Kansainvälinen ilmastoviikko on meillä Suomessa huipentunut perjantaina 27.9.2019 lukuisiin ilmastomielenosoituksiin ja -lakkoihin. Samanlaista ilmastolakkoilua ja -mielenosoittamista on samanaikaisesti toteutettu ja toteutetaan eri puolilla maailmaa. Juuri nyt ilmastonmuutosideologisten iskujoukkojen kärkeen on valjastettu lapset ja nuoret ruotsalaisen Greta Thunbergin johdolla.
Ilmastoaktivististen performanssiansioidensa perusteella Thunberg on nostettu jo suoranaiseksi Jeesus-hahmoksi, kuten ovat vaikutelmiaan ilmaisseet esimerkiksi Berliinin roomalaiskatolinen arkkipiispa Heiner Koch ja äärivasemmistolaisista kannanotoistaan tunnettu amerikkalaisen viihdemaailman vaikuttaja Sarah Silverman.
Morgan Gstalter nostaa The Hill -artikkelissaan ”5 things to know about climate activist Greta Thunberg” 18.9.2019 esiin viisi seikkaa liittyen 16-vuotiaan Thunbergin henkilöön ja hänen nyt runsaan vuoden ajan julkisuudessa toteuttamaansa ja globaalit mittasuhteet saaneeseen ilmastonmuutosvastustusuraansa. Artikkelin esiin nostamat viisi seikkaa ovat:
Thunberg aloitti ilmastohenkisen koululakkoiluliikkeen ja mielenosoittamisen Ruotsin parlamenttitalon edustalla elokuussa 2018. Thunberg on ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi ja hänet on nostettu Time-lehden vuoden 2019 listalle maailman sadan vaikutusvaltaisimman henkilön joukkoon. Thunberg on mukana rock-bisneksessä ja julkaisee ison amerikkalaisen kustantamon kautta kirjan vuonna 2020. Thunberg nousi heti maailman johtajien suosioon ja on pääsyt puhumaan YK:n ilmastokokouksessa Puolassa, Davosin raha- ja talouseliitille sekä nyt jälleen YK:ssa New Yorkissa ja Barack Obamankin tavaten. Thunberg on myös avoimesti puhunut Aspergerin syndroomastaan, ADHD-tilastaan, pakkoajatuksia ja pakkotoimintoja tuottavasta pakko-oireisesta häiriöstään sekä valikoivasta puhumattomuudestaan, joka on ahdistushäiriön muoto.
The Hill -artikkelin mukaan Thunberg itse katsoo hänellä diagnosoitujen mielenterveyden alaan liittyvien tilojen tarjoavan hänelle erityisen näkökulman ilmastoaktivismiin liittyviin kysymyksiin. Thunbergin mukaan yhteiskuntiemme pitää muuttua ja tällaisen muutoksen tarpeen ymmärtävät etenkin sellaiset ihmiset, jotka Thunbergin itsensä tavoin tarkastelevat kokonaisuutta niin sanotusti laatikon ulkopuolelta.
Thunberg-ilmiö on mielenkiintoinen. Pakkoajatusten ehdollistama ahdistunut teini päätyy muutamassa kuukaudessa maailman globalistieliitin suosioon ja jeesuksenkaltaiseksi hahmoksi luonnehdittuna ja kuuluisaksi tehtynä nuorisoprofeetaksi, joka julistuksellaan ja performatiivisella esiintymisellään ilmaisee puhtaan saastumatonta viisautta, ymmärrystä ja toimintavelvoitteita, jotka kaikkien on pakko hyväksyä, jotta maailma pelastuisi muutoin muutamien vuosin kuluttua väistämättä uhkaavalta maailmanlopulta.
Miten Greta Thunberg päätyi tällaiseen asemaan? Hyvän vastauksen tarjoaa Juhani Huopainen 27.2.2019 päivätyssä Suomen Uutisten artikkelissaan “Tapaus Greta Thunberg” sekä Andrew Montford 13.2.2019 päivätyssä The Spectator -artikkelissaan ”What’s behind climate change activist Greta Thunberg’s remarkable rise to fame?”.
Greta Thunbergin koululakon aloittaminen elokuussa 2018 sommiteltiin sopivasti yhteen hänen vanhempiensa Svante Thunbergin ja Malena Ernmanin, joilla kulttuuripersoonina on laajat sosiaaliset ja mediayhteydet, ilmastonmuutoskirjan julkaisun kanssa. Gretan julkisuuteen lanseeraamisen hoiti PR-spesialisti Ingmar Rentzhog, joka niin sanotusti sattumalta heti bongasi Gretan Ruotsin parlamenttitalon edestä mieltä osoittamassa. Rentzhog otti Gretan mukaan We Don’t Have Time -säätiönsä henkilökuntaan, keräten menestyksellisesti rahaa Gretan nimellä ja kuvalla.
