Viime päivien uutisista ilmenee, että Suomessakin on harkittu sosiaali- ja terapiapainotteisten menetelmien soveltamista Suomeen palaavien lukuisten islamistitaistelijoiden ”rehabilitoimiseksi” yhteiskuntakelpoisiksi, kuten ilmenee Ilta-Sanomien artikkelista ”Suomeen palaaville Isis-taistelijoille esitetty ’ohituskaistaa’ sosiaalipalveluihin – ministeriö pitää ongelmallisena” 30.8.2017 .
Kyseessä on tanskalaisten kehittämä niin sanottu pehmeiden keinojen Århusin malli, jota esiteltiin The Guardian -julkaisun artikkelissa 23.2.2015 ja joka nojaa oletukseen, että islamistis-jihadistisen terroritoiminnan perustavia selittäviä tekijöitä ovat sosiaaliset ongelmat ja syrjäytyminen.
Tosiasia on kuitenkin se, että islamilaiseen mahanmuuttoon elimellisesti kytkeytyvää islamistiterrorismin rajua kasvua Euroopassa ei pysäytetä millään sosiaalisilla ”ohituskaistoilla” eikä pehmeillä terapioilla.
EU-Euroopassa sovelletun Merkelin avointen rajojen immigraatiopolitiikan – josta Merkel sanoo edelleen, että vuoden 2015 maahanmuutto- ja turvapaikanhakupäätökset olivat oikeita, kuten on todettavissa Uuden Suomen ”Angela Merkel pitää kiinni maahanmuuttopolitiikastaan” -artikkelista 27.8.2017 – seurauksena maahanmuuttoinvaasio Eurooppaan siis jatkuu, nyt Merkelin-Macronin linjalla.
Islamilaista maahanmuuttoa erityisesti suosivan Merkel-henkisen ja ”Meillä on unelma”-, ”Tämä on uusi normaali”-, ”Näin nyt vaan tapahtuu”-, ”Emmehän me voi tälle mitään”- ja ”Yhteiset eurooppalaiset humaanit arvot edellyttävät tätä” -asenteellisen politiikan seuraukset ovat myös selkeästi nähtävissä.
Iltalehden artikkeli ”EU-viranomaisen vakava varoitus: Euroopassa jopa 50 000 jihadistia, joista tuhannet valmiit tekemään terrori-iskuja” 1.9.2017 on sisällöltään melko inhorealistinen. Artikkelin ingressin mukaan:
”Terroristien pelätään ottavan seuraaviksi kohteikseen ydinvoimalat ja lentokentät”.
Eurooppa tuhoaa itsensä, jos islamilaisilta alueilta Eurooppaan kohdistuvaa massamaahanmuuttoa ei pysäytetä ja mikäli eurooppalaiset viranomaiset eivät ryhdy kovin ja tehokkain ottein tukahduttamaan Eurooppaan jo pesiytynyttä islamismia.
Eurooppa tuhoaa itsensä, jos eurooppalaiset eivät kerta kaikkiaan sanoudu irti Euroopassa viimeisten vuosikymmenien aikana hallinneesta perverssin itsetuhoisesta nihilismistä ja harhaisesta altruismista sekä sadomasokistisesta syyllisyydentunnosta.
Kirjailija, lehtimies, politiikan kommentaattori ja Spectator-julkaisun toimittaja Douglas Murray analysoi terävästi tuoreessa kirjassaan The Strange Death of Europe: Immigration, Identity, Islam (Bloomsbury, 2017) Euroopan itsetuhoista nykytilaa ja eurooppalaisten poliittisten johtajien haluttomuutta ja kyvyttömyyttä kääntää kurssi terveemmille ja elämänhaluisemmille urille.
Eurooppalaista toisen maailmansodan jälkeisten vuosikymmenien maahanmuuttohistoriaa selostaessaan Murray toteaa senkin, että kantaeurooppalainen väestö ei ole missään Euroopan maassa koskaan – silloin kuin tämän aihepiirin mielipidekyselyjä on tehty – ilmoittanut kannattavansa eliitin harjoittamaa laajamittaiseen, pysyvään ja ratkaisevia väestöllisiä muutoksia aikaan saavaan maahanmuuttoon johtavaa politiikkaa.
