Blogi: Olli Pusa, su 28.10.2018 01:23

EU:n hajoamisen tuska

Liisa Jaakonsaari antoi haastattelun Ylelle. Haastattelua on siteerattu eri medioissa. Siinä hän ilmoitti, että hän ei asetu ehdolle EU-vaaleissa. Samassa yhteydessä hän huokaili maailman ristiriitaista kehitystä. Ensiksi hän julisti, että kansalaisten luottamus EU:ta kohtaan on eurobarometrien mukaan kasvanut. Samaan aikaan hän ihmetteli, että EU on hajoamassa sisäisesti.

Miksi EU on hajoamassa Jaakonsaaren mielestä?

” Toinen trendi on kuitenkin se, että unioni hajoaa sisältäpäin. On jäsenmaita, jotka eivät jaa arvopohjaa, kuten oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia, Jaakonsaari viittasi Ylen Ykkösaamun haastattelussa Puolaan ja Unkariin.”

”Italia on viimeisin esimerkki siitä, että he viis veisaavat Euroopan yhteisistä taloussäännöistä ja muusta.

Jaakonsaaren mukaan muita EU:n haasteita ovat ilmastonmuutos, kansainvälisen järjestelmän uskottavuuden palauttaminen ja unionin yhteisen idean vahvistaminen.

– Kaikkia näitä haastetaan. Brexit on kovin esimerkki siitä, että toisaalta kansanäänestyksillä ei sovi leikkiä ja että tietyllä tavalla EU:n hajoamisprosessi on totta.”

EU:n hajoaminen on varsin ilmeisesti menossa. Britannia on eroamassa, Italia vähät välittää EU:n mielipiteistä, Saksassa hallitus on vakavassa kriisissä maahanmuuttopolitiikkansa seurauksena, Ranskan presidentti Macron on menettänyt suosionsa ja toimintakykynsä, Itävalta kapinoi EU:n maahanmuuttopolitiikkaa vastaan, Itä-Eurooppa on avoimessa kapinassa.

Oma kysymyksensä on, miksi EU on hajoamassa? Jaakonsaari on loppuun asti sokea ongelmille, joita ilmeisesti itse on europarlamentaarikkona ollut edistämässä. Muistan aikaa kun Suomessa pidettiin kansanäänestys EU-jäsenyydestä. Silloin media kartellina julisti asiaa. Silloin näin jälkikäteen todeten meille valehdeltiin eurosta. Ennen äänestystä väitettiin, ettei kansaäänestyksen yhteydessä päätetä eurojäsenyydestä. Sitten äänestyksen jälkeen selitettiin, että asiasta olikin päätetty jo kansanäänestyksessä.

Muutenkin kuva EU:n rakentamisesta alkoi herättää ihmetystä minun kaltaisestanikin, joka olin äänestänyt jäsenyyden puolesta. Ensin julistettiin, että uusien perussopimusten hyväksymisestä piti päättää kansanäänestyksillä. Mutta kun jossakin maassa ihmiset äänestivät ”väärin” alkoi irvokas näytelmä. Maata uhkailtiin ja äänestyksiä uusittiin, kunnes saatiin haluttu tulos. Lopulta alettiin julistaa, että kansanäänestykset ovat pahasta, päätökset pitää tehdä eliitin toimesta.

Tuon seurauksena eliitin ajama EU erkaantui täysin siitä, mitä kansalaiset oikeasti halusivat. Kansalaiset halusivat kauppayhteyksiä, vapaampaa liikkumista ym. Mutta EU:n johto halusikin liittovaltiota, kansainvälistä mahtia ja suurvaltaa.

Euro luotiin ilmiselvästi hirttosilmukaksi, jolla yritettiin puristaa EU liittovaltioksi. Ongelmat vain kasvoivat eri mittoihin. Saksalaisten ja ranskalaisten pankkien mm. Kreikkaan suuntautuneen holtittoman lainanannon tappiot maksatettiin euromaiden kansalaisilla.

Sitten 2015 luotiin maahanmuuttokriisi. Eurooppa täyttyi Lähi-Idästä ja Afrikasta tulleilla elintasoseikkailijoilla. Kustannukset olivat suuret ja tulijat aiheuttivat valtavat turvallisuusongelmat tavallisille kansalaisille. Kun kansalaisten mielipiteistä ei välitetty eikä vieläkään välitetä, eri puolilla alkavat kapinaliikkeet kasvaa median valtavasta propagandasta huolimatta.

Ja nyt ollaan tilanteessa, josta kuka tahansa voi nähdä, että EU on menettänyt kansalaisten luottamuksen ja ajautuu kriisistä toiseen. Hajoamisprosessi on ilmeinen. Mutta Liisa Jaakonsaari on tyypilliseen EU-byrokraattien tapaan sokea omille virheille. Jaakonsaarikin hokee kuinka jotkut eivät kunnioita oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia. Todellisuudessa valtava osa ihmisistä kokee, ettei EU-liittovaltiota ajava eliitti ole piitannut heidän oikeuksistaan. Tuollainen hurskastelu herättää ärtymystä kansan keskuudessa.

Silti on hyvin oireellista, että vankka EU-liittovaltiointoilija Jaakonsaari julkisesti myöntää, että EU on hajoamassa. Se hajoaminen ei enää ole kovinkaan kaukana, kun vankkumattomat kannattajatkin sen tunnustavat.

Suomessa suhtautuminen keskusteluun EU:sta on omituista varjonyrkkeilyä. EU:ta ei saa arvostella eikä sen romahdusta saa ennustaa, koska silloin horjutetaan ihmisten luottamusta hallintoon. Todellisuudessa hallinto on typeryyksillään itse horjuttanut uskottavuuttaan.

Suomessa tuohon kieltoon sisältyy väite, että silloin pelataan Putinin pussiin. Putin epäilemättä ilolla käyttäisi hyväkseen kaikki keinot kasvattaa vaikutusvaltaansa Suomessa. Mutta jos EU:n hajoaminen on todennäköinen kehityssuunta, ei kieltämällä keskustelu siitä mitenkään vahvisteta Suomen asemaa, päinvastoin ajaudutaan entistä vaikeampaan kriisiin.

Suomen onni saattaa olla, että samalla kun EU on hajoamassa, Venäjä on ajautumassa äärimmäisen suuriin sisäisiin vaikeuksiin ja sillä ei ole voimia hyödyntää avautuvia mahdollisuuksia. Tässä tilanteessa olisi tärkeää käydä avoin kansalaiskeskustelu Suomen ratkaisuista. Mutta sen esteenä on valtamedian kartellina toteuttamat sensuuri ja aivopesuprojektit. Ensimmäinen asia on palauttaa avoin kansalaiskeskustelu asioista.

Olli Pusa su 28.10. 01:23

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

YLEN häveliästä

pe 02.02. 14:01

Uutta presidentinhallintoa valitsemassa

ma 29.01. 19:33

Presidentti arvojohtajana

la 27.01. 17:00

Presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen finaali

ke 24.01. 20:24

Vihreä terroristiliike

to 04.01. 11:48

Kuusiniemi avautuu?

pe 29.12. 21:45

Jumalallinen ilmoitus?

to 28.12. 09:20

Ehdokas Pekka Haavisto

pe 22.12. 18:23

Pyhä yksinkertaisuus

ke 20.12. 00:25

Pelastuspartiot liikkeellä?

to 07.12. 19:59

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44