Berliinin joulutorille suunnattu rekkaisku, Tukholman terrori-isku ja Turussa terroristisessa tarkoituksessa tehdyt murhat ja murhayritykset eivät ole saaneet Suomen hallitusta kantamaan vastuutaan laittoman maahantulon sallimisessa. Euroopan Unionin tuomioistuin on antanut viime kesänä päätöksen, jonka mukaan turvapaikanhakijat voidaan palauttaa ensimmäiseen EU:hun tulomaahan.
Olemme syvästi huolissamme siitä kehityksestä, johon liberaali ja hallitsematon maahanmuuttopolitiikka on Suomessa johtanut. Meillä on tälläkin hetkellä tuhansia laittomasti maassa olevien henkilöitä, joiden tarkka lukumäärä ja sijainti eivät ole viranomaisten tiedossa. Laittomasti maassa oleskelevalla on suuri riski radikalisoitua ja tämän vaikutukset suomalaiselle yhteiskunnalle ovat täysin kestämättömät.
Liberaalin maahanmuuttopolitiikan seuraukset näkyvät jo lastemme arjessa koulumaailmassa, missä turvallisuus on heikentynyt monikulttuuristen jengien myötä.
Mielestämme Suomen hallitus ei hahmota sisäisen turvallisuuden kokonaiskuvaa. Tämä hallituksen toimintakyvyttömyys kansalaisten turvallisuuden takaamiseksi on vakava rike. Suomalaiselle uskotellaan, että tiedustelulainsäädännön tarkistukset olisivat kiireellisin toimenpide. Mielestämme tämä ei pidä paikkansa.
Jokainen arkijärjellä varustettu kansalainen ymmärtää, että mitä hyötyä on tehokkaammasta tiedustelusta, jos samaan aikaan rajamme yli saa kävellä kuka vaan ilman henkilöpapereita kuiskaamalla taikasanan "asylum". Lisäksi Suomen hallitus ei ole kantanut vastuutaan vuoden 2015 laittoman maahantulon sallimisessa ja ryhtynyt EU-tuomioistuimen päätöksen edellyttämiin toimenpiteisiin Tornion kautta tulleiden palauttamiseksi Ruotsiin.
Tiedustelulainsäädäntöä on varmaankin tarkistettava, mutta kiireellisimpänä toimenpiteenä pidämme rajatarkastusten palauttamista, laittomasti maassa oleskelevien ja kielteisten turvapaikkapäätöksen saaneiden maasta poistamisen tehostamista, työttömien poliisien töihin palkkaamista, taakanjakoon perustuvien sisäisten turvapaikanhakijoiden siirtojen lopettamista, sosiaaliturvan maksamisen lopettamista välittömästi ei-suomalaisille sekä ulkomaalaislain tiukentamista koskien turvapaikkamenettelyä.
Pitkällä tähtäimellä on kehitysyhteistyötä vahvistettava ja jatkettava sitä onnistunutta työtä, mistä Suomi on maailmalla tunnettu ja arvostettu. Apu tulee kohdentaa ensikädessä kriisialueille, koska kaikkein heikoimmassa asemassa olevat ovat siellä.
Emme voi jatkaa näin. Kansaa on kuultava ja kitkettävä ne arvot pois yhteiskunnasta, jotka ovat meille vieraita ja vastoin oikeustajuamme. Valta on palautettava kansalle, joka maksaa toimintakyvyttömän hallituksen virheet raskaasti omasta selkänahastaan.
Piia Kattelus
HTM, vanhempi rikoskonstaapeli (vv)
Kansalaispuolueen varapuheenjohtaja
Sami Kilpeläinen
VTM, agronomi
Kansalaispuolueen puheenjohtaja
Piia Kattelus on etelä-pohjalainen itsenäisyyshenkinen radikaali konservatiivi, joka toimii Kansalaispuolueen ja Suomalaisuuden Liiton varapuheenjohtajana sekä Seinäjoen kaupunginhallituksen 2.varapuheenjohtajana. Motto: "Äitiys kasvattaa ja isänmaa velvoittaa". Poliittiset teemat ovat puolueettomuus, itsenäisyys, alueiden tasa-arvo ja hallittu maahanmuutto.
Avoin kirje Suomen medialle
su 26.11.2023 21:40Presidenttiehdokkaiden turvallisuuspolitiikka
pe 22.09.2023 00:24Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan
ke 18.11.2020 16:56Vaihtoehdot moninapaisessa maailmassa
ti 06.06.2023 16:58Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Suomeen suuntautuva vammaisturismi uhkaa viedä suomalaisten vammaisten oikeudet - Väestönvaihto hyvin nopeaa Helsingissä
to 30.11.2023 14:08Mikko Puumalainen - totalitarismin puolella sananvapautta ja suomalaisten etua vastaan
ke 22.11.2023 17:48Lasten vai aikuisten oikeudet
ma 21.08.2023 19:21Totuus murtautuu esiin
la 25.11.2023 20:22Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44