Yhdysvaltojen presidentti Donald J. Trump: "Me voitamme"

Videot ke 11.11.2020 00:28

Vasemmiston vallankaappausyritys Yhdysvalloissa on vastatuulessa. 

Yhdysvaltojen presidentti Donald J. Trump twiittasi tänään: "Suuria edistysaskelia. Tuloksia tulossa ensi viikolla. Make America Great Again!" ja jatkoi: "Me voittamme!". Viestien itsevarmuus kertoo siitä, että Trumpin lakimiesarmeijan työ ja tutkimukset ovat tuottaneet tulosta.

Bill Barr määräsi oikeusministeriön tutkimaan kaikki merkittävät syytökset vaalivilpistä. Barr tarkensi, että kaikki sellaiset selvät ja ilmeisen luotettavat syytökset epäilyttävistä toiminnasta tutkitaan, jotka voisivat vaikuttaa lopulliseen tulokseen.

FBI on tähän mennessä käynnistänyt kaksi vaalivilppeihin liittyvää tutkimusta Michiganissa ja yhden Pennsyvaniassa.

Kymmenen osavaltion yleiset syyttäjät ovat nostaneet syytteen Pennsylvanian postiäänestykseen liittyen ja vieneet sen korkeimpaan oikeuteen. Syytteessä vaaditaan kumoamaan Pennsylvanian osavaltiotason korkeimman oikeuden laiton määräys, jolla muutettiin kesken vaali-illan aikarajaa, jolloin postiäänten piti olla perillä. Pennsylvanian lain mukaan postiäänten oli oltava toimitettu perille kahdeksaan mennessä vaali-iltana. Pennsylvanian korkein oikeus, joka ei ole lainsäädäntöelin, teki perustuslain vastaisen määräyksen hyväksyä myös kolme päivää myöhemmin tulleet postiäänet, jopa ilman mitään leimaa, josta selviäisi milloin ääni on annettu. 

Dominion -nimisestä ääntenlaskentakoneesta on löytynyt "virhe" joka on muuttanut tuhansittain Trumpille annettuja ääniä Bidenille. Virheitä on toistaiseksi löytynyt niin paljon, että se todennäköisesti riittää jo kääntämään Pennsylvanian tuloksen Trumpille kun äänet lasketaan uudelleen käsin.

"Jos kaikki republikaanit eivät nyt ala taistelmaan rehellisten vaalien puolesta, niin ei tule enää koskaan olemaan vaaleilla valittua republikaanipresidenttiä", sanoo Linsey Graham ja vaatii kaikkia republikaaneja nyt heräämään tosissaan tilanteeseen. 

Graham itse lahjoittaa 500 000 dollaria Trumpin kampanjan oikeuskuluihin.

Pennsylvanian koko vaalijärjestelyille vaaditaan virallista tarkastusta, jota ilman Pennsylvanian tulosta ei saa vahvistaa eikä valitsijamiehiä sertifioida. 

 

Jukka Rahkonen ke 11.11. 00:28

blogit

Laura Huhtasaari

EU-Suomi ei välitä kansan mielipiteestä

Klo 13:41.

Henna Kajava

Ollaanko me Ruotsin tiellä? Todistusaineistoa

la 28.11. 20:33

Juha Ahvio

Pitääkö Trumpin kannattajat tutkia, tuomita ja uudelleenkouluttaa?

pe 27.11. 18:34

Timo Vihavainen

Kohti konfliktia?

ke 25.11. 23:32

Professorin Ajatuksia

MTK:n puheenjohtaja: Ylen journalismi on ideologisesti värittynyttä

ke 25.11. 23:28