Vasemmistolainen BLM aktivisti, joka oli juuri tuomittu lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kaahasi katumaasturilla joulukulkueeseen Waukeshassa Yhdysvalloissa.
Joulukulkueessa oli perheitä pienten lasten kanssa. Ainakin viisi kulkueessa ollutta kuoli ja lukuisia loukkaantui vakavasti. Paikalliseen sairaalaan on tuotu tapauksen jäljiltä hoitoon kaikkiaan kahdeksantoista 3–16-vuotiasta lasta, sairaalan edustajat kertoivat. Heidän joukossaan on kolmet sisarukset. Kuusi lasta on kriittisessä tilassa.
Tutkimukset ovat vielä kesken, mutta kaikki videotallenteet viittaavat siihen, että kyseessä oli terrori-isku.
Iskun tehneen mustaihoisen räppärin facebook- ja twittertilit on suljettu, mutta tileiltä ehti vuotaa julkisuuteen tämän BLM retoriikkaa täynnä olevia viestejä, joissa lietsottiin poliisivihaa sekä väkivaltaa valkoihoisia vastaan. Viesteissä oli myös hyvin aggressiivista Trump-vihaa.
Tämä vasemmistolainen terroristi pedofiili oli juuri kaksi päivää aikaisemmin vapautettu tuhannen dollarin takuita vastaan vapaalle jalalle vastaamaan myöhemmin syytteisiin 16 vuotiaan tytön hyväksikäytöstä ja muista rikoksista. Naurettavan pieni takuusumma liittyy kampanjaan, jossa mustaihoisten takuita on pienennetty tai jopa poistettu kokonaan, jotta se toimisi yhtenä keinona "systemaattista rasismia" vastaan. Nyt tämä kampanja ja musta etuoikeus maksoi välillisesti ainakin viiden ihmisen hengen.
Jäämme odottamaan miten ja kuinka kauan vasemmiston valemediaklusteri raportoi tästä tapahtumasta. Tuleeko tästä samanlainen etusivun juttu kuukausiksi kuten Kenoshan tapahtumista? Tuskin, koska tekijä on tällä kertaa mustaihoinen BLM aktivisti ja pedofiili, joten tämä todellinen terroristi ja pahuuden ruumiillistuma nauttii vasemmiston median erityissuojelusta. Tapahtumasta raportoidaan todennäköisesti pari vuorokautta ja sen jälkeen siitä ei kuulla vasemmiston valemediaklusterilta enempää. Tästä tullee jälleen yksi todiste siitä, millaista törkeää agendajournalismia vasemmiston media harjoittaa jatkuvasti. Jos tapahtuma ei sovi etukäteen kirjoitettuun narratiiviin, Suureen Tarinaan, niin siitä ei raportoida tai juttu käsitellään nopeasti ja lakaistaan sitten maton alle.
Vasemmiston valemediat ehtivät jo ennen tutkimuksia valehtelemaan, että tekijä olisi vain "paennut toiselta rikospaikalta". Mikään videomateriaalissa ei viittaa väitettyyn pakoon.
MTV3-sivusto uutisoi: "katumaasturi syöksyi takaa-ajotilanteessa väkijoukkoon". Takaa-ajotilanteesta ei ole näyttöä, joka myönnetään jutussa, mutta otsikossa se edelleen kuitenkin on johtamassa lukijoita harhaan. Jutun kuvatekstissä sanotaan että "auto ajoi väkijoukkoon". Aivan naurettavan tasoista "journalismia". Kummallisia autoja ja katumaastureita, jotka aina näissä valemedioiden jutuissa itsestään ajavat ja syöksyilevät ihmisten päälle - siis silloin kun sen auton tai katumaasturin ratissa on tummahipiäinen BLM aktivisti tai islamisti - ja jos kyseessä on vieläpä pedofiili, niin nämä mediathan suojaavat kaikki yksityiskohdat viimeiseen saakka.
Miettikää edes sekunti millaiset otsikot ja etusivujen jutut täyttäisivät koko valemediaklusterin kuukausiksi, jos ajaja olisi ollut valkoihoinen heteromies punainen MAGA-lippis päässä: Täysin kontrolloimaton lynkkaus olisi jo käynnissä - ja Trumpia vedettäisiin virkarikossyytteeseen.
Tilanteen olisi pelastanut jos paikalla olisi ollut Kyle Rittenhouse ja hänen AR-15 kiväärinsä. On todellinen tragedia, että ketään vastaavaa sankaria ei tällä kertaa löytynyt joukosta.
The US Center for Infection Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine
Klo 10:35.Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista
pe 20.12. 01:29Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi
pe 08.11. 15:49Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10. 15:30Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10. 14:12