heidän kertomansa tarina on se tosi tarina eivätkä sen totuutta voi mitkään yksittäiset poikkeukset horjuttaa.

Juuri nyt olen huomannut netissä paljonkin sitä mielipidettä, että on hienoa, kun globalisaation ja kulttuurivallankumouksen epäilijät, heikkouskoiset ja väärien yleistysten levittelijät saavat ankaran rangaistuksen. Se, jos mikä lisää uskoa totuuden voimaan!

Kaikilla suurilla ideologisilla tarinoilla vain taitaa olla oma elinkaarensa, vaikka niitä aina pidetään lopullisina totuuksina. Saattaa olla, että myös tällä kertaa, kuten aikoinaan Neuvostoliiton tapauksessa, ideologian konkurssi toteutuu nopeana ja katastrofaalisena romahduksena.

 

 

Timo Vihavainen pe 19.10. 23:19

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Eilispäivän elämää

ke 20.02. 22:35

Ammunnan kysymyksiä

ti 19.02. 22:47

Kollegoja pelastamassa

ma 18.02. 22:19

Koululaiset ja peruukit

su 17.02. 21:27

Kiväärit ja kevirit

la 16.02. 11:04

Uuden aikakauden alussa

to 14.02. 22:07

Vanhurskaat kolonialistit

ke 13.02. 17:06

Mitä rotu tarkoittaa?

ma 11.02. 18:06

Brodski lapsena

pe 08.02. 23:57

Heitspiits

pe 08.02. 13:19

blogit

Vieraskynä

Miten Amerikan eliitti jakoi kansan kahtia

la 02.02.2019 00:40

Juha Ahvio

Vuoden 2019 vaalit ovat ratkaisevan tärkeitä

su 17.02.2019 21:28

Professorin Ajatuksia

Eduskunnassa näyteltiin farssi aktiivimallin ympärillä

ke 20.02.2019 22:34

Jukka Hankamäki

Miksi Perussuomalaisten kannatus nousee?

ti 19.02.2019 22:49

Petteri Hiienkoski

Demokratia ja uskonnonvapaus edellyttävät sananvapautta

su 10.02.2019 04:15

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Rajatonta välinpitämättömyyttä

pe 08.02.2019 19:19

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kantasuomalaisia syrjitään yo-kirjoituksissa järjestelmällisesti

la 26.01.2019 22:07

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Suomi intiaanina - viekö EVM maat ja mannut?

ma 18.02.2019 22:18

Mika Niikko

Kuka opettaa sinun lapsellesi seksuaalisuudesta?

ma 28.01.2019 22:12

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Vihertynyt valtaeliitti ja identiteettipolitiikan moraalikaaos

la 16.02.2019 11:57

Heikki Porkka

Yle pimittää merkittävää tietoa Ranskan antisemitismistä

ke 20.02.2019 19:22

Olli Pusa

Raha ja hoiva

ma 18.02.2019 22:53

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Neuvostotaide oli propagandan väline

ke 20.02.2019 17:49

Reijo Tossavainen

Tee oma arvovalintasi ja äänestä!

ma 11.02.2019 09:16

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Eilispäivän elämää

ke 20.02.2019 22:35

Matti Viren

Populismia

ti 19.02.2019 23:20