Blogi: Juha Ahvio, la 15.06.2019 22:54

"Vihapuheen" torjunta, sananvapauden rajoittaminen ja ilmastohulluus etenevät

Ennen eduskuntavaalejamme nostin puheissani ja kirjoituksissani esiin sen, että vaalien jälkeen uuden eduskunnan asialistalle nostetaan jossain vaiheessa, mahdollisesti melko piankin, kysymys vihapuheen ja viharikoksen ottamisesta täysimittaisesti rikoslakiimme, uusien vihapuhelakien säätämisestä ja sananvapautemme rajoittamisesta vihapuheentorjuntaan vetoamalla.  

Viittasin siihenkin, että mitä ilmeisimmin sen työryhmän, jota on johtanut entinen arkkipiispa Kari Mäkinen ja jonka tehtäväksi asetettiin vihapuheilmiön kartoittaminen ja uusien torjuntakeinojen esiin nostaminen ja suositteleminen, linjauksilla tulee olemaan suuntaa antava merkitys sille politiikalle, jolla pyritään rajoittamaan suomalaisten sananvapautta. 

13.4.2019 julkaistussa artikkelissani ”Vaikuta vaaleissa kristillissosiaalisen ja kansallismielisen arvokonservatismin puolesta!” kirjoitin seuraavastikin:  

”Puolue- ja ehdokaskenttämme jakautuu selkeästi kahteen: globalistisiin sananvapaussensuuria kannattaviin arvoliberaaleihin ja kansallismielisiin sananvapautta kannattaviin arvokonservatiiveihin. Jos globalistiset sananvapaussensuuria kannattavat arvoliberaalit voittavat Suomessa ja Euroopassa, niin sitten Suomi, vuoden 2019 jälkeen, on melko varmasti lopullisella tiellä kohti väestönvaihtoa, islamisaatiota, yksityisautoilun loppua, termostaatti- ja syömiskontrollia, sananvapaussensuuria ja suomalaisen kansallisvaltion häviämistä.”

Vaikka täyttä sananvapautta puolustavat kansallismieliset arvokonservatiivit saivat vaaleissa osakseen huomattavaa kannatusta ja suuren vaalivoiton, junailtiin Suomelle arvoliberaalin globalistinen ja sananvapaussensuuria edistävä punavihreä kansanrintamahallitus. Nyt siis joka tapauksessa näemme ja koemme, mihin suuntaan tällaisen hallituksen johdolla meitä kaikkia viedään. 

Rinteen punavihreän hallituksen hallitusohjelman – Pääministeri Antti Rinteen hallituksen ohjelma 6.6.2019. Osallistuva ja osaava Suomi: sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta (Valtioneuvoston julkaisuja 2019:23) – kolmannen ja neljännen tavoitteen kohdalla, sivuilla 87–89, selostetaan niitä linjauksia, joiden mukaan hallitus haluaa Suomen lainsäädäntöä muuttaa kaikenlaisen syrjinnän ja viharikollisuuden kuten vihapuheen torjumiseksi. 

Lue huolella nuo viittaamani sivut ja pohdi, mitä kaikkea seuraa siitä, jos mainitut tavoitteet toteutetaan.

Käytännössä kyse on etenkin sukupuolen käsitteeseen kuten kaikkeen muuhunkin seksuaalipolitiikkaan ja rasismin alaan liittyvän kielelliskäsitteellisen oikeaoppisuuden voimaan pakottamista lainsäädännöllisesti ja vihapuheentorjunnan verukkeella. Esimerkiksi kaikki sellainen julkinen mielipiteenilmaisu ja sanallinen esillä olo, joka ei edusta Setan käskemiä genderideologisia radikaaliuskomuksia, tulee joutumaan sananvapauskontrollin kynsiin. 

Näihin teemoihin liittyvän julkisen mielipiteenilmaisun entistäkin kovempaa sensurointia tulemme varmasti kokemaan, jos nyt virkaan astunut hallitus jatkaa työtään valitsemallaan uralla ja kokoonpanolla. Esimakua olemme saaneet jo maistaa, kuten käy ilmi Tytti Saleniuksen valaisevasta artikkelista ”Vihreiden Iiris Suomela: ’Sukupuolittuneita termejä, joilla pyritään painamaan naisia alaspäin” Oikeassa Mediassa 14.6.2019. Kannattaa lukea ajatuksella.

Kannattaa lukea myös edellä mainitsemani Kari Mäkisen vihapuhetyöryhmän johtopäätökset, jotka on tuoreesti julkaistu huhtikuun 2019 lopulla Sisäministeriön julkaisuna 2019:23 nimeltä Sanat ovat tekoja: Vihapuheen ja nettikiusaamisen vastaisten toimien tehostaminen (Sisäministeriö, 2019)

Julkaisun luku 13, sivujen 64–72 ”Työryhmän suositukset vihapuheen ja nettikiusaamisen vastaisten toimien tehostamiseksi”, sisältää 12 erittäin vahvaa ja kautta koko yhteiskuntamme vaikuttavaa suositusta, joiden toimeenpanoa nykyinen hallituskin varmasti haluaa kaikin voimin edistää, hallitusohjelmansa hengessä.    

Tällaista, käytännössä etenkin perinteisten kristillisten perhearvojen puolustajiin ja kansallismielisiin islamkriitikoihin ja maahanmuuttorealisteihin kohdistuvaa poliittisideologista muokkausta ja sananvapaussensuuria, on tiedossa, jos hallituksen tulevat vihapuheentorjuntahankkeet menevät eduskunnassa läpi ja muuttuvat lainsäädännölliseksi pakoksi, joka sitoo kaikkia.

Sananvapaussensuroinnin ohella hallitus pyrkii kaikin voimin edistämään, itseäni lainaten, ”yksityisautoilun loppua, termostaatti- ja syömiskontrollia” eli ilmastonmuutosuskovaista ilmastohulluutta. 

Tätä teemaa käsittelen laajemmin maanantaina 17.6.2019 kuultavissa olevassa Vuosi 2019 totuuden valossa -radioluentosarjassani, jonka tämänkertaisen osan aiheena on ”ilmastohulluus etenee”. Luento on kuunneltavissa Radio Patmoksen taajuuksilla sekä internetin välityksellä, alkaen kello 18.    

 

Juha Ahvio la 15.06. 22:54

Juha Ahvio

Juha Ahvio, teologian tohtori, dosentti, Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja

tuoreimmat

Onko historialla merkitystä?

su 18.02. 17:41

Suomen presidentinvaalien asetelma

pe 26.01. 22:32

Trump jälleen USA:n presidentiksi?

su 17.12. 11:50

Napoleon Bonaparte

ke 13.12. 23:51

Presidenttiehdokkaiden turvallisuuspolitiikka

pe 22.09. 00:24

Lääketeollisuus, huumeet ja bioaseet

ma 21.08. 11:14

Todisteet: Väitteet Trumpin Venäjä-kytköksistä olivat valheita

la 27.05. 12:08

J. V. Snellman ja suomalaisuusaate

to 11.05. 20:37

Raamatun alkutekstiä ei ole vaietusti sensuroitu

to 27.04. 23:12

Teologia: Oppia ihmisestä vai Jumalasta?

ti 28.03. 20:16

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44