Republikaanit haluavat eroa liittovaltiosta

Videot la 09.01.2021 01:12

Yhä useammat republikaanit ja Trumpin kannattajat ovat ilmaisseet kannattavansa ajatusta siitä, että heidän osavaltionsa eroaisi liittovaltiosta. Parin vuoden takaisen tutkimuksen mukaan eroa kannattavista enemmistö olikin yllättäen demokraatteja. Nyt kannatusta löytyy molemmista leireistä. Yli puolet amerikkalaisista kannattaa osavaltion oikeutta erota liittovaltiosta.

Rush Limbaugh, yhdysvaltalainen tunnettu radiokanavan ääni, poliittinen kommentaattori ja vahva konservatiivi totesi, että Yhdysvallat on kulkemassa kohti liittovaltioeroa ja ettei ole enää mahdollisuutta rauhanomaiseen yhteiseloon konservatiivien ja liberaalien (vasemmiston) kesken. 

"Tämä ei voi jatkua näin. Ei ole mahdollista enää säilyttää rauhallista yhteiseloa kahden täysin vastakkaisen elämän teorian, hallinnon teorian ja kaiken muun teorian kesken. Me emme voi olla tällaisessa suorassa konfliktissa pysyvästi", Limbaugh kuvasi tilannetta. 

Muutamat vasemmistopoliitikot kuten Shannon Watts hyökkäsivät välittömästi Limbaughin kimppuun sosiaalisessa mediassa ja yksinkertaisesti todistivat kaiken sen mitä Limbaugh oli juuri sanonut.

Kannatus itsenäiselle hallinnolle kasvaa, koska rauhanomainen yhteiselo täysin vastakkaisia arvoja ja ideoita kannattavien kanssa on käymässä täysin mahdottomaksi käytännössä. Eikä yhteisessä eri suuntiin repimisessä ole lopulta mitään järkeäkään. Se kuluttaa vain turhaan resursseja, jotka voisi muuten suunnata suoraan eteenpäin. Samalla se lisäisi todellista vastuuta omien uskomustensa seurauksista. Jos uskoo vasemmistolaisiin ideoihin, niin voi muuttaa sellaiseen osavaltioon ja vastata sitten omalla lompakollaan sen politiikan hinnan.

Ei ole mahdollista, että 51% kansasta pakottaa ja alistaa 49% omien uskomustensa suuntaan mikäli kaikki perusarvot ja ajatukset ovat toistensa vastakohtia - niinkuin nyt tilanne on globaalin vasemmiston ja oikeiston kanssa yhä useammassa maassa. Samantyyppinen ratkaisu olisi Suomessakin lopulta paras. Islanti on vain noin 300 000 asukkaan valtio, joka pystyy itsenäisesti tulemaan toimeen ja käymään kauppaa muiden valtioiden kanssa. Eli sen enempää kansaa ei käytännössä todistetusti tarvita hyvin toimivan itsenäisen valtion tai osavaltion muodostamiseen.

Myös joidenkin osavaltioiden osat ovat haluamassa liittyä naapuriosavaltioihin, joissa on heille sopivampi politiikka ja hallinto - tai vain erota heidän oman osavaltionsa isoimmista kaupungeista. Rajoja tullaan kenties vetämään tulevaisuudessa uusiksi jos vallitsevasta tilanteesta halutaan rauhanomainen tie ulos ilman sisällissotia ja verenvuodatusta.

Tällainen ero olisi kaikkien kannalta kenties paras ratkaisu ja korostaisi ihmisten vapautta - ja paljastaisi samalla ketkä todella kannattavat vapautta ja ketkä yrittävät luoda vain uutta pakkohallintoa ja tyranniaa. Yhteinen maanpuolustus voisi olla edelleen mahdollista käytännössä järjestää samaan tapaan kuin NATO nyt toimii. Osavaltiot olisivat täysin itsenäisiä ja liittovaltio lakkaisi vähitellen olemasta tai jakautuisi kahdeksi. 

 

Jukka Rahkonen la 09.01. 01:12

blogit

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02. 17:41