Tästä huolimatta Euroopan poliittiset johtajat ovat ajaneet tuhoisaa politiikkaansa vuosikymmenestä toiseen, jolloin on päädytty siihen, että Euroopassa on nyt 50 000 taistelunhaluista ja päämäärätietoista jihadistia valmiina eri luonteisiin taistelutoimiin eurooppalaista kantaväestöä ja sen historiallisia instituutioita vastaan.
Se, että tällaiseen tilanteeseen on nyt päädytty, ei kuitenkaan ole mikään ihme ottaen lukuun sen, millaisen itsetuhoisan ideologian vallassa eurooppalaiset poliitikot pääosin ovat olleet ja edelleen ovat. Kirjansa sivuilla 250–251 Douglas Murray ottaa edustavaksi esimerkiksi Ruotsin pääministerinä toimineen ja ”konservatiivista” Moderata samlingspartiet -puoluetta edustavan Fredrik Reinfeldtin kaksi julkista lausuntoa vuosilta 2006 ja 2015.
Vuonna 2006 Ruotsin pääministerinä Reinfeldt totesi, että ”Aidosti ruotsalaista on vain barbarismi. Kaikki muu kehitys on tuotu meille ulkopuolelta”. Maahanmuuttoinvaasiovyöryvuoden 2015 joulupäivänä samainen Reinfeldt, nyt entisenä pääministerinä, totesi tv-haastattelussa, että kantaruotsalaiset ihmiset eivät ole mielenkiintoisia ja että valtioiden rajat ovat fiktionaalisia rakennelmia ja että Ruotsi kuuluu niille ihmisille, jotka ovat tulleet Ruotsiin paremman elämän toivossa eikä Ruotsissa sukupolvien ajan asuneille kantaruotsalaisille.
Tällainen omien kulttuurillisten juurien ja oman erityisen kansallisen olemassaolon halveksinta ja herjaaminen barbaariseksi ja kaikenlaisen ulkopuolisen toiseuden pelkistetty julistaminen ongelmattoman onnelliseksi hyväksi, joka pelastaa meidät omalta itseltämme, on paitsi perverssin patologista omaan itseen kohdistuvaa fobiaa myös historiallista epätotuutta.
Reinfeldtin lausuntojen ja viime päivien islamismi- ja terrorismiuutisten sisältöä pohtiessa on jälleen pakko toistaa, että brittiläinen konservatiivipoliitikko Enoch Powell (1912–1998) oli aikanaan 1960-luvulla oikeassa Britannian ja Euroopan maahanmuuttopolitiikan seurauksia ennakoidessaan, kuten totean kirjani Eurooppa ja Suomi islamisoituvat (Kuva ja Sana, 2015) sivuilla 75–79.
Etenkin brittiläisen mutta muunkin Euroopan maahanmuuttopolitikan seuraaminen vaikutti Powellin mukaan siltä kuin olisi katsellut kansakuntaa, joka innokkaan iloisesti kasaa kokoon omaa hautajaisroviotaan.
Todettava on sekin, että valitettavan oikeassa oli 1970-luvun alussa myös ranskalainen konservatiivinen roomalaiskatolinen tutkimusmatkailija ja kirjailija Jean Raspail Le Camp des Saints (Editions Robert Laffont, 1973) -romaanissaan, joka kertoo Ranskaan kohdistuvasta miljoonamääräisestä ja Välimeren kautta laivoilla Ranskan etelärannikolle saapuneesta kolmannesta maailmasta peräisin olevasta maahantunkeutujavyörystä ja sen seurauksena tapahtuvasta historiallisen Euroopan tuhoutumisesta.
Ranskasta käännetty Raspailin esipuhe vuonna 1985 julkaistun romaaninsa kolmanteen laitokseen kannattaa lukea ajatuksella: Jean Raspail, ”The Camp of the Saints”, The Social Contract (Winter 1994–95), 99–101.