Vaikka Rentzhog joutuikin arvostelun kohteeksi siitä, miten kytki Gretan nimen säätiönsä rahankeruuseen, Ingmar Rentzhog jatkaa edelleen Thunbergin lobbaamista, kuten ilmenee 25.9.2019 päivätystä news.com.au -artikkelista ”The PR guru behind the rise of Greta Thunberg”.
Kannattaa katsoa 23.9.2019 päivätyn RAIR Foundation USA -sivuston artikkelin vajaa 7-minuuttinen valaiseva video, josta käyvät ilmi ne laajat elitistiset ja ison rahan yhteydet, joihin Greta Thunbergin takana olevat vaikuttajat liittyvät, alkaen Ingmar Rentzhogin Rooman klubi -yhteyksistä ja yhteyksistä Al Goren Climate Reality Project -viherglobalismiorganisaatioon. Greta Thunbergin nousu ilmiöksi ja päätyminen YK:n ja Davosin maailmanfoorumeille on hyvinkin suunniteltu ja arvovaltaisten tukijoiden myötävaikutuksella tapahtunut performanssi.
Kuten Shane Trejo muistuttaa 24.9.2019 päivätyssä Big League Politics -artikkelissaan ”Greta Thunberg Pushed to Prominence by ANTIFA Parents and Soros Connections”, Thunbergin vanhemmat Svante ja Malena ovat äärivasemmistolaisen ANTIFA-väkivaltaterrorismiorganisaation sympatisoijia ja varsinkin Malena Ernmanilla on pitkä punavihreä aktivistitausta. Vihreä ympäristökauhuapokalyptiikka on tullut Gretalle tutuksi jo pienestä pitäen. Malena Ernman on jopa esittänyt, että hänen tyttärensä kykenee näkemään ilmassa olevat tuhoisat hiilidioksidihiukkaset ja että tyttären mielenterveydellinen tila tarjoaa hänelle ilmastoaktivistisia ”supervoimia”.
Merkille pantavaa on, kuten tuo esiin myös Unzensuriert-sivusto 13.7.2019 päivätyssä artikkelissaan “’Klima-Aktivistin’ Greta Thunberg: Steckt George Soros finanziell dahinter?”, että Greta Thunbergin käytännön ohjaajana toimiva saksalainen 23-vuotias Luisa Neubauer, Saksan vihreiden aktiivitoimija, on töissä myös – 350.org- ja Das Hunger Projekt -vasemmistoaktivismin ohella – ONE-organisaatiossa. ONE on maailman rikkaimpien eliittitoimijoiden organisaatio, jonka virallisena tarkoituksena on taistella köyhyyttä vastaan ja jonka päärahoittajiin lukeutuu George Sorosin Open Society Foundations -säätiörypäs.
Conservapedia -artikkeli “Greta Thunberg” tiivistää osuvasti, mikä on vasemmistoradikaalitaustaisen Greta Thunbergin rooli Soros-rahoitteisen globalistielitistisen vihreän ilmastonmuutosagendan tunteellisen vaikuttamisen avulla tapahtuvassa istuttamisessa laajojen massojen tietoisuuteen.
Lue myös Bruce Thorntonin Frontpagemag-artikkeli 25.9.2019 “The Global Warming Children’s Crusade” ja katso Sky News Australian:in Andrew Boltin video 24.9.2019 “Thunberg is ‘not the messiah, she is an extremely anxious girl’”. Artikkeli ja video osuvat asioiden ytimiin analysoidessaan sitä, mistä Greta Thunberg -ilmiössä on kyse.
Päinvastoin kuin täysin poliittisideologisen Greta Thunberg -performanssin puolustelijat itse itselleen hyvesignaloiden uskottelevat, Gretan laskelmoidun tunteikas julistus ei nojaa ”tietoon ja tutkimuksiin”. Ilmastonmuutosvouhotus ja -hysteria ei perustu tieteellisiin eikä tilastollisiin tosiasioihin. IPCC:n ”pelolle ja hysterialle täytyy antaa valtaa” -mediaraportointi ei edelleenkään edusta yksiselitteistä tieteellistä totuutta, vaan poliittisideologisesti motivoitua ja ohjattua massavaikuttamista.
