Blogi: Henna Kajava, la 18.12.2021 22:15

Löytyykö ratkaisu Suomen hoitajapulaan Suomesta, Afrikasta vai Filippiineiltä?

Aluevaalien (ehdokkaana) eräs keskeinen kysymys liittyy taas maahanmuuttoon. Hoitajapula. Kotikaupunkini Espoo hankkii jo hoitajia ulkomailta. Samalla lähihoitajien ammattiliiton, Superin mukaan alalle löytyy paljon kotimaistakin kiinnostusta, jos vain työolot ja -joustot, työnkuva, johtaminen ja palkkaus saadaan kuntoon. Tästähän on jankutettu iät ja ajat, mutta miksei mitään ole ilmeisestikään tapahtunut?

Kotimaista hoitajatarjontaa on todella uskomattoman paljon, sillä Riikka Purrakin mainitsee Työmiehen tuumaustunnilla, että eräiden arvioiden mukaan hoitoalalta on lähtenyt Suomessa jopa kymmeniä tuhansia muualle ja ilmeisesti juuri noiden korjausta odottavien ongelmien takia. Hirveästi ollaan siis jo menetetty aikaansaamattomuudella!

Kun mietitään lisäksi, kuinka meillä on romahtanut sadoilla tuhansilla sellaisten työtehtävien määrät, jotka ovat enemmän toiminnallisia kuin ajatustyötä, on selvää, että kotimaista kysyntää toiminnalliseen lähihoitajan työhön pitäisi löytyä, jos kaikki olisi alalla reilassa. Verkkainen vanhusten syöttäminen ei välttämättä houkuttele niitä heikosti koulussa pärjääviä poikia, mutta ehkä lähihoitajille voitaisiin räätälöidä erilaisia työnkuvia kiinnostuksen mukaan. Kärsivällisempi voisi keskittyä enemmän vanhusten syöttämiseen ja lihasten treenaamisesta tykkäävä enemmän vanhusten nosteluun ja työntelyyn, ulkoiluttamiseen, jne. Hoitopaikoissa tulisi kiinnittää erityistä huomiota kaikkien tilojen viihtyisyyteen ja kodinomaisuuteen laitosmaisuuden sijaan, jotta myös työntekijät viihtyisivät. Jos muu ei auta lisätään palkkaa erilaisten lisien kautta (esim. likaisen työn lisä), jotta palkannostovaateet eivät laajene muille aloille.

Nyt hoitajia havitellaan kuitenkin ulkomailta ja vieläpä kaukomailta, joissa kiinnostus Suomen korkeaa elintasoa kohtaan on tietenkin suurinta. Mistäs laitetaan tulemaan? Merkittävimpiä alueita, joissa hoitajilla on kiinnostusta Suomeen ovat Afrikka, Venäjä, Nepal ja Filippiinit. Kun luit edellä mainitun rimpsun, laitoitko maat suosituimmuusjärjestykseen? Asiallisempi versio aiheesta julkaistiin juuri paikallislehti Länsiväylässä. Tarkoitus maarimpsun esittämiseen oli osin se, että moni hätkähtäisi huomatessaan laittavansa etnisyyksiä toivomusjärjestykseen. Silloin on löytänyt pienen persun sisältään ja voi äänestää meitä.

PS on ennenkin ehdottanut selkeää porrastusta siten, että ensin otetaan työntekijät kotimaasta ja sitten EU:n laajoita sisämarkkinoilta. No Venäjä on naapurimaa, mutta ei kuulu EU:hun. Ehkä sieltä voidaan ottaa siinä, missä EU:stakin. Filippiinitkin on kristitty ja työteliäs, mutta valitettavan köyhä maa, jonka työntekijöitä pahat, pienet arabimaat orjuuttavat. Kyllä sieltäkin voidaan vähän ottaa. Oleellista on kuitenkin, että suomalaisten houkuttelemisesta hoitotöihin on huolehdittava ensin. Suomalaisten ei voi edellyttää menevän kurjiin työoloihin.

Aika jännä, että hoitajapulaan kuulutetaan nyt yleisesti ratkaisua maahanmuutosta. Se perustuu rasismiin. Suomalaisten hoitajien tiedetään lähtevän sankoin joukoin alalta kehnojen työolojen vuoksi, mutta miten voidaan ajatella, että ulkomailta tuodut hoitajat sitten pysyisivät alalla? Tämähän perustuu puhtaaseen rasismiin. Ajatellaan, että köyhistä maista tuodut hoitajat tyytyvät vähempään ja pysyvät nöyrästi työssään huonoista olosuhteista huolimatta. Heille tuo saa kelvata! Ei nähdä nenää pidemmälle, mitä heikosti suomea osaavien ja Suomea tuntevien roudaaminen alalle tekee alan imagolle. Siitä tulee helposti heikosti arvostettu maahanmuuttajien ala. Vanhukset pakotetaan elämänsä ehtoopuolella suorastaan naimisiin monikulttuurisuuden kanssa. Monikulttuurisuus tuskin tukee kodinomaista ilmapiiriä.