Raspail oli oikeassa myös vuonna 1985 ilmestyneessä artikkelissa. Douglas Murray selostaa kirjansa sivuilla 115–120, miten Raspailin ja arvostetun väestötieteilijä Gerard Francois Dumontin kirjoittama Le Camp des Saints -romaanin sisältöä käsitellyt ja Le Figaro -lehdessä ilmestynyt artikkeli herätti laajaa keskustelua Ranskassa. Kyseisessä artikkelissa vuodelta 1985 Raspail ja Dumont muun muassa ennakoivat, että silloiset maahanmuuttotrendit lukuun ottaen Ranska tulee tuskin olemaan enää ranskalainen vuonna 2015.
Artikkeliin liittyneessä kansikuvassa oli kuvattuna Marianne, Ranskan kansallissymboli, musliminaisen tyyliin peiteltynä. Artikkelin mukaan Ranskan ei-ranskalainen väestöaines tulee kasvamaan niin suureksi, että ranskalaisen kulttuurin ja sen edustamien arvojen selviäminen kyseenalaistuu. Artikkelin ennakoinnin mukaan vuonna 2015 islam tulee olemaan Ranskan merkittävin yksittäinen uskonto.
Vuonna 1985 poliittisesti korrekti Ranska paheksui vahvasti tällaisia ennakointeja. Mutta nyt, kaksi vuotta vuoden 2015 jälkeen, jokainen voi itse todeta Raspailin romaanin ja sitä käsitelleen artikkelin ennakointien todenperäisyyden ja vakavasti otettavuuden.
Jos Merkel-henkinen maahanmuuttopolitiikka jatkuu eikä Euroopan kurssia ratkaisevasti käännetä toiseen suuntaan, tulee oikeassa olemaan myös ranskalaiskirjailija Michel Houellebecq ja hänen romaaninsa Soumission (Editions Flammarion, 2015), Lotta Toivasen ja Alice Martinin suomennoksena Alistuminen (WSOY, 2015).
Houellebecq kuvaa teoksessaan osuvasti nykyisin vallitsevaa eurooppalaista nihilistis-päämäärätöntä, kyynisen väsynyttä ja pessimististä eetosta, jonka pohjalta Ranska ja Eurooppa tulevat helpostikin alistumaan islamin valtaan islamilaisten puolueiden saavutettua riittävän vahvan poliittisen aseman yhteiskunnissamme.
Eurooppa islamisoituu, islamilaisen maahanmuuton myötä. Tämäkin dokumentti kannattaa katsoa, jos ei sitä vielä ole nähnyt ja jos on jo nähnyt, kannattaa katsoa se uudelleen: Ulkolinja, ”Sharialakia Tanskassa”, 9.2.2017.
Eurooppa islamisoituu, jos nykymeno ei nopeasti, tehokkaasti ja ratkaisevalla tavalla muutu.
Nykymenon on muututtava. Niiden peruslinjojen mukaisesti, joita nostan esiin Eurooppa ja Suomi islamisoituvat -kirjani luvussa 10., ”Euroopan ja Suomen islamisaatio on pysäytettävä”, sivuilla 175–192.
Kristityillä ei ole lupaa eikä velvollisuuta edistää Euroopan islamisaatiota eikä Euroopan tuhoutumista.
On omaksuttava Puolan, Unkarin ja muiden Visegrad-maiden asenne, kaikkialla Euroopassa.
Vastarinta ei ole turhaa, päinvastoin.
Eurooppalaisen kristikunnan ja Euroopan kansallisvaltioiden on puolustettava olemassaoloaan ja kansalaistensa turvallisuutta.
Katso ajatuksella tämä innostava video maahanmuuttoinvaasiovuoden 2015 Puolasta:
Juha Ahvio, teologian tohtori, dosentti, Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda
pe 27.09.2024 20:07Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?
pe 15.03.2024 23:04Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Presidenttimme allekirjoittaa maanantaina YK:n tulevaisuussopimuksen New Yorkissa, joka laillistaa laittoman siirtolaisuuden ja antaa sille uuden nimen
la 21.09.2024 14:28Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44