Lue James Delingpolen Breitbart-artikkeli 16.8.2019 “Greta Thunberg – Patron Saint of the Age of Stupidity” ja Prager University:n Frontpagemag-artikkeli 26.9.2019 “Climate Activists use Kids to Fuel Hysteria” sekä katso siinä oleva perustellun tasapainoinen ja asiantunteva Björn Lomborgin vajaa 7-minuuttinen video.
IPCC:n tuoreen dramaattisesta ja ”pyyteettömän tieteellisestä” raportista huolimatta on syytä pitää jatkuvasti mielessä kaikki se, mikä perustellusti ilmenee Hallituksista riippumattoman kansainvälisen ilmastonmuutospaneelin NIPCC:n artikkeleista: IPCC on ensisijaisesti hallitustenvälinen poliittisideologinen toimija, IPCC:n raporttien laatimistapaan sisältyy suuria menetelmällisiä ongelmia ja kaikenlaisesta mediahypetyksestä huolimatta IPCC:n raportit eivät edusta minkäänlaista alan asiantuntijoiden todellista tieteellistä konsensusta.
Jos oikeasti olet kiinnostunut siitä, mitä todelliset ilmastoalan tieteelliset asiantuntijat kokonaisuudessaan näistä asioista sanovat, luet ajatuksella myös tuoreen European Climate Declaration -julkilausuman, johon on sitoutunut yli 500 ilmastotutkimuksen alan akateemista asiantuntijaa ympäri maailman ja joka on lähetetty YK:n pääsihteeri António Guterresille 23.9.2019.
Julkilausuma on otsikoitu paljonpuhuvasti näin: ”There is no climate emergency”, eli maailma ei ole minkäänlaisessa ilmastohätätilassa.
Punavihreä ilmastovouhotus ja ilmastohysteria ei ole pyyteettömän viileän tieteellisen harkinnan synnyttämää, vaan uskonnollisfanaattinen ja psykedeeliskultinomainen massailmiö.
Sen, minkä itse omasta puolestani totean Vaarallinen vihreä valhe (Kuva ja Sana) -kirjassani, josta on tuoreesti julkaistu kolmas painos, toteaa nyt myös ilmatieteen laitoksen entinen pääjohtaja ja Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n nykyinen pääsihteeri Petteri Taalas: Ilmastonmuutosliikehdinnässä on uskonnollisen ääriliikkeen piirteitä. Taalaksen näkemyksistä voi lukea Suomen Uutisten 10.9.2019 päivätystä artikkelista ”Ilmastotutkija Talouselämän haastattelussa: Ilmastokeskustelussa on uskonnollisen ääriliikkeen piirteitä – ’IPCC:n raportteja luetaan kuin Raamattua’”.
Taalas viittaa artikkelissa mielenkiintoisesti 1980-luvun alussa luotuun ydinsodan pelkoilmapiiriin ja katsoo, että ”1980-luvulla oli sama henkinen ilmapiiri kuin nyt nuorison keskuudessa”.
Tuolloisen hysterian loivat Neuvostoliiton hyväksi toimineet ”rauhaa” ajaneet vaikuttajat, jotka polkaisivat ”rauhanmarssit” käyntiin siinä vaiheessa, kun USA:n presidentti Reagan teki päätöksen vahvistaa NATO:n puolustusta Eurooppaan sijoitettavilla risteilyohjuksilla, joiden oli määrä toimia tasoittavana vastapunnuksena Neuvostoliiton jo aiemmin asemiinsa sijoittamille vastaaville ohjuksille. ”Rauhanliikkeen” mielestä Neuvostoliiton aseet ydinaseineen olivat toki rauhan aseita, joita vastaan ei ollut syytä protestoida. Vain silloiset lännen aseet loivat globaalin ydinkatastrofin ja maailmanlopun uhan. Siksi tarvittiin toki vihreää liikettäkin vastustamaan läntistä ydinvoimaa ja ydinaseita.
Kun koulunuoriso 80-luvulla lähti hysteerisen pelon vallassa niin kutsutuille rauhanmarsseille, totesin silloin koulukavereille: ”Lähtekää vaan rauhanmarssille, Neuvostoliitto tarvitsee teitä!” Nyt voidaan samaan tyyliin todeta ilmastolakkomielenosoituksiin osallistuvalle koululakkonuorisolle, että ”Lähtekää vaan ilmastolakkoon, George Soros ja globalistieliitti tarvitsevat teitä!”
Juha Ahvio, teologian tohtori, dosentti, Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi
pe 08.11.2024 15:49Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista
pe 20.12.2024 01:29Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23The US Center for Infection Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine
la 21.12.2024 10:35Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44