Blogi: Reijo Tossavainen, to 20.07.2017 07:52

Pettäjän tie on tuskainen, käy harhaan. Loikkarit mahtuvat virhemarginaaliin.

Kun katselin Ylen tuoreimman puoluegallupin tuloksia, mieleeni tuli vanha Eino Grönin tango "Pettäjän tie", jossa todetaan mm., että "... pettäjän tie on tuskainen, käy harhaan".

Todellakin.

Loikkaripettureiden puoluekuvitelma saa suomalaisilta tylyäkin tylymmän tuomion. Kannatusluvuksi mitattiin vain 0,7 prosenttia. Puolue mahtuu 2,3 prosentin virhemarginaaliin. Lukema on siten käytännössä nolla.

Aiemmin olen ennustanut, että Terho-kodissa tulevaisuus on lyhyt. Nyt voin sanoa, että se ei kantanut edes alun suuria elkeitä pidemmälle.

Kyllä kansa tietää!

Perussuomalaisten lukema Taloustutkimuksen Ylelle tekemässä tutkimuksessa oli 8,1 prosenttia. Pidän sitä tässä tilanteessa kohtuullisena, sillä loikkareiden lähtö on hämmentänyt monia puoluetta äänestänyttä.

Oma osuutensa on myös medialla, joka leimakirveineen on käynyt päälle "kuin yleinen syyttäjä". Yhtenä esimerkkinä Ylen politiikan toimittaja Pirjo Auvinen, joka pari päivää sitten leimasi kaikki perussuomalaiset rasisteiksi. Se on sitä kuuluisaa vihapuhetta.

                                                            .........................

Klikkaa allaolevia painikkeita, jotta tämä blogi ja Oikea Media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää. Kaikki eivät vielä tunne hyvää julkaisua.

Reijo Tossavainen to 20.07. 07:52

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Punavihreässä totuudessa maalia siirretään tarpeen mukaan

Klo 10:02.

Agendatoimittajat turvautuvat jo natsien propagandajohtaja Göbbelsin oppeihin

la 08.12. 18:28

Petteri Orpo: "Pakolaisten motiivien arvostelu on rasismia"

ke 05.12. 22:25

Minun isänmaani ei ole enää itsenäinen

ti 04.12. 14:53

Agendamedian yksipuolinen räksytys on omaan nilkkaan ampumista

pe 30.11. 00:11

Kokoomus haluaa olla ylikansallinen kokoomus

ma 26.11. 09:56

Agendamedia valehtelee ja solvaa perussuomalaisia

to 22.11. 23:20

Siperia opettaa myös HS-Pravdaa

ti 20.11. 16:39

"Eurooppalaiset arvot" on osoitus uudesta suvaitsemattomuudesta

to 08.11. 23:28

Stubbin vähäinen järjenjuoksu heilahtelee laidasta laitaan

ma 05.11. 23:45

blogit

Vieraskynä

Kirja-arvio: Pilvikädet, M.A. Meretvuo

to 13.12.2018 23:30

Juha Ahvio

Sananvapaus on uhattuna Suomessa

to 06.12.2018 13:01

Professorin Ajatuksia

Pekka Haavisto ja Li Andersson viihteen parissa

la 15.12.2018 23:03

Jukka Hankamäki

Euroopan valtioiden itsenäistyminen etenee

la 15.12.2018 00:06

Petteri Hiienkoski

Ylen sokeat politrukit "natsijahdissa"

pe 07.12.2018 05:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Afrikan tulevaisuus huumeiden varjossa

su 09.12.2018 15:21

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

GCM - mitätön - laiton?

la 15.12.2018 23:05

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Vihreä metsäpolitiikka aiheutti Kalifornian metsäpalot

la 15.12.2018 11:54

Heikki Porkka

30 päivän panna

ma 17.12.2018 18:07

Olli Pusa

Ilmastokiima

pe 14.12.2018 12:26

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Punavihreässä totuudessa maalia siirretään tarpeen mukaan

ma 17.12.2018 10:02

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Hirmuisia asioita

la 15.12.2018 00:04

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40