Vasemmistolla ja heidän valemediaklusterillaan (CNN, MSNBC, ABC News, ...) ei ole pienintäkään halua raportoida tapahtumista tosiasioita vaan yksinkertaisesti ajaa häikäilemättä omaa poliittista agendaansa.
Vaikka oikeus on istunut useita pitkiä päiviä ja kaikki todistajat kuultu, todisteena käytetyt videot katsottu moneen kertaan ruutu kerrallaan ja kaikki kivet ja kannot tapahtumien kulussa käännetty ja jonka jälkeen oikeus on yksimielisesti päätynyt täysin selvään johtopäätökseen: kyse oli itsepuolustuksesta. piste - silti samat mediat, jotka ovat alusta lähtien valehdelleet tapahtumista, yhä edelleenkin jatkavat samojen valheiden levittämistä kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Kenoshan tapahtumat ja niitä seurannut oikeudenkäynti ovat mitä parhain todiste siitä, että vasemmiston valemediaklusteri ei yksinkertaisesti pysty kertomaan mistään asista totuudenmukaisesti, vaan he ovat täysin ennalta sitoutuneita omaan poliittiseen narratiiviinsa ja faktoilla ei ole heille pienintäkään merkitystä. Eikä näköjään heidän lukijakunnallensakaan.
Vasemmistolle on kestämättömän kova paikka huomata, että Yhdysvalloissa on yhä oikeus puolustaa itseään ja läheisiään väkivaltaisia vasemmistomellakoijia vastaan. Ja toisaalta heille lienee myös jostakin merkillisestä syystä erityisen tuskallista, että yksi surmansa saaneista hyökkääjistä sattui olemaan useasti tuomittu pedofiili lastenraiskaaja.
Todisteet: Väitteet Trumpin Venäjä-kytköksistä olivat valheita
la 27.05. 12:08Länsimaiden harhautumisen synkkä logiikka
pe 26.05. 14:00WHO:n kansainvälinen pandemiasopimus
to 18.05. 19:39RKP - maahanmuutto jäsenhankinnan välineenä
ke 17.05. 18:45Äärivasemmisto ja vihreät liittoutuivat oligarkkien kanssa ja paljastivat vanhan epädemokraattisen luonteensa
to 04.05. 19:11