Blogi: Henna Kajava, su 15.01.2023 14:49

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

Täällä monikulttuurisessa Espoossa perussuomalaisten usein esille nostama asia on vieraiden äidinkielten opetus kouluissamme – veronmaksajien kustantamana tietenkin. Sitä tapahtuu nykyään yli 40 eri äidinkielellä. Kustannukset eivät ole kovin suuret – noin 1,6 miljoonaa vuodessa. Lisäksi kokoomuksessa naureskeltiin, että tämähän on suorastaan kannattavaa toimintaa Espoolle, koska valtio maksaa valtaosan. Mutta veronmaksajien rahojahan nämä ovat kaikki tyynni. Lisäksi oman äidinkielen opetus vahvistaa vieraiden kulttuurien vaikutusta Suomessa ja segregoi ihmisryhmiä toisistaan. Toisaalta se, että vieraskieliset lapset saavat oman äidinkielen opetusta suomen ja yhteisten kielten opetuksen lisäksi, asettaa kantasuomalaiset eriarvoiseen asemaan, koska kantasuomalaiset saavat vähemmän kielten opetusta kuin vieraskieliset.

Laadin valtuustoaloitteen vieraiden äidinkielten opetuksen rajoittamisesta Espoon peruskouluissa ja jätin sen viime kesäkuun valtuuston kokouksessa. Uutisoin tästä vasta nyt, koska on ollut niin paljon uutisoitavaa, ja toisaalta oli jo etukäteen arvattavissa, ettei valtuustoaloite kerää allekirjoituksia kuin omasta valtuustoryhmästämme. Se tosin oli yllätys, ettei pari valtuutettua omastakaan valtuustoryhmästämme allekirjoittanut aloitetta. Ainakin toinen valtuutetuistamme olisi halunnut aloitteeseen ehdottomampaa linjaa. Itse katson, että on hyvä pyrkiä perusteltuihin kompromisseihin, jotta olisi paremmat mahdollisuudet edetä tavoitteissamme. Muista puolueista aloitteen allekirjoitti ainoastaan opettajana toimiva kokoomuksen valtuutettu.

Ennen valtuustoaloitteeni laatimista olin esittänyt kaupungin luottamuselimissä, kuten opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnassa useampaan kertaan vieraiden äidinkielten opetuksen rajoittamista veronmaksajien kustannuksella. Näihin ehdotuksiini kuului aina punavihreiltä sama vasta-argumentti. Tutkimusten mukaan muiden kielten, kuten suomenkin, oppiminen edellyttää oman äidinkielen hyvää hallintaa. Olen vastannut tähän aina, että rajataan vieraiden äidinkielten opetus kouluissa sitten siihen, kunnes oppilas osaa riittävän hyvin suomea. Tähän ei koskaan kuulunut minkäänlaista vastavetoa punavihreältä puolelta. Mutta mitä sanovat valtuustoaloitteni vastauksen valmistelijat virkamiespuolelta tähän esitykseeni?

Toinen pääasiallisista perusteluista on tyrmäävän ristiriitainen. Se on omiaan heikentämään omaa luottamustani virkamiesjärkeen ja asioiden hallinnassa pysymiseen. Jopa viiden virkamiehen – jotka kaikki naisia – vastauksessa perustellaan vieraiden äidinkielten opetuksen tärkeyttä kouluissa sillä, että se ”vahvistaa oppilaiden kieli- ja kulttuuri-identiteetin rakentumista” ja ”heidän perheidensä kotoutumista”. Eri kielet ja kulttuurithan nimenomaan erottavat ihmisryhmiä toisistaan, joten miten tämä edistäisi kotoutumista? Taustalla on varmaan ajatus siitä, että kun maahanmuuttajien oman kulttuuri-identiteetin rakentumista tuetaan, he kokevat itsensä arvostetuiksi, juurettomuuden tunne lientyy ja he osallistuvat vastavuoroisesti innokkaammin yhteiskuntaamme. Näinhän asia ei todellisuudessa kuitenkaan mene, kun kyse on paljolti kulttuureista, joissa opetetaan nimenomaan eristäytymään vääräuskoisten kulttuureista ja rajoittamaan naisten oikeuksia. Oman äidinkielen opetus on vetovoimatekijä, jota ilman taloudellista ja muuta taakkaa aiheuttava tulomuutto todennäköisesti vähenisi. Toisaalta erityisosaajien olisi mahdollista järjestää oman äidinkielensä opetus lapsilleen omalla kustannuksellaan ja laadukkaammin. Kouluissa järjestettävä oman äidinkielen opetus on nimittäin usein heikkotasoista asiantuntija-artikkeleiden mukaan. Käsitystäni tästä on vahvistanut keskusteluni parin maahanmuuttajan kanssa.

Toisena, parempana perusteluna vastauksessa valtuustoaloitteeseeni mainitaan opetussuunnitelma, joka edellyttää vieraskielisten oman äidinkielen osaamisen saattamista korkealle tasolle: ”Opetussuunnitelman perusteiden mukaan sekä oman äidinkielen että suomen taitoja kehitetään kielitietoisesti ja niin, että oppilaan molemmat kielet kehittyvät korkealle tasolle”. Tämän mukaan vieraiden äidinkielten opettamisen rajoittaminen kouluissa ei siis olisi kunnallisesti päätettävissä.

