Blogi: Juha Ahvio, to 21.05.2020 23:17

Se on salaliittoteoria!

Viime aikoina on kuultu perin runsaasti siinä ja tässä asiayhteydessä hokemaa, joka kuuluu seuraavasti: Se on salaliittoteoria! Heti, kun tämä tuomio kuullaan tai nähdään kirjallisessa tekstissä tai somessa, tiedetään, että rajoja on ylitetty.

Mikä hyvänsä selitys, teoria, tulkinta tai käsitys onkaan keskustelun kohteena ollut, tuon maagisen tuomion langettamisen jälkeen näkemys, joka keskustelun kohteena on ollut, on lopullisesti siirtynyt pois eettisesti hyväksyttävien ja järkiperäisen asiallisten mahdollisuuksien joukosta. Samoin on käynyt kyseisten näkemysten esittäjälle. Hänet, pahuuteen syyllistynyt, määrätään oitis sosiaaliseen nurkkaan, herjaavan häpäisevä ja leimaava foliohattu päähänsä painettuna.

Se on salaliittoteoria! -hokema on siis varsin vahva ja kaikkivoipa. Ja vaikuttaa huomattavasti enemmän ex opere operato eli pelkän toimitetun teon eli pelkän hokemisen nojalla kuin yksikään roomalaiskatolinen sakramentti ikinä. Ja hokeman langettama tuomio astuu voimaan välittömästi.

Kannattaa katsoa Patmos Lähetyssäätiön Youtube-kanavalta 16.4.2020 ensi-illassa ollut tunnin mittainen video ”Koronasalaliitot – Todet ja tarut” , jossa Pasi Turunen ja minä keskustelemme paitsi nimenomaisista koronasalaliitoista myös salaliittoteemasta yleensä. Nyt käsillä olevassa blogitekstissä täydennän sitä, mitä viittaamassani videokeskustelussa toin esiin.

Salaliittoteoria-leimaaminen on poliittinen käsikassara, verbaalinen ase, kielellistä ja mentaalista painostusta ja mielenmaiseman haltuunottoa, diskurssiavaruuden hallintaa. Lähes aina lähdetään siitä, että kysytään: Mikä psykologinen tekijä saa sen ja sen uskomaan salaliittoon? Tuskin koskaan kysytään: Onko ”salaliittoväite” kenties faktuaalisesti järkevä tai tosi?

Tällainen ideologisen sitoutunut ja tendenssimäinen kysymisen valikoivuus kumpuaa seuraavasta todellisuudesta. Vasemmistoliberaali orwellilainen sanahegemonia on todellisuutta länsimaisessa mediassa. Muista, että Verkkouutiset on niin kutsutusti vastuullinen ja luotettava lähde. Siksi on suositeltavaa lukea tarkasti 5.5.2020 Verkkouutisissa päivätty Eero Iloniemen artikkeli ”Vaalivoittajat vaietkoot edistyksen nimissä”. Iloniemi kirjoittaa muun muassa seuraavasti:

”Uusi selvitys New York Times -lehden sananvalinnoista puhuu sen puolesta, että 2010-luvulla on käyty tehokasta ja laajamittaista orwellilaista kampanjaa, jotta ihmiset saataisiin ajattelemaan ’oikein’. Talousasioista bloggaava Marginal Revolution -sivusto on julkaissut analyysin Yhdysvaltojen tiedostavan eliitin äänenkannattajan sananvalinnoista. Termit rasisti, valkoisuus, valkoisten etuoikeudet, sosiaalinen oikeudenmukaisuus, naisviha, LBGT, intersektionaalisuus, vihapuhe, transgender, valkoinen ylivalta ja niin edelleen ovat kaikki kokeneet räjähdysmäisen kasvun lehden sivuilla.”

”2010-luvulla kaikkien näiden termien käyttö on moninkertaistunut, muutamien kuten ’male privilege’ (miesten etuoikeudet) on monikymmenkertaistunut. Tietyt termit ovat myös lähes kadonneet tiedostavan eliitin suusta. Tällaisia ovat nykypuheessa toksista patriarkaalisuutta edustavat sanat kuten kirkko ja velvollisuus. Maailmankuva muodostuu kielenkäytössä. Veikkaan, että tulos olisi samansuuntainen Helsingin Sanomien sivuilla.”

Se on salaliittoteoria! -hokeman käyttäminen verbaalisena leimakirveenä on orwellilainen uuden ja kaikille pakollisen maailmankuvan rakentamisen väline.

