Suomalaisten lapsimäärän lisäämisen ongelma on, että jos sinä tykkäät matkustella tai tehdä uraa, käydä oopperassa tai harrastaa viinejä, vastustaa rasismia tai ostaa reilun kaupan tuotteita, juoda kaljaa tai syödä mielialalääkkeitä, tehdä pyöräretkiä tai harrastaa seksiä, katsella pornoa tai käydä festareilla, niin silloin ei kannata tehdä lapsia, koska sitten sinulle jää paljon vähemmän aikaa juoda kaljaa ja vastustaa oopperoita.

Me elämme maailmassa, jossa Prisman mainosta lainatakseni tärkeintä on minä itseni kanssa, eikä suinkaan minä lasteni kanssa. Lasten saamisen ongelma on, että toisin kuin kaikki se krääsä, jotta kärräämme kotiin Prismasta. Kotiin kärrätyt lapset eivät ole sinua varten, vaan sinä olet lapsiasi varten. Lapset eivät tee televisioisi kuvasta terävämpää, grilli-iloistasi maistuvampia tai ihostasi kauniimpaa. Lapset tekevät sinusta isän tai äidin ja sitten sinun täytyy pitää niistä lapsista huolta, ja jos et pidä niin olet huono ihminen ja tiedät sen itsekin.

Joten miksi ottaa tuollaista vastuuta toisista ihmisistä? Mitä järkeä on tehdä lapsia, jos niistä on niin kauheasti hommaa, eikä niistä pääse ilman tunnon tuskia eroon? Vastaus on jälleen aivan yksinkertainen. Ei lasten teossa olekaan mitään järkeä.

Tässä piileekin syntyvyys ongelman ydin. Yhteiskunnassa, jossa keskeisin arvo on itsensä toteuttaminen, on aika vaikea saada ihmiset perustamaan perheitä jonkin yhteisen hyvän kuten yhteiskunnan taikka isänmaan tulevaisuuden takia. Sillä eivätkö populaarikulttuuri ja media kerro aivan toisenlaista tarinaa? Eikö meidän päinvastoin tule vapautua ilkeän isänmaallisuuden kahleista ja toteuttaa omaa itseämme piittaamatta meitä johonkin ahtaaseen muottiin puristavan yhteiskunnan rajoitteista?

Kun SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ehdotti taannoin synnytystalkoita, kommentoi saman puolueen europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari sitä sanoen. ”Ei voi mitään, mutta synnytystalkoot tuo mieleen kolmannen valtakunnan ja kansallissosialismin”.

Edistä siinä sitten syntyvyyttä.

Tavalliset suomalaiset saavat vähemmän lapsia kuin lestadiolaiset ja somalit, koska somalit ja lestadiolaiset uskovat, että heidän kuuluu elää elämä, jossa aikuiseksi kasvettuasi sinä menet naimisiin ja hankit lapsia. Somalit ovat niin avuliaita, että saattavat valita puolisonkin puolestasi.

Suomalaiset puolestaan uskovat, että kasvettuasi aikuiseksi, teet mitä huvittaa.

Mutta palataksemme Antti Rinteen synnytystalkoisiin. Olisivatko Liisa Jaakonsaaren kommentit olleet toisenlaisia, jos Rinne olisi ehdottanut maanpuolustustalkoita tai veronmaksutalkoita? Olisiko vastaanotto ollut innostuneempi, vai olisivatko muutkin talkoot tuoneen Liisan mieleen kolmannen valtakunnan?

Syntyvyys voi hyvinkin olla poliitikoille vaikeampi teema kuin maanpuolustus tai verojen maksaminen, mutta vaikeaksi ne kaikki tekee juuri se, että ne vaativat meiltä oikeita tekoja, eikä pelkkää närkästynyttä somettamista. Verot pitää todella maksaa, armeija käydä ja lapset kasvattaa.

Saadakseen enemmän lapsia meidän pitäisi haluta saada enemmän lapsia ja tämä puolestaan vaatisi asennemuutoksen. Joko suomalaisten tulisi olla valmiita tekemään, kuten mummoni joskus sanoi, yksi isälle, yksi äidille ja yksi isänmaalle tai sitten meidän tulisi ymmärtää, että lapset ovat suuri onni, eivätkä taakka, joka estää meitä toteuttamasta itseämme ja etsimästä omaa minuuttamme ahdistavan yhteiskuntarakenteen puristuksessa.

Harmi vain, että oman minuutensa etsintä on loppujen lopuksi paljon helpompaa kuin vanhemmuus.