Blogi: Reijo Tossavainen, ke 26.12.2018 11:00

Ruotsiin ei ole turvallista matkustaa!

Kiina antoi matkustusvaroituksen Ruotsin osalta. Näin siksi, että tilanne maassa ei ole enää turvallinen!

Tällainen laitetaan helposti liioittelun piikkiin, sillä mielikuvissa Ruotsi nähdään vielä turvallisena lintukotona. Sitä se ei kuitenkaan enää ole. Autojen polttamiset ja pommien viskomiset ovat jokapäiväistä arkea.

Bagdad koetaan hyvin turvattomaksi kaupungiksi. Tosiasiassa nykyään siellä räjähtelee pommeja vähemmän kuin Malmössä, kun luvut suhteutetaan väkilukuun.

Kaikki tämä on seurausta maahanmuutosta. Tarkemmin sanottuna maahanmuutosta sellaisista maista, joissa vallitseva uskonto ja elämäntavat eroavat suuresti Ruotsin omasta.

Maahanmuuttajien mukana on tullut suvaitsemattomuutta ja äärimmäistä ajattelua. Punavihreän ideologian mukaan siihen kaikkeen pitää suhtautua lähtökohtaisesti myönteisesti. Sen seurauksena itseään suvaitsevana pitävän porukan suvaitsemattomuus on lisääntynyt. Seura on tehnyt kaltaisekseen.

Tästä luin hetki sitten yhden esimerkin somen puolelta. Saksan Dresdenissä AfD-puolueen parlamenttiedustaja oli elokuvissa. Kun elokuvissa olleet punavihreät sen huomasivat, he nostivat mekkalan ja pakottivat hänet ulos.

Esimerkki on yksittäistapauksesta, mutta ilmiö on eri muodoissaan rajusti lisääntynyt. Tragikoomista kyllä, vastaavanlaista suvaitsemattomuutta esiintyi 1930-luvulla.

Suomessa kehityksen suunta on samankaltainen. Todennäköisesti muutaman vuoden kuluttua olemme ajautuneet nykyistä paljon jyrkempään vastakkainasetteluun punavihreiden agendajournalistien johdolla. Jo nyt joulurauha julistettiin Turussa tiesulkujen takana.

……..

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Reijo Tossavainen ke 26.12. 11:00

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Tee oma arvovalintasi ja äänestä!

ma 11.02. 09:16

Äänestäjänä sinä voit tehdä oman arvovalintasi!

ke 06.02. 12:34

Journalisti-lehden päätoimittaja: "Me vaikutamme äänestyksen lopputulokseen"

to 31.01. 22:52

Orpo ja Rinne pettävät agendajournalistien tuella

ma 21.01. 11:12

On sinisten kotiinpaluun aika

la 19.01. 18:54

Persujytky on viisauden alku - mutta vain vaalien alla

ma 14.01. 16:09

Arvopohja petti - oikeusvaltion pohja murenee

pe 04.01. 10:41

Muutosvyöry Euroopassa vain kiihtyy vuonna 2019

ma 31.12. 14:29

Ruotsiin ei ole turvallista matkustaa!

ke 26.12. 11:00

Päiden irtileikkaamiset eivät hetkauta Suomen päättäjiä

su 23.12. 18:49

blogit

Vieraskynä

Miten Amerikan eliitti jakoi kansan kahtia

la 02.02.2019 00:40

Juha Ahvio

Vuoden 2019 vaalit ovat ratkaisevan tärkeitä

su 17.02.2019 21:28

Professorin Ajatuksia

Mitä tehdä palaaville islamisteille?

to 21.02.2019 22:20

Jukka Hankamäki

Vaalit: Soten loppusota vai uusi lähtölaukaus?

to 21.02.2019 22:23

Petteri Hiienkoski

Demokratia ja uskonnonvapaus edellyttävät sananvapautta

su 10.02.2019 04:15

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Rajatonta välinpitämättömyyttä

pe 08.02.2019 19:19

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kantasuomalaisia syrjitään yo-kirjoituksissa järjestelmällisesti

la 26.01.2019 22:07

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Suomi intiaanina - viekö EVM maat ja mannut?

ma 18.02.2019 22:18

Mika Niikko

Kuka opettaa sinun lapsellesi seksuaalisuudesta?

ma 28.01.2019 22:12

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Vihertynyt valtaeliitti ja identiteettipolitiikan moraalikaaos

la 16.02.2019 11:57

Heikki Porkka

Yle pimittää merkittävää tietoa Ranskan antisemitismistä

ke 20.02.2019 19:22

Olli Pusa

Raha ja hoiva

ma 18.02.2019 22:53

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Neuvostotaide oli propagandan väline

ke 20.02.2019 17:49

Reijo Tossavainen

Tee oma arvovalintasi ja äänestä!

ma 11.02.2019 09:16

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Eilisen päivän epistolateksti

to 21.02.2019 22:21

Matti Viren

Populismia

ti 19.02.2019 23:20