Muutamia lisäesimerkkejä Se on salaliittoteoria! -leimaamisen ideologisesta käytöstä.

Vasemmistoliiton äänenkannattaja Kansan Uutiset julkaisi 17.4.2020 artikkelin ”Bill Gates äärioikeiston salaliittoteorioiden kohteena”. Artikkelissa nojauduttiin USA:n vasemmiston kärkijulkaisun The New York Timesin raportointiin siitä, miten niin sanottu äärioikeisto on viime aikoina esittänyt vahvaa kritiikkiä rahaparoni Bill Gatesia vastaan liittyen hänen rokotushankerahoituksiinsa ja muihin koronaviruspandemialinjauksiinsa.

Kansan Uutisten mukaan on siis äärioikeistolaista eli harhaisen paheksuttavaa salaliittoteoriaväittämistä esittää rahaoligarkkien kuten Gatesin pyrkivän hyötymään koronaviruspandemiasta lääketeollisuuden ja rokotteiden avulla. Tällaista paheksuntaa olemme nyt kuulleet jatkuvasti ja vanhurskaana itsestään selvyytenä esitettynä. Kaksi kysymystä nousee kuitenkin väkisin esiin.

Onko edellä mainitun Kansan Uutisten kuvailun kaltaisesti väittäminen äärioikeistolaista? Onko edellä mainitun kuvailun kaltaisesti väittäminen salaliittoteoreettista?

Jos vastaus näihin kysymyksiin on myönteinen, on seuraava johtopäätös loogisesti väistämätön. Meillä Suomessa on pääministerinä kauhean äärioikeistolaisen salaliittoteoretisointimenneisyyden omaava henkilö, Sanna Marin! Näin on ihan pakko olla, kun otetaan lukuun paitsi edellä mainittu Kansan Uutisten ja The New York Timesin esittämä paheksuva luonnehtiminen, myös seuraava.

Suomen Uutiset julkaisi 18.5.2020 artikkelin ”Sanna Marinin vanha rokotekirjoitus alkoi kiertää netissä sunnuntaina”. Tämän artikkelin mukaan:

”Somessa alkoi sunnuntaina kiertää pääministeri Sanna Marinin vuonna 2010 julkaisema sikainfluenssarokotetta koskeva blogikirjoitus. Tekstin jyrkät sanamuodot nostattavat kulmakarvoja. Arviolta yhdeksän maissa sunnuntai-iltana www.sannamarin.net-verkkosivusto suljettiin. Kävijää tervehtii vähäeleinen teksti: ’Sanna Marin. Sivuja päivitetään.’ Marinin rokotetta koskeva blogikirjoitus on edelleen luettavissa archive.org-arkistointipalvelusta”.

Sivut palautuivat sittemmin jälleen luettaviksi. Mutta tosiasia on, että Sanna Marin julkaisi Debatissa 3/2010 10.8.2010 päivätyn kirjoituksen ”Raharikas lääketeollisuus”, jossa ilmaisi näkemyksiään varsin selkokielisesti. Marin kirjoitti silloin – silloiseen viruspandemiaan, lääketeollisuuteen ja rokotusbisnekseen liittyen – esimerkiksi seuraavasti.

”Nyt se sitten vihdoin selvisi: sikainfluenssauhkaa ei todellisuudessa ollutkaan. Ainakaan siinä määrin kuin media, poliitikot ja lääketieteen ammattilaiset uhan vaarallisuudesta varoittelivat. Mutta kuka oikein hyötyi possujen kärsillä ja saparoilla lietsotun hysterian ylläpitämisestä?”

”Rokotevalmistajat saivat yksin Suomelta 100 miljoonaa euroa paksumman lompakon rokotteista, joiden vaikuttavuudesta terveyden laatuun ja tilaan on heikosti näyttöä. Euroopan tasolla possurokotekustannukset kipuavat miljardeihin. Pelko ja uhka ovat aina olleet tehokkaita markkinointikeinoja ja näiden varjolla on helppo myydä kansalle kuin kansalle palanen turvallisuudentunnetta. Massahysterian saavutettua kipupisteensä ei järjelle tai tosiasioille enää ole sijaa julkisessa keskustelussa. Päätöksenteosta tulee kiihotetun kansanjoukon lepyttämisen airut. Sanaparsi ’mitä jos’ onkin yksi tehokkaimmista holtittoman rahanmenon oikeuttavista taikasanoista. Esirippu laskee ja lääketeollisuus kumartaa katsomossa töllöttäville aivottomille lampaille.”

