Blogi: Timo Vihavainen, ke 16.01.2019 23:10

Tavattomuuden lähteillä

Voi hyvä tavaton!

 

Päivän hesari puuttui maassamme ilmenevään huonotapaisuuteen ja asiantuntija, professori Laura Kolbe aiheellisesti muistutti asian selittämiseksi luokkayhteiskunnan murtumisen olevan meillä vielä tuoretta historiaa.

Toki myös kansainväliset vertailut ovat aina kiinnostavia. Äskettäin lukemassani Jac. Ahrenbergin muistelmassa W.C. von Daehnista kerrotaan, että kenraali oli joskus -yhdessä arkkitehdin kanssa- yöpynyt Lappeenrannassa, jossa paikallinen herrasväki parhaillaan vietti juhlia.

Koska v. Daehnin isä oli ollut alkoholisti, oli poika alkanut tuntea suorastaan fyysistä inhoa kaikkea juopottelua kohtaan. Lappeenrantalaista menoa kuunneltuaan hän päivitteli, miten raakaa pohjoisen väki olikaan, keskiluokka mukaan luettuna.

Kaukasiassa gruusialaisilla, armenialaisilla ja turkkilaisilla oli ihailtavan hyvät tavat: niihin verrattuna olemme täynnä raakuutta ja vihaa olevia barbaareja (äro vi vildar, fulla av råhet och ondska).

Tuon vihan/vihaisuuden mainitseminen on mielenkiintoista ja luultavasti sattuvaa. Hyvään käytökseen kuuluu tietty perushyvänsuopaisuus jokaista kohtaan, aivan riippumatta hänen asemastaan tai henkilökohtaisista ominaisuuksistaan.

Jotkut muodolliset säännöt ovat tuon perusasian rinnalla pelkkää katinkultaa ja vielä pahempaa, mikäli niihin hirttäydytään, kun ei asioita paremmin ymmärretä.

Kaikille tuttu lienee tarina siitä, miten kylän akat naureskelivat, kun joku heistä Mannerheimin läsnä ollessa ryysti kahvia lautaselta. Hihittely loppui, kun Mannerheim, asian huomattuaan, teki saman.

Hänellä toki oli siihen varaa ja tuskinpa mieleen saattoi edes juolahtaa, että hänen arvonsa olisi asian takia saattanut vaarantua, vaikka hän suuresti nauttikin muodollisuuksista noin yleensä.

Von Daehn ei ruvennut kuvatussa kohtauksessa vertaamaan suomalaisia venäläisiin. Sen tekivät kuitenkin lukuisat samoihin aikoihin toimineet kirjeenvaihtajat eli matkustavaiset, jotka lähettelivät juttujaan suomalaisiin lehtiin. Vuoteen 1890 saakka nuo artikkelit on helppo löytää kansalliskirjaston digitalisoiduista sanomalehdistä, koska ne aikoinaan koottiin artikkelikortistoksi (Matkakuvauksia eri maista, Pietarista, yli 700 juttua).

Kirjoitin aiheesta joskus pienen tutkielman ja tyhmää kyllä, tein sen suoraan venäjäksi, koska se myös sillä kielellä julkaistiin. Nyt kun se pitäisi kääntää suomeksi, se edellyttää suomenkielisten sitaattien kaivamista taas esille. Laiskuus on toistaiseksi estänyt tätä tekemästä, mutta kyllä tässä vielä ryhdistäydytään.

Aineistosta löytyy useitakin kuvauksia venäläisten juhlimisesta ja ryyppäämisestä, joissa samalla on vertaus suomalaisiin tai ruotsalaisiin.

Yleisenä havaintona voidaan todeta, etteivät venäläiset tule ryyppäämisestä vihaisiksi, vaan päinvastoin, tahtovat silloin syleillä koko maailmaa.

Saattaa toki sattua, että ryyppykaverit tapella nutustavat, mutta pian taas leppyvät ja suutelevat toisiaan kuin veljet armaat.

Missään ei ole havaittavissa sellaista raakaa räyhäämistä kuin meillä. Sivumennen sanoen, venäjässä räyhäämistä kuvataan ranskalaisella sanalla debauche (дебош), mikä tietenkin vie ajatukset siihen, mahdettiinko koko asia oppiakin sieltä. Sitä en kyllä hevin usko.

Mutta mitä käyttäytymiseen tulee, on alkoholin vaikutuksen alaisena käyttäytyminen sentään vain yksi osa asiaa. Lehdistömateriaalini osoitti myös, että suomalainen ihmetteli suuresti sitä, ettei Venäjällä tunnettu sitä suurta säätyerotusta, joka meillä näkyy joka paikassa. Jokin eversti saattoi ravintolassa laskea leikkiä tarjoilijan kanssa kuin vertaisensa ikään. Ei kyllä meillä…

Kaikkein ihmeellisintä toki oli, että pääsiäisenä kaikki suutelivat toisiaan, säädystä ja sukupuolesta riippumatta. Se oli jo suoranaista eksotiikkaa, kuten oli myös laskiaisviikon rieha, jossa juhlittiin kokonainen viikko. Joki kirjoittaja vertasi sitä tuhannen ja yhden yön satuihin monenlaisine huvittelulaitteineen, balagaaneineen ja musikantteineen.

