Blogi: Arto Luukkanen, ke 07.11.2018 23:23

Tasapeli USA:ssa - vaalikamppailu jatkuu armottomana

USA:n välivaalien tulos näyttää olevan kummallinen tasapeli, jossa läntinen suurvalta jakaantui monella eri tavalla.

Ensiksi, kumpikaan puoli ei selvästi voittanut. Vaaleista ei tullut ”vastarintaliikkeen” juhlaa kuten demokraatit halusivat eikä Trump kyennyt saamaan omalla aggressiivisella charmillaan vastustajiaan kumoon.

Toiseksi, kun yleensä vaalien tuloksen pitäisi tarjota mahdollisuus jonkinlaiseen rauhalliseen yhteistyöhön, niin nämä vaalit kärjistivät ja kuumensivat tilannetta. Edustajainhuone aikoo ottaa nyt tiukan asenteen istuvaan presidenttiin; se aikoo jahdata presidenttiä verenmaku suussa ja asenteella, että ”nyt ei olla mukavia eikä tehdä yhteistyötä”.

Etelä republikaaneille

Edustajainhuoneen demokraattienemmistö tuli itärannikolta, Kaliforniasta ja ennen kaikkea vähemmistöiltä, nuorilta ja naisilta. Nämä kaikki olivat jo kaksi vuotta sitten Trumpin ongelmana mutta nyt kylmä tuuli puhaltaa entistä kovempaa.

Demokraattien voitto ei ole kuitenkaan niin kovin selvä kuin ajateltiin. Trumpin rämäkkä kampanja siirtolaisia vastaan ja tuotannollisen talouden puolesta mobilisoi selvästi ihmisiä esimerkiksi Indianassa, Missourissa ja Pohjois-Dakotassa, Tennesseessä ja tietenkin Texasissa. Etenkin etelässä - niin maalla kuin kaupungeissakin. Erityisesti senaatinvaaleissa, joissa Trump oli eniten henkilökohtaisesti läsnä, hänen kampanjointinsa tehosi.

Edustajanhuoneen demokraattimenestys oli odotettu. Sinne tuli nyt ennätysmäärä demokraattinaisia. Kyseinen elin ei kuitenkaan oikein sovi ”presidentin-metsästykseen” sillä valtaoikeuksiltaan suurempi senaatti on nyt tukevasti republikaanien hallussa. Jopa niin, että sinne tuli paitsi enemmän, myös luotettavampia ja presidentistä riippuvaisempia republikaanisenaattoreja. Senaatti on nyt tiukasti ”Trumpin taskussa” ja nimitykset tapahtuvat sen kautta. Trump voi muovailla USA:n tulevaisuutta niiden kautta haluamaansa suuntaan.

Naiset ja nuoret demokraateille

Republikaanien ei kannata kuitenkaan juhlia kovasti tätä, sillä tuloksessa oli muutamia hälyttäviä merkkejä. Ensiksi, vastapuoli sai 4 uutta kuvernöörinpestiä itselleen. Esimerkiksi demokraattien Laura Kelly Kansasissa päihitti republikaanien Kris Kobachin vaikka Trump erityisesti valitsi hänet ja suosi häntä. Samoin Wisconsinissa demokraattien Tony Evers voitti selvästi republikaanien ”tähden” Scott Walkerin.

Yleisvaikutelman mukaan demokraatit juhlivat suurissa kaupungeissa, kun taas maaseutu ja provinssikaupungit  jäi republikaaneille. Kuten mainittu: nuoret ja vähemmistöt äänestivät selvästi presidenttiä vastaan kun taas vanhat olivat istuvan presidentin kannalla. Erityisesti nuoret ovat nyt Valkoista Taloa vastaan. Tosimielessä.

Kolea poliittinen tulevaisuus?

Vaalit olivat kalliit ja raskaat molemmille puolueille.

Vaalikamppailu ei oikein ratkaissut asioita ja edessä yhä jyrkempää ja raivoisampaa intrigointia uusiin presidentinvaaleihin saakka.  Eikä se tietenkään tule rajoittumaan sisäpolitiikkaan. Suurvallan sisäisissä kriiseissä ulkopolitiikasta tulee lyömäase niihin.

Kuten Washington Post totesi, äänestäjät olivat vihaisia mutta hajaantuneita. Usko äänestämiseen oli kuitenkin kova sillä äänestysprosentti nousi (https://www.washingtonpost.com/politics/midterm-voters-are-angry-and-divided-but-still-believe-in-the-power-of-the-vote/2018/11/06/cf8e962a-dfa8-11e8-b3f0-62607289efee_story.html?utm_term=.27869b8fd312).

Trump ei kykene nyt oikein saamaan lakeja lävitse. Näyttää siltä, että mikään lainsäädäntöhanke ei voi edetä ilman tukea edustajainhuoneesta ja maata hallitaan ”hallinnollisilla määräyksillä”.

Samaan aikaan tavalliset ihmiset pohdiskelevat ennen kaikkea taloudellista tulevaisuuttaan. Suurin osa haluaisi lopettaa loanheiton ja nimittelyn. Trumpin henkilö tietysti herättää valtavasti tunteita. Kompromisseihin ja rakentavaan keskusteluun uskovia poliitikkoja on yhä vähemmän.

Mitä me voisimme ottaa opiksi USA:sta? Kolme pointtia a la Stubb

Suomi tulee onneksi aina jälkijunassa.

Mutta ongelmana on se, että me kykenemme hyvin harvoin muuttamaan maailmalla nähtyä suuntaa. Tuloksena maamme jämähtää muualla tehtyihin ongelmiin eikä kykene pro-aktiiviseen toimintaan.

Ja sitten wanhan suomalaisen perinteen mukaan istumme wanhoissa soissa seuraavat 10 vuotta – ennen kuin saamme uuden mantran ulkomailta.

Ehkä se suurin asia mitä me voisimme oppia on, että on palattava perusasioihin.

Alex Stubbin kunniaksi laitan nyt ”kolme pointtia”.

Ensiksi, valta kuuluu kansalle ja sillä on oikeus protestiin.

Toiseksi, median ei pitäisi nousta ”hyvä-kapellimestariksi” vaan sen pitäisi toimia oikean, reilun ja tasapuolisen informaation jakajana. Medialla on suuri rooli siinä, että se ala ”liehumaan kentällä” tai ”supistamaan väärien ihmisten liikkuma-alaa” vaan että se pyrkii syvemmin ja tarkemmin toimimaan tiedonvälittäjänä.

Kolmanneksi, nyt olisi aika unohtaa juuri maailmalta opittu syväpöyristymisen taito ja mennä politiikan asiakysymyksiin.

Arto Luukkanen

 

Arto Luukkanen ke 07.11. 23:23

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02. 13:58

Sota-Lintilän horinat - Taivaan lahja Putinille?

su 11.09. 13:29

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11. 17:19

Miljardien Sanna! Miljardien Matti!

su 25.10. 23:07

Marinin hallitus petti omat sanansa ja lopulta hallituskumppaninsa

su 27.09. 22:58

Päivi Räsäsen maalittaminen uskonnon yo-kokeessa

ma 21.09. 22:45

Puhtain asein puhtaan asian puolesta - avoin kirje Mikko Kärnälle ja Oula Silvennoiselle

su 13.09. 23:00

Lusikat jakoon! Kirkon perinteisten arvojen junttaus uhkaa uskonnonvapautta

ke 09.09. 22:28

Sanna Marin saa ihmiskunnan kalleinta koulutusta

ti 01.09. 22:56

Minskin "suutari" - vallankumous ei tule pelkästään kävelemällä

ma 24.08. 22:22

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44