Juha Ahvio: Vaarallinen vihreä valhe. Kuva ja Sana. Toinen painos 2018.
Juha Ahvio selventää kirjassaan vihreän liikkeen maailmankatsomuksellisia lähtökohtia, jotka jäävät julkisessa keskustelussa usein pimentoon. Vihreän liikkeen aatteellisena taustana olevassa ekologismissa on kuusi perusajatusta:
Vihreän ekologismin perusteesit
(1) Maapallon luonnonvarat ehtyvät, joten luonnonvarojen kulutusta pitää radikaalisti vähentää.
(2) Maapallolla on liikaa ihmisiä sen kantokykyyn nähden. Tämän uskomuksen lähtökohdat ovat 1800-luvun väestötieteilijässä Thomas Robert Malthusissa (1766−1834), joka oman aikansa resurssien ja teknologian valossa päätteli, että väestönkasvun myötä kullekin ihmiselle riittävän ravinnon määrä vähenee.
(3) Ihminen ja erityisesti ihmisten liiallinen lisääntyminen on uhka elollisen luonnon tasapainolle ja elinvoimaisuudelle.
(4) Ihmisen olemassaololle ei tule antaa etusijaa suhteessa muuhun luontoon, koska ekologismin perustana olevan eettisen näkemyksen mukaan ihmiset ja eläimet ovat samanarvoisia. Jos kuitenkin on tehtävä valinta luonnon eloonjäämisen tai ihmisen eloonjäämisen välillä, aito ekologisti asettaa luonnon etusijalle. Tätä näkemystä perustellaan sillä, että ekologismi torjuu ”lajismin” eli näkemyksen, joka asettaa yhden eläinlajin (ihmiset) luonnon edelle.
(5) Vihreä ekologismi olettaa, että kaikkeus on perimmältään yhtä (monismi) ja että luonnolla on kaikki ne ominaisuudet, jotka on perinteisesti luettu Jumalalle (panteismi). Vihreä aate on saanut vaikutteita teosofiasta ja antroposofiasta.
6) Monistisesta uskosta kaikkeuden perimmäiseen ykseyteen on seurauksena suositus, jossa yksi valtakeskus, globaalinen hallinto, ohjaa koko ihmiskunnan suhdetta luonnonvarojen käyttöön. Siksi kansallisvaltio on ongelma sikäli, että se estää kokonaisvaltaista globaalia hallintoa.
Vihreä liike ja seksuaalivallankumous
Edellä oleva luonnehdinta antaa jo kuvan siitä, millä tavalla ekologistinen aatesuunta sisältää samalla tietynlaisia seksuaalisia suosituksia. Seksuaalisuuden ymmärtämisen osalta vihreän liikkeen aatteellinen tausta on saanut vaikutteita marxilaisesta uskosta ihmiskunnan alkuparatiisissa vallinneeseen täydelliseen seksuaaliseen vapauteen. Tämän myyttisen mielikuvan vaikutuksesta vihreä ideologia omaksuu utopistisen käsityksen, että seksuaalinen vapaus merkitsee ihmisen kannalta kaikkein edullisinta elinympäristöä. Niinpä vihreän liikkeen kannattajat ovat toimineet seksuaalivallankumouksen edistämiseksi
Vähentääkseen ihmiskunnan luonnolle asettamaa rasitusta vihreä liike suosii poliittisia ratkaisuja, jotka vähentävät syntyvyyttä. Ekologistit eivät ole huolissaan pelkästään aggressiivisesta luonnon saastuttamisesta. He ovat huolissaan kontrolloimattoman väestönkasvun vaikutuksesta ympäristöön ja palautumattomien luonnonvarojen kuluttamisesta.
Koska ihmiskunnan liikakasvu uhkaa luonnon tasapainoa, vihreän ideologian kannalta suositeltavimpia ovat sellaiset seksuaalisuuden muodot, jotka eivät johda lapsen syntymään. Tässä suhteessa homoseksuaalisuus on seksuaalisuuden ihannemuoto, koska homoseksuaalinen suhde on absoluuttisen steriili eikä näin uhkaa luontoa ylikuormituksella. Sen sijaan ydinperheen arvoihin perustuva perhemuoto on ongelma, koska siellä lasten saamista pidetään myönteisenä arvona: ydinperhemallin lapsimyönteinen arvomaailma on uhka luonnon tasapainolle.
Syntymätön lapsi jätetään vaille ihmisoikeuksia
Vihreä ideologia on aborttimyönteinen, koska ei-toivottujen lasten elämän lopettaminen jo äidin kohtuun merkitsee luonnon kuormituksen vähentämistä ja palvelee näin kokonaisuuden etua. ”Ruumiillinen koskemattomuus ja itsemääräämisoikeus ovat yleismaailmallisia oikeuksia. Oikeus aborttiin kuuluu kaikille”. (Vihreiden nuorten periaateohjelma.) Ruumiillinen koskemattomuus kuuluu siis kaikille muille paitsi syntymättömille ihmislapsille, joita on sallittua tappaa. Syntymättömillä lapsilla ei ole ihmisoikeuksia.
Ginette Paris (2007) analysoi uuspakanallista Artemis-kulttia, jonka mukaan luonnon puhtauden suojelu voi vaatia ihmisuhreja abortin muodossa, koska näin vähennetään ihmislajin luonnolle tuottamaa rasitusta. Uuspakanallisen ajattelun mukaan ihminen on valinnan edessä: voidakseen pelastaa puhtaan luonnon tuleville sukupolville, on mielekästä uhrata sellaisten lasten elämä, joille ei muutenkaan pystyttäisi takaamaan ”ihmisarvoista elämää”. Näin abortista tulee pyhä uhri Artemiille, eläinten suojelijalle.
Sikäli kuin syntymättömän lapsen tappaminen on itse asiassa elämän suojelua, syntymättömien lasten tappamista voidaan perustella vihreillä arvoilla. Tämän takia vihreä liike haluaa jättää äitinsä kohdussa olevat ihmislapset vaille oikeudellista suojaa ja pitää naisen ihmisoikeutena lopettaa kohdussaan kasvavan lapsen elämä.
Vihreän ideologian paradoksi
Lapsimyönteisen perhemallin vastainen vihreä ideologia sisältää näin paradoksin. Ihmislapsen yhteyttä omaan isäänsä ja äitiinsä pyritään aktiivisesti heikentämään hajottamalla ydinperhe ja purkamalla sitä tukeva lainsäädäntö samalla kun puolustetaan eläinlajien oikeutta elää niiden luontaista kehitystä tukevassa elinympäristössä.
Vihreä liike tukee sukupuolineutraalia lainsäädäntöä, joka poistaa laista lapsen oikeuden tuntea isänsä ja äitinsä ja kasvaa heidän hoidossaan: laki ei enää suojele isä-äiti-lapsi -kolmoissidosta. Näin vihreä ideologia heikentää ydinperhettä, jonka on tutkimuksissa osoitettu olevan ihmislapsen kehitystä parhaiten tukeva elinympäristö.
Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02 BlogitTapio Puolimatka on suomalainen kasvatustieteen professori. Hän toimii kasvatuksen teorian ja tradition professorina Jyväskylän yliopistossa
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi
pe 08.11.2024 15:49Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista
pe 20.12.2024 01:29Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23The US Center for Disease Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of life-long immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine
la 21.12.2024 10:35Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44