Blogi: Professorin Ajatuksia, to 13.12.2018 23:41

Anna-Liina Kauhanen ja looginen itsestäänselvyys

Helsingin Sanomien Anna-Liina Kauhanen oli huomannut tänä aamuna, ettei Strasbourgin ampumisissa ollut kyse yksittäistapauksista.  Hän oli myös tullut siihen tulokseen, ettei poliisi- ja tiedustelutoimilla voida mitenkään estää kaikkia islamistien iskuja.

Sen sijaan Kauhanen ei ollut osannut päätellä, mikä olisi looginen johtopäätös hänen havainnoistaan ja ajattelunsa hedelmistä. Arvoisalle lukijalleni se lienee kuitenkin itsestäänselvyys.

Kauhanen on loogisesta kyvyttömyydestään huolimatta "hyvässä" seurassa. Tuota johtopäätöstä ei nimittäin ollut osannut tehdä myöskään HS:n pääkirjoittaja, joka vähemmän yllättävästi näki tarpeelliseksi korostaa ennen kaikkea maahanmuuttajien oikeuksia Oulun raiskaustapauksen yhteydessä.

Ylen Riku Roslund puolestaan suri sitä, kuinka maahamme asettuneiden maahanmuuttajien radikalisoitumisen ehkäisemiseen käytettävät rahat uhkaavat jäädä saamatta, vaikka suojelupoliisi pitää Suomen suurimpana terrorismin uhkana henkilöitä tai ryhmiä, "jotka saavat motivaationsa radikaali-islamistisesta propagandasta". Hänkään ei tullut huomanneeksi yhtenä ratkaisuvaihtoehtona sitä loogisesti oikeaa keinoa, joka arvoisalle lukijalleni lienee itsestäänselvyys.

Asiaa sivuttiin myös eilisessä eduskunnan keskustelussa. Siellä Pertti Salolainen (kok) arveli eurooppalaisen populismin nousun syyksi hallitsematonta maahanmuuttoa. Tämän puolestaan kiistivät kiihkeästi äärivasemmiston Anna Kontula (vas) ja Ville Niinistö (vihr). Mika Niikko (ps) puolestaan arveli EU.n sisärajavalvonnan palauttamisen auttavan maahanmuuton aiheuttamien ongelmien ratkaisemisessa.

Nähtäväksi siis jää, millä keinoin suomalaisten ja eurooppalaisten ihmisten turvallisuustilanteen ja -tunteen heikkeneminen saadaan pysäytetyksi. Vai korjaako älyllinen epärehellisyys jälleen kerran koko potin?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Strasbourgin tapaus saattoi pelastaa Macronin
Pari ajatusta Saksan turvatarkastuksen pettämisestä
Pitäisi tehdä välikysymys Oulun raiskausringin takia

 

Professorin Ajatuksia to 13.12. 23:41

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Mitä Sipilä ja Kekomäki jättivät kertomatta?

ma 14.01. 23:35

Uusi ulottuvuus totuuden jälkeiselle ajalle

su 13.01. 10:25

Oulun tapahtumien poliittinen jälki on vahvempi kuin Turun terrori-iskun

pe 11.01. 23:59

Valehteliko poliisi virkavastuulla Oulun raiskaustapauksissa?

to 10.01. 23:41

Väkivaltaa Bremenissä

ke 09.01. 23:13

Feministisiä kulttuuriuutisia

ti 08.01. 22:26

Populistista harhaanjohtamista

ma 07.01. 22:29

"Ei tarvitse olla vihainen maahanmuuttajille, vaikka he välillä raiskaavat yhden tai kaksi pikkutyttöä"

su 06.01. 22:32

Kimmo Laakso - vapaa toimittaja - älyllisesti epärehellisenä raiskauksista

la 05.01. 22:56

Ollako sosialisti vai ei, kas siinäpä vasta kysymys!

pe 04.01. 22:36

blogit

Vieraskynä

Vihapuhe on ihmisoikeus

ke 09.01.2019 17:44

Juha Ahvio

Vuosi 2019 totuuden valossa -luentosarja alkaa

la 12.01.2019 00:06

Professorin Ajatuksia

Mitä Sipilä ja Kekomäki jättivät kertomatta?

ma 14.01.2019 23:35

Jukka Hankamäki

Edessä maahanmuuttovaalit, ja miksi?

ti 15.01.2019 23:26

Petteri Hiienkoski

Pääministerin falskit selitykset

ma 14.01.2019 00:14

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Perussuomalaiset ovat ratkaisu

ma 14.01.2019 17:38

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Suomesta tulossa Espanjaa afrikkalaisempi

ma 14.01.2019 23:12

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Suvakkilan samba

ti 15.01.2019 23:25

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Elina Grundström on maineriski JSN:lle

to 20.12.2018 16:13

Heikki Porkka

Me tiesimme, mutta emme estäneet

ke 16.01.2019 14:28

Olli Pusa

Vastuunpakoilun SM-kisat?

la 12.01.2019 22:51

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Kuinka paljon puolue vastaa kannattajakuntaansa ?

la 22.12.2018 19:13

Reijo Tossavainen

Persujytky on viisauden alku - mutta vain vaalien alla

ma 14.01.2019 16:09

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Memento

ti 15.01.2019 23:23

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40