”Lääketeollisuus kuljettaa lääkäreitämme vuosittain varsin avokätisesti erilaisiin seminaareihin ja koulutustapahtumiin ympäri maailmaa. Esimerkiksi Tampereen kaupunginhallituksen henkilöstöjaostolle tulee vuosittain hyväksyttäväksi kymmeniä tämänkaltaisia seminaarikutsuja. Toiminta on mahdollista, koska siitä hyötyvät sekä matkojen kustantajat että vastaanottajat. Lääkeyhtiöt saavat sanomansa perille ja kenties myötämielisemmän suhtautumisen tuotteisiinsa eli pidemmän päälle lisää rahaa, kaupunki saa maksutonta koulutusta lääkäreillensä ja lääkärit saavat kokemusta, tietoa ja tärkeydentunnetta matkoiltansa.”

”Tilannetta voidaan halutessa perustella myös asiakkaan hyödyn näkökulmasta: saavathan sairaatkin tuhansien eurojen arvosta ammattitaitoisempaa apua vaivoihinsa. Toiminnan eettisyys on kuitenkin helposti myös kyseenalaistettavissa. ’Lahjuksilla’ on aina hintansa ja lopulta laskun maksavat kuluttajat lääkkeiden hintojen sekä vääristyneen kilpailun ja tarjonnan muodossa. Lääketeollisuus on yksi vaikutusvaltaisimmista nykypäivän poliittisista viiteryhmistä ja se toimii samalla paperisella polttoaineella kuin mikä tahansa kapitalistinen instituutio – rahalla.”

Jos Sanna Marinin tekstiä vuodelta 2010 lukee vuoden 2020 Kansan Uutisten ja The New York Timesin tarjoamien arvovaltaisten kriteereiden, luonnehdintojen, leimaamisten ja Bill Gatesin puolusteluiden ohjaamana, on nykyisen pääministerimme kymmenen vuotta sitten kirjoittama teksti täysin äärioikeistolainen ja salaliittoteoreettinen. Tällöin on myös pakko kysyä, voiko Suomen pääministerinä toimia henkilö, jonka menneisyyteen sisältyy yllä olevan kaltainen äärioikeistolainen salaliittoteoreettinen julkinen kannanotto?

Eikö se niin mennyt, että tällaisten vanhojen – vieläpä salaliittoteoreettisten – tekstien nojalla henkilö voidaan nyky-Suomessa saattaa jopa rikosoikeudelliseen vastuuseen? Varsinkin, kun tekstissä leimataan ihmisiä halventavalla eläinvertauksella ”aivottomiksi lampaiksi”? Ja eikö sen pitänyt mennyt niinkin, että joka tapauksessa julkinen maine on mennyttä henkilöltä, joka on syyllistynyt äärioikeistolaisten salaliittoteoriaväitteiden esittämiseen?

Jos Sanna Marinin vuonna 2010 kirjoittaman kaltainen teksti on kuitenkin ollut silloin ihan OK eikä aiheuta tänäänkään mitään kriittisiä toimenpiteitä, miksi sitten Bill Gatesin tämänpäiväisiä arvostelijoita kauhistellaan salaliittoteoreetikoiksi ja hirvittäviksi äärioikeistolaisiksi?

Mieti myös seuraavaa lainausta kirjani Eurooppa ja Suomi islamisoituvat (Kuva ja Sana, 2015) sivuilta 149–150, alaotsikon ”Kulttuurimarxistit ja islamistit uskovat salaliittoihin” alta:

Kuten Kansan Uutiset uutisoi 28.9.2013 artikkelissaan ’Jeesuksen yhteiskunnallinen ja radikaali sanoma on vesitetty’, Kallion kirkossa kokoontuneet vasemmistoaktivistit Kai Sadinmaa, yhteiskuntatieteilijä ja kansanedustaja Anna Kontula sekä Antti Ronkainen markkinoivat väitteitä, joiden mukaan:

’Suurin osa elää velkaorjuudessa ja hyvin pieni valtaeliitti päättää kaikesta, työn- ja tulonjaosta…13 suurinta pankkia ja 161 ihmistä, joista suurin osa valkoisia miehiä, hallitsevat käytännössä kaikkea…’”

”Tämähän on kuin suoraan Siionin viisaitten pöytäkirjoista tai Muslimiveljeskunnan ideologiaa edustavan palestiinalaisen islamistiterroristijärjestö Hamasin peruskirjasta, jossa varoitetaan judeomasonististen sionistien kapitalistisesta salaliitosta ja kehotetaan taistelemaan sitä vastaan. Antifeministisestä salaliitosta on varoitellut aktiivinen kirkollis-yhteiskunnallinen vasemmistovaikuttaja ja tutkijatohtori Sari Roman-Lagerspetz, kuten käy ilmi Aamulehden artikkelista ’Salaliitto? Naistutkijan mukaan Audi-miehen kommentit eivät olleet sattumaa’ 3.9.2009.”