Mutta myös venäläisessä kodissa osattiin elää samaan aikaan hienostuneesti ja vapaasti. Ruotsalainen kirjoittaja ei voinut olla ihmettelemättä sitä, miten kaikkien turhien muodollisuuksien unohtaminen teki yhdessäolosta unohtumattoman elämyksen. Oltiin vapaasti ja kuitenkin samalla comme il faut.

Venäläisethän tunnetusti ja syystäkin ylpeilevät noilla henkisillä (duševnyje) keskusteluillaan, joissa puhutaan syvällisistä asioista, ”sielu sielulle”. Kyseessä on aivan eri asia kuin ranskalainen henkevyys (ésprit), joka rajoittuu tyhjänpäiväiseen nokkeluuteen.

Englannissahan syvällisyyksien puhumista pidetään huonotapaisuutena ja ruotsalaisista lienee sanottava samaa.

Mutta aika oudoltahan tuo kirjeenvaihtajien antama kuva sentään tuntuu. Suomessahan sitä vasta tasa-arvoisia oltiin. Meillä oli talonpoikakin itsenäinen ja jopa pelkkä itsellinen saattoi olla itsetietoinen, henkirahan se hänkin edestään maksoi ja saattoi vaikka haastaa herran oikeuteen.

Erään kuvauksen mukaan jostakusta venäläisestä näyttivät Helsingin ajuritkin kuvernööreiltä ja viipurilaista poliisia kuvattiin habitukseltaan kerrassaan Juppiterin kaltaiseksi majesteetiksi.

Tämä perusnäkemys toistuu myös noiden artikkelien joukosta löytyvässä venäläisessä materiaalissa. Alempienkin kansanluokkien piirissä löytyi suomalaisista ylpeyttä ja itsetietoisuutta, mutta ei sillä mitään tekemistä tasa-arvoisuuden kanssa ollut. Herra se on pienkin herra.

Muuan suomalainen kuului sanoneen venäläiselle, että häntä oli turha komennella, sillä Suomessa olivat kaikki herroja. Tästä asenteesta löytyy lisääkin materiaalia.

Mutta ei näillä eväillä syntynyt hyvää käytöstä, sellaista kanssakäymisen sulavuutta, jossa eivät kompleksit paina ja jossa muistetaan aina olennainen: ihmisen arvokkuus.

Havaittu venäläinen välittömyys saattaa selittyä osin uskonnolliselta pohjalta: Jumalan edessä me kaikki olemme samoja syntisiä, mikä todistetaan pääsiäisen veljestymisrituaaleissa. Toisaalta hierarkiat ovat myös Jumalalta ja luonnostaan lankeavia.

Patriarkaalisessa yhteiskunnassa, jossa maaorjuus oli vielä eilispäivää, yläluokalla oli taipumus suhtautua kansaan kuin omiin lapsiinsa. Sehän ei toki aina ollut kovin hellää sekään.

Suomessa taas, kukaties, käsitys omasta arvosta syntyi loukkaantumisesta ja kantoi sitä aina mukanaan. Ja sun aateluutes sitten: sen päälle tehköön pienen konstin minun yksisilmäinen kukkoni…!

Näinhän haastoi Jukolan Juhani Viertolan herran, vaikka hän itsepä siinä oli tuhotyön tehnyt ja ansaitsi kuranssausta.

Taitaapa meissä yhä olla sitä samaa pahansisuisuutta (ven. zloba), joka ehkä kumpuaa alemmuuskompleksista. Harva meistä on aivan yhtä kunnioitettu kuin haluaisi olla ja katsoo ansaitsevansa ja jos lähdemme siitä, etteivät meitä alemmat (eivätkä ylemmät) mitään kunnioitusta kaipakaan, päästään suoraan barbariaan.

 

Timo Vihavainen ke 16.01. 23:10

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Häpeänsä kullakin

ke 19.07. 21:26

Suurista erehdyksistä

to 23.02. 21:02

Modernin maailman syntysijoilta

ti 18.01. 23:48

Saaliseläiminä

ke 15.12. 23:51

Tolstoin aivoituksia

ma 22.11. 23:49

Ajan kuvaa

to 18.11. 22:48

Kansan parhaaksi

ti 02.11. 23:57

Luonteikas kansa

pe 08.10. 01:15

Kohti pinnan katkeamista

to 16.09. 23:47

Symbolit

su 05.09. 20:39

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44