Valtuustoaloitteeni vastauksessa on esitetty myös muita, kuin edellä mainitut pääperustelut. Eräs päättömältä kuulostava perustelu siinä kuuluu näin: ”Ei ole pedagogisesti mahdollista rajata oman äidinkielen oppimista suomen kielen taidon mukaan niin, että ainoastaan suomen rooli korostuisi.” Eli suomen kieltä ei Espoon virkamiesten mukaan ole mahdollista korostaa Suomessa, kun kyse on maahanmuuttajataustaisista asukkaista Suomessa.

Tästä syvästä nöyrtymisestä ympäri maailmaa Suomeen väkisin tunkevien maahanmuuttajien edessä on esimerkkinä myös S2-opetus (suomi toisena kielenä). Tämä on suomen opetusta vieraskielisille sillä aikaa, kun kantasuomalaisille opetetaan äidinkieltä. Espoon opetustoimestakin on suoraan kerrottu, että osa vieraskielisistä kikkailee valitsemalla paljon helpomman S2-opetuksen tavallisten äidinkielen tuntien sijaan saadakseen paremman arvosanan. Esitin viimeksi viime syksynä muille valtuustoryhmille ja virkamiehille, että maahanmuuttajataustaiset siirretään automaattisesti normaaleille äidinkielen tunneille, kun heidän suomen taitonsa on riittävällä tasolla. Nyt heitä ainoastaan ”rohkaistaan” siirtymään S2-opetuksesta normaaliin äidinkielen opetukseen, kun he osaavat jo hyvin suomea. Ilmeni, että S2-opetuksesta ei voi siirtää oppilaita väkisin normaaleille suomen tunneille, koska asiasta on säädetty valtakunnan tasolla. Toki tämä pitää vielä varmistaa, sillä kokemus on opettanut, ettei kaikkiin virkamiehiin ole luottaminen.

Tämä valtuustoaloitteeni ei edennyt valtuuston käsittelyyn, koska se ei kerännyt vaadittuja vähintään 14:n valtuutetun allekirjoitusta. Sain kuitenkin valtuustoaloitteeseeni vastauksen, kuten olisin saanut silloinkin, jos aloitteeni olisi kerännyt riittävästi allekirjoituksia. Jos aloite olisi tullut valtuuston käsittelyyn, olisi voinut pitää lisäksi valtuustoaloitteeseen liittyviä puheita ja esittää siihen liittyviä valtuustotoivomuksia.

Palatkaamme lopuksi vielä maahanmuuttajien oman äidinkielen- ja toisaalta S2-opetuksen haitallisiin vaikutuksiin etnisen segregoitumisen näkökulmasta. Molempien voi olettaa heikentävän vieraskielisten koulumenestystä, koska oman äidinkielen opetus on yleensä heikkolaatuista ja riittämätöntä, joten se on omiaan lisäämään vieraskielisten taakkaa ja vähentämään opiskelumotivaatiota. S2-opetus on myös todettu usein heikkolaatuiseksi, joten se on omiaan kasvattamaan kuilua kantasuomalaisten ja vieraskielisten koulumenestyksessä. Näistä oppimiseroista ollaan kovasti huolissaan kaikissa puolueissa, mutta vieraskielisten tilannetta pyritään muissa puolueissa kohentamaan aina positiivisen diskriminaation keinoin, maahanmuuttajataustaisia suosimalla. Tällainen on paitsi väärin kantasuomalaisia kohtaan, myös osaamista ja yhteiskuntaa rapauttavaa sekä karhunpalvelus lopulta myös maahanmuuttajille itselleen.

Kirjoittaja on PS:n Espoon valtuustoryhmän puheenjohtaja ja eduskuntavaaliehdokas Uudellamaalla.

Henna Kajava su 15.01. 14:49

Henna Kajava

Eduskuntavaaliehdokas (PS) ja Espoon kaupunginvaltuutettu. Vähäosaisten, tuotantoeläinten, luonnon, säästeliään talouspolitiikan ja avoimien kulttuuritapahtumien ystävä. Kahden himoscoottaajan äiti. Olen valmistunut hyvin arvosanoin kehitysmaiden maantieteestä. Globaali, kokonaisvaltainen näkökulma on minulle luontevin, mutta korostan samalla lähes jokaisen yksilön arvoa.

tuoreimmat

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01. 14:49

Siittiöt syöksykierteessä - PVC seksikästä?

pe 06.01. 20:21

Maahanmuuttajat aiheuttavat sekasortoa Espoossa vammaisten luokilla

la 10.12. 04:42

Espoon virkamiehet kieltävät jengiytymisilmiön

su 27.11. 03:41

Pakkoruotsi vahvistuu ja karkottaa erityisosaajia

la 24.09. 13:42

PS torppasi maksullisen pysäköinnin laajentamisen Espoossa

la 11.06. 20:37

Sitra: Muuttavatko Ukrainan pakolaiset asenteita?

pe 03.06. 13:00

Suomi-neitou Natoon?

ti 12.04. 23:57

Todennäköinen skenaario, jos Suomi hakisi Natoon

to 10.03. 16:20

Gangstaongelma kasvussa: Mistä gangstat on tehty?

ti 15.02. 00:15

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi

pe 08.11.2024 15:49

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista

pe 20.12.2024 01:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

The US Center for Infection Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine

la 21.12.2024 10:35

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05.2024 08:02

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44