”Vasemmistolaiset tutkijat ja seksuaaliradikaalit vaikuttajat voivat näköjään täysin legitiimisti esittää julkisia salaliittoväitteitä vailla pelkoa uskottavuuden menettämisestä. Salaliittoväitteet ovat asianmukaisia ja vakavasti otettavia silloin, kun niitä käytetään kapitalisminvastaisiin ja uusia seksuaalipoliittisia agendoja edistäviin radikaaleihin tarkoituksiin”.

Eikö olekin hassua: Kansan Uutiset sekä paheksuu (vuonna 2020) rahavaikuttajiin kohdistuvia salaliittoväitteitä ja leimaa ne äärioikeistolaisiksi, että uutisoi myönteisesti (vuonna 2013) kommunistien rahavaikuttajiin kohdistamia salaliittoväitteitä täytenä totena!

Eli siis – yllätys, yllätys! – kun vasemmistolainen paljastaa rahaoligarkkien hankkeet, vaikkapa lääketeollisuuden saralla, tai esittää pienen rahaeliitin hallitsevan kaikkea ja kaiken tapahtuvan tämän hallinnan mukaisesti, ei kyse olekaan salaliittoväitteestä, vaan edistyksellisestä tiedostamisesta ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden tavoittelusta.

Tai kun salaliittoväitteen kohteena ovat natsit suunnitelmineen, ei väite ole lainkaan salaliittoväite, vaan vastuullista ja tutkittuun tietoon pohjautuvaa uutisointia, kuten Ylen 2.4.2020 päivätyssä artikkelissa ”Uusnatsit innostuivat pandemiasta”. Tässä artikkelissa vedotaan uusnatsien tarkoitushakuisiin suunnitelmiin käyttää hyväkseen koronapandemiaa omien ideologisten päämääriensä ajamisen edistämiseksi, jopa bioterrorismia hyväksi käyttäen. Tässä natsiasiayhteydessä tällaisten hankkeiden todellisuuteen uskomista ei pidetä lainkaan salaliittoteoreettisena.

Mutta sitten kun vastaavan kaltaista asiallista dokumentaatiota tarjotaan George Soroksen – tai Bill Gatesin – pyrkimyksistä hänen omilla sanoillaan asiallisessa lähteessä julkaistuna, kuten esimerkiksi Project Syndicate -julkaisun 11.5.2020 päivätyssä Insider-Interview -haastatteluartikkelissa ”The Crisis of a Lifetime”, jossa Soros katsoo koronapandemian luoneen hänen suunnitelmiensa toteuttamiselle otollisen ainutlaatuiset ja kerran elämässä -mahdollisuudet, on taas heti kyseessä antisemitistinen salaliittoväite ja -teoria, joka tulee herjaleimata somessa ja niin edelleen.

Salaliittoteoreettiseksi hysteeriseksi vihavainoharhaisuudeksi leimataan varmasti tämäkin kahdeksan KD- ja PS-kansanedustajan esittämä varsin aiheellinen kysely, josta Verkkouutiset uutisoi 20.5.2020 päivätyssä artikkelissaan ”Ministeriöillä on edustajille tuntematon verkosto – kysely.” Artikkelin mukaan:

”KD:n kansanedustaja ihmettelee, voisivatko muutkin järjestöt päästä samaan kuin sateenkaariverkosto. Kristillisdemokraattien kansanedustaja Antero Laukkanen on jättänyt kahdeksan muun edustajan kanssa kirjallisen kysymyksen ’valtioneuvostossa toimivan sateenkaariverkoston asemasta ja oikeutuksesta toimia valtioneuvoston vaikuttajaelimenä ja käyttää julkisia resursseja’.”