En tiedä, miten hyvin hoitotyöhön tulevat maahanmuuttajat pysyvät alalla. Olen itse törmännyt vain yhteen filippiiniläiseen sairaanhoitajaan, joka oli jonkun vuoden täällä hoitotyötä tehnyt ja sanoi sen olevan raskasta. Hän suunnitteli vaihtavansa uber-taxia ajamaan. Tälle alallehan me kaivataankin täydennystä, joo. Maahanmuuttajien ylikuormittamalta taksialalta tipahtelee varmasti kypsiä hedelmiä sosiaaliturvaverkkoon. Kansalaisuuden saaminen aikaisintaa 10 vuoden maassaoleskelun jälkeen saisi pysymään työperäisen maahanmuuttajan paremmin työssä. Samalla oleskelulupa myönnettäisiin aina vain siksi ajaksi, kun on töissä ja puoli vuotta sen päälle, jos ehtisi siinä ajassa saada uuden työn.

Hoitajapulan osa ratkaisua on myös tarpeen vähentäminen. Ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja senioreiden toimintakykyä tulee kehittää todella määrätietoisesti. Sukulaisten panosta omaistensa hoidossa on lisättävä työelämän joustoilla. Meillä on lakisääteinen oikeus lyhentää työpäivää, jos on alle kolmasluokkalainen lapsi. Vastaavanlaista lakisääteistä joustoa tarvitaan iäkkäitä vanhempiaan avustaville työntekijöille.

Tietty järjestys sen olla pitää! Siispä Suomi, EU ja Venäjä (suhtautuminen Putiniin ratkaisevaa – ei putinisteille), Filippiinit, Nepal, Afrikka.

(Ehdokkaana Länsi-Uudellamaalla)

Henna Kajava la 18.12. 22:15

Henna Kajava

Eduskuntavaaliehdokas (PS) ja Espoon kaupunginvaltuutettu. Vähäosaisten, tuotantoeläinten, luonnon, säästeliään talouspolitiikan ja avoimien kulttuuritapahtumien ystävä. Kahden himoscoottaajan äiti. Olen valmistunut hyvin arvosanoin kehitysmaiden maantieteestä. Globaali, kokonaisvaltainen näkökulma on minulle luontevin, mutta korostan samalla lähes jokaisen yksilön arvoa.

tuoreimmat

Espoon virkamiehet kieltävät jengiytymisilmiön

su 27.11. 03:41

Pakkoruotsi vahvistuu ja karkottaa erityisosaajia

la 24.09. 13:42

PS torppasi maksullisen pysäköinnin laajentamisen Espoossa

la 11.06. 20:37

Sitra: Muuttavatko Ukrainan pakolaiset asenteita?

pe 03.06. 13:00

Suomi-neitou Natoon?

ti 12.04. 23:57

Todennäköinen skenaario, jos Suomi hakisi Natoon

to 10.03. 16:20

Gangstaongelma kasvussa: Mistä gangstat on tehty?

ti 15.02. 00:15

Virolaisen päihderiippuvaisen tarina

la 22.01. 01:44

Tulkkaukset hoidettava ystävänpalveluina

su 16.01. 20:37

Löytyykö ratkaisu Suomen hoitajapulaan Suomesta, Afrikasta vai Filippiineiltä?

la 18.12. 22:15

blogit

Vieraskynä

Alistamisemme menetelmät

ma 08.08.2022 23:48

Juha Ahvio

Yhteiskunnan perustus on perhe

pe 25.11.2022 19:47

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11.2020 16:56

Petteri Hiienkoski

Miksi Yhdysvallat haluaa Suomen ja Ruotsin Natoon?

pe 20.05.2022 17:31

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Globalismi oli kaunis ajatus

ti 15.11.2022 19:33

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Espoon virkamiehet kieltävät jengiytymisilmiön

su 27.11.2022 03:41

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Sota-Lintilän horinat - Taivaan lahja Putinille?

su 11.09.2022 13:29

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Hups, Maailman Talousfoorumin (WEF) dystooppinen Suuri Resetti taisi juuri sortua omaan näppäryyteensä?

su 20.11.2022 14:41

Heikki Porkka

Epäluottamuksen tunne sisäministeriä, Yleä ja Poliisihallitusta kohtaan on terve ilmiö

su 27.11.2022 11:17

Tapio Puolimatka

Asiantuntijalausunto liittyen hallituksen esitykseen laiksi sukupuolen vahvistamisesta (HE 189/2022 vp)

pe 02.12.2022 22:26

Olli Pusa

Suomi ja korruptio

to 24.11.2022 23:32

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Modernin maailman syntysijoilta

ti 18.01.2022 23:48

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44