Vaalivoitto Saksassa oikeistopuolue AfD:lle

Itäsaksalaisista miehistä peräti 27 % äänesti AfD-puoluetta

Uutiset su 24.09.2017 20:59

AfD-puoleen puheenjohtaja Frauke Petry saattoi käydä äänestämässä vain henkivartijoiden suojaamana. Ilmassa oli vahvasti vastustajien lietsomaa väkivaltaa, raportoi Pertti Rönkkö Saksanmaalta.

Vaalitulos 19:50 (Suomen aikaa) mennessä laskettujen äänien perusteella: CDU/CSU 32,9, SPD 20,2, AfD 13,3, FDP 10,5, Vihreät 9,3, Linke 9 %.

AfD sai 21 % itäsaksalaisten äänistä. Itäsaksalaisista miehistä peräti 27 % äänesti AfD-puoluetta, kertoo Pertti Rönkkö.

"Selvisimme hyvin siitä huolimatta, että olemme olleet 12 vuotta hallitusvastuussa", kommentoi Angela Merkel tulosta. Kovin iloisia ilmeitä ei nähty CDU:n puolutoimistossa Saksan ykköstelevision välittämän kuvan mukaan. Angela Merkelin johtama CDU menetti lähes 9 prosenttiyksikköä kannatustaan.

"Katkera päivä Saksan sosialidemokraateille", kommentoi demarien kansleriehdokas ja puolueen pj Martin Schulz ääni väristen. Demarit hävisivät noin 6 prosenttiyksikköä kannatuksestaan.

Oikeistopuolue AfD - Alternative für Deutschland - nousi Saksan kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi.

 

 

Juha Ahvio kirjoittaa blogissaan AfD:n puolueohjelman linjauksista:

Puolueohjelman johdannossa lausutaan näinkin:

”Vapaina kansalaisina me uskomme suoraan demokratiaan, vallanjako-oppiin, oikeusvaltioon, sosiaaliseen markkinatalouteen, subsidiariteettiin, saksalaiseen liittohallintoon, perhearvoihin ja saksalaisen kulttuurin perinteeseen. Demokratia ja vapaus kumpuavat yhteisistä kulttuurillisista arvoistamme ja historiallisesta perinteestämme. Vuosien 1848 ja 1989 vallankumousten edustaman perinteen mukaisesti ilmaisemamme kansalaisprotestin myötä tahdomme saattaa täytäntöön vapaasti toteutuvan kansallisen yhtenäisyytemme ja tahdomme luoda Euroopan, joka muodostuu suvereeneista kansallisvaltioista ja jotka ovat liittyneet toisiinsa rauhassa, itse itseään määräten ja hyvässä naapuruudessa.”

”Sitoudumme kaikella energiallamme palauttamaan voimaan nämä periaatteet ja uudistamaan perusteellisesti maamme vapauden ja demokratian hengessä. Suhtaudumme muihin kansakuntiin ja kulttuureihin avoimella mielellä, mutta me haluamme olla ja pysyä sydämissämme saksalaisina. Näin ollen pyrimme jatkuvasti pitämään yllä ja puolustamaan ihmisarvoa, lapsiperheitä, länsimaista kristillistä kulttuuriamme ja kieltämme sekä perinteitämme rauhanomaisessa, demokraattisessa ja suvereenissa saksalaisessa kansallisvaltiossamme.”

AfD:n ohjelmiin kannattaa tutustua, jotta tietää oikeasti, mitä AfD ajaa ja mille kansallismielinen ja isänmaallinen ja länsimaisesta kulttuuriperinteestä kiinni pitävä Saksa sunnuntaina antaa kannatuksensa.

Ohjelmiensa perusteella Vaihtoehto Saksalle -puolueen linjauksiin sisältyvät esimerkiksi seuraavat ohjelmakohdat:

AfD vastustaa Euroopan unionin tiivistämistä keskusjohtoiseksi liittovaltioksi ja puolustaa kansallisvaltioiden ja kansallisten rajojen oikeutusta. Euroopan unionin tulisi olla itsenäisten isänmaiden muodostama taloudellinen vapaakauppa-alue. AfD:n mielestä Euroopan unionin yhtenäinen rahayksikkö Euro oli ja on virhe, jonka jatkaminen pitäisi lopettaa ja Saksan tulisi poistua Euroopan valuuttaunionista.