”Kysymyksessä viitataan oikeusministeriön viimeviikkoiseen tiedotteeseen. Sen mukaan ’valtioneuvostossa toimii epävirallinen sateenkaariyhteistyöverkosto, jossa on mukana eri ministeriöiden edustajia, yhdenvertaisuusvaltuutetun ja tasa-arvovaltuutetun toimistojen edustajat sekä kansalaisyhteiskunnan edustajia. Verkoston toimintaa koordinoivat oikeusministeriö sekä sosiaali- ja terveysministeriö’. Tiedotteessa kerrotaan verkoston kahden puheenjohtajan olevan noiden ministeriöiden työntekijöitä.”

Eli ratkaisevaa näyttää koko ajan olevan: Kuka väittää ja kenestä/mistä väitetään? Ei se, onko faktuaalisia perusteita eikä sekään, että kaikkia väitteitä arvioitaisiin samoilla kriteereillä.

Opetus kaikesta edellä esitetystä on: Älä mene ”Se on salaliittoteoria!” -pelotteluvipuun. Älä anna uunottaa itseäsi sen avulla harjoitetulla mentaalisella poliittisella pakotuksella. Kysy aina: Riippumatta siitä, miksi niihin uskotaan, ovatko esitetyt väitteet tosia? Älä anna pitää itseäsi hyödyllisenä idioottina ja hyväntahtoisena hölmönä.

Salaisia liittoja ja suunnitelmia tai julkisia liittoja ja suunnitelmia, niin tai näin. Tosiasiat ovat kuitenkin faktoja, ja ne ratkaisevat. Totuus on totuutta täysin riippumatta siitä, kuka totuuden eli väitteen ja todellisuuden vastaavuuden tuo esiin tai millä tavalla tuo esiin.

Älä anna mielenhallitsijoiden päättää puolestasi. Ajattele itse!

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

 

 

Juha Ahvio to 21.05. 23:17

Juha Ahvio

Juha Ahvio, teologian tohtori, dosentti, Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja

tuoreimmat

Se on salaliittoteoria!

to 21.05. 23:17

Koronavirus pääsi irti Wuhanin laboratoriosta

su 03.05. 22:26

Koronavirus ei kohtele ihmisiä tasa-arvoisesti

ke 15.04. 21:59

Klassisen kristillisiä näkökulmia hyvyyteen, pahuuteen ja kärsimykseen

la 11.04. 20:24

Kristus on ajallisen historian voittoisa Herra

to 02.04. 22:56

Koronavirus horjuttaa utopioita ja palauttaa todellisuuteen

ma 23.03. 23:21

Sorosin rahoitus vaikuttaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomareihin

ke 18.03. 22:27

Valtakunnansyyttäjän oikeusfilosofia ja Räsäs-tapaus

ke 11.03. 22:11

Onko kommunistinen viha hyväksyttävää Suomessa?

pe 28.02. 23:14

Kristillisyys ja arvokonservatismi totalitaarisen aggression kohteina EU:ssa

ma 17.02. 21:16

blogit

Vieraskynä

Pedofiilipropagandaa sukupuolentutkimuksen peruskurssilla

la 16.05.2020 23:43

Juha Ahvio

Se on salaliittoteoria!

to 21.05.2020 23:17

Professorin Ajatuksia

Se on laatu eikä määrä - mutta miten lasku maksetaan?

to 21.05.2020 23:11

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Koronaviruksen lentoon lähtö: näyttö vihervasemmiston viisaudesta

to 21.05.2020 23:13

Petteri Hiienkoski

Koronavirustaudin maailmanlaajuinen tuhovoima pandemiavertailussa

la 09.05.2020 16:34

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Euron purkaminen pysäyttäisi liittovaltiokehityksen

la 25.04.2020 12:03

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Logged in: Loisivatko hikikomoreiksi vetäytyneet suomalaisnuorukaiset?

ma 20.04.2020 01:30

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Vihriälän visio: Suomesta tautinen Kurjala

la 16.05.2020 23:13

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Älä koskaan luota Ylen uutisointiin tarkistamatta faktoja

ti 28.04.2020 09:51

Tapio Puolimatka

Sukupuoli muutoksessa

ke 19.02.2020 21:42

Olli Pusa

Kuinka suomalaisten rahat huijataan?

su 24.05.2020 23:20

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Poikkeukselliset ajat

to 16.04.2020 12:37

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Monikulttuurisuus tuhoaa luottamuksen yhteiskunnassa

to 21.05.2020 23:28

Timo Vihavainen

Outoja pohjolan kansoja

to 21.05.2020 23:12

Matti Viren

Kuka pelastaa kunnat?

to 21.05.2020 23:15