Blogi: Reijo Tossavainen, ma 10.04.2017 09:41

Median ja vihreiden yhteistyön riemuvoitto

Vaalit on pidetty. Toisilla on syytä juhlaan, toisilla ei. Nyt on jälkipelin aika.

Vaalien lopputuleman ratkaisevat muutamat keskeiset asiat: Onko puolueella näyttöjä aikaansaannoksista? Mitä puolue lupaa tehdä? Miten media suhtautuu puolueeseen?

Ratkaisevaa on perinteisen median suhtautuminen. Jos media ei kerro aikaansaannoksista ja tavoitteista, niin kansalaiset eivät niistä tiedä. Jos media ei kerro neutraalisti puolueen aikaansaannoksista ja tavoitteista, niin kansalaisille muodostuu puolueesta väärä näkemys. 

Näiden asioiden osalta näissä vaaleissa erottuivat selvästi ääripäät. Vihreät ovat saaneet oman sanomansa hyvin läpi, sillä toimittajista suurin osa tuntee puoluetta kohtaan sympatiaa. Siksi joka kerta kun Ville Niinistö avasi suunsa, hän sai vapaasti muutamalla virkkeellä kertoa koulutusleikkauksista. Eilenkin television vaalivalvojaisissa Niinistö kertoi ensin koulutusleikkauksista ja sen jälkeen joskus vastasi varsinaiseen kysymykseen. Toisto on erinomainen tehokeino. 

Ei media tietenkään "huomannut", että Sipilän hallituksen toimet ja kunnallinen päätöksenteko ovat aivan eri asioita. Eikä media sitäkään kertonut, että edellisessä hallituksessa vihreät olivat mukana leikkaamassa enemmän kuin nykyinen hallitus.

Perussuomalaisista media on tarkoitushakuisesti kertonut useimmiten vain kielteisesti. Kerron esimerkin omakohtaisen kokemuksen kautta. Kansanedustajana olin laatimassa Perussuomalaisten sotemallia. Helsingin Sanomat kirjoitti, että "siinä on kannet ja sisältöä yhtä vähän kuin Susan Kurosen kirjassa Pääministerin morsian". Pari viikkoa myöhemmin EVA julkaisi oman ehdotuksensa, joka oli melkein samanlainen. Nyt HS ylisti sitä erinomaiseksi.

Perinteisen median asenteellisuuteen ei ole näköpiirissä muutosta. Siksi on tehtävä johtopäätöksiä. Halla-aho teki jo niin ilmoittautuessaan puheenjohtajakisaan. Hän puhui suoraan kansalle. 

Mediassa kustantaja/päätoimittaja/toimittaja päättää keneltä kysytään, mitä kysytään ja mitä johtopäätöksiä tehdään. Perinteinen media on lähes täysin punaviherlib-kaartin hallinnassa. Objektiivinen ja neutraali journalismi on heille kirosana.  Siksi Perussuomalaisten tulee käyttää ohituskaistaa ja keskittyä someen. 

Soini on luottanut siihen, että "olemme paras toripuolue". Hyvä niin, mutta se ei riitä nykymaailmassa ja varsinkaan tulevaisuudessa.

Somen saralla on runsaasti parantamisen varaa ja mahdollisuuksia. Puheenjohtajavaihdos luo sille otollisen maaperän.

Perussuomalaisten päätavoitteksi on asetettava vuoden 2023 eduskuntavaalit. Vuoden 2019 vaaleissa on tehtävä mitä tehtävissä on. Sen jälkeen oppositiopolitiikan tulee olla kivikovaa. Siihen on hyvät mahdollisuudet, sillä SDP ja Vihreät ovat todennäköisesti mukana seuraavassa hallituksessa.

Sanokaa minun sanoneen, että vuoden 2023 eduskuntavaaleissa Perussuomalaiset ottaa superjytkyn! Siihen on useita syitä, mutta niistä kirjoitan sitten joskus toiste.

Reijo Tossavainen ma 10.04. 09:41

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Agendatoimittajat turvautuvat jo natsien propagandajohtaja Göbbelsin oppeihin

la 08.12. 18:28

Petteri Orpo: "Pakolaisten motiivien arvostelu on rasismia"

ke 05.12. 22:25

Minun isänmaani ei ole enää itsenäinen

ti 04.12. 14:53

Agendamedian yksipuolinen räksytys on omaan nilkkaan ampumista

pe 30.11. 00:11

Kokoomus haluaa olla ylikansallinen kokoomus

ma 26.11. 09:56

Agendamedia valehtelee ja solvaa perussuomalaisia

to 22.11. 23:20

Siperia opettaa myös HS-Pravdaa

ti 20.11. 16:39

"Eurooppalaiset arvot" on osoitus uudesta suvaitsemattomuudesta

to 08.11. 23:28

Stubbin vähäinen järjenjuoksu heilahtelee laidasta laitaan

ma 05.11. 23:45

"Vastuullinen journalismi" kampanja on agendajournalismin peittely-yritys

ma 29.10. 18:06

blogit

Vieraskynä

Kirja-arvio: Pilvikädet, M.A. Meretvuo

to 13.12.2018 23:30

Juha Ahvio

Sananvapaus on uhattuna Suomessa

to 06.12.2018 13:01

Professorin Ajatuksia

Pekka Haavisto ja Li Andersson viihteen parissa

la 15.12.2018 23:03

Jukka Hankamäki

Euroopan valtioiden itsenäistyminen etenee

la 15.12.2018 00:06

Petteri Hiienkoski

Ylen sokeat politrukit "natsijahdissa"

pe 07.12.2018 05:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Afrikan tulevaisuus huumeiden varjossa

su 09.12.2018 15:21

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

GCM - mitätön - laiton?

la 15.12.2018 23:05

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Vihreä metsäpolitiikka aiheutti Kalifornian metsäpalot

la 15.12.2018 11:54

Heikki Porkka

Facebook ja sananvapaus - mahdoton yhtälö?

to 13.12.2018 19:52

Olli Pusa

Ilmastokiima

pe 14.12.2018 12:26

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Agendatoimittajat turvautuvat jo natsien propagandajohtaja Göbbelsin oppeihin

la 08.12.2018 18:28

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Hirmuisia asioita

la 15.12.2018 00:04

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40