Lakien valvontaa tulee tehostaa ja rikoksista koituvia rangaistuksia tulee koventaa. Lainkuuliaisilla ja vapailla kansalaisilla tulee olla aseenhankinta- ja kanto-oikeus. Saksan kansallisia rajoja tulee valvoa ja vartioida, tarvittaessa uuden rajavartioston ja asevoimien avulla sekä muurienkin avulla.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Saksan kansallinen etu ja saksalaisten hyvinvointi tulee asettaa etusijalle. Sikäli mikäli NATO pysyy puolustusliittona, vastaa siihen kuuluminen Saksan ulko- ja turvallisuuspolitiikan etua. Joka tapauksessa Saksan omien asevoimien, Bundeswehrin, isku- ja toimintakykyä on kasvatettava. Saksan maaperällä ei kuitenkaan tarvita muita NATO-liittolaisjoukkoja. AfD hylkää ajatuksen yhtenäisestä Euro-armeijasta. Saksa tarvitsee vahvat kansalliset puolustusvoimat. 18–25-vuotiaita saksalaisia miehiä koskeva kansallinen asevelvollisuus on palautettava.

Sosiaaliturvan tarjoamat edut tulee kohdistaa etenkin lapsiperheille kannustamaan perheiden perustamista ja lapsien hankkimista. Lasten kotihoitoa ja kotiäitiyttä tulee tukea vahvasti. Hyvinvoiva ja lapsirikas saksalainen perhe edistää koko kansan yhteistä hyvää. Ulkomainen maahanmuutto ei ole oikea vastaus Saksan demografisiin ja siitä seuraaviin tulevaisuuden taloudellisiin ongelmiin, vaan perinteisen perheen, isän ja äidin, miehen ja naisen muodostaman perheen aseman vahvistaminen yhteiskunnallisesti, sosiaalipoliittisesti ja taloudellisesti. Perinteisten sukupuoliroolien halventamisen ja gender-ideologian propagoimisen on loputtava kouluissa ja julkisessa keskustelussa.

AfD on vankasti elämän puolesta. AfD toivottaa tervetulleiksi kaikki syntymättömät ja vastasyntyneet lapset. Etenkin syntymätöntä elämää täytyy suojella jo sikiövaiheessa. AfD ei kannata abortteja eikä aborttioikeuden julistamista ihmisoikeudeksi.

AfD puolustaa Saksan kieltä, sen julkista asemaa, ja saksalaista kulttuuria ja saksalaisia perinteitä. Saksan kieltä ei tule pakottaa muuttumaan niin sanotusti sukupuolineutraaliksi. Maahanmuuttorealistinen AfD vastustaa kaikkia sellaisia islamilaisia käytäntöjä, jotka ovat ristiriidassa saksalaisen liberaalidemokraattisen perustuslaillisuuden, muiden lakien ja kulttuurimme juutalaiskristillisten ja humanististen perusarvojen kanssa. Sharia-laki on ristiriidassa länsimaisen laillisuuden ja arvojen kanssa. Tästä syystä AfD:n mielestä islam ei kuulu Saksaan. Saksassa on saatava vapaasti arvostella islamia. Myös ulkomailta tulevan moskeijoiden rahoituksen on loputtava.

Jukka Rahkonen su 24.09. 20:59

Pääuutiset

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10. 15:30

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10. 14:12

Juha Ahvio

Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda

pe 27.09. 20:07

Mikko Paunio

Presidenttimme allekirjoittaa maanantaina YK:n tulevaisuussopimuksen New Yorkissa, joka laillistaa laittoman siirtolaisuuden ja antaa sille uuden nimen

la 21.09. 14:28

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06. 10:23

videot