Viimeisten vuosikymmenten aikana on länsimaissa vähitellen purettu isä-äiti-lapsi –kolmoissidoksen tukena olevia avioliiton ja perheen rakenteita. Tällaisia muutoksia ovat olleet avioliiton purkamisen tekeminen pelkäksi ilmoitusasiaksi avioliittolain muutoksessa vuonna 1987, sukupuolineutraali avioliittolaki vuonna 2014, joka käytännössä poisti lainsäädännöstä lapsen oikeuden isään ja äitiin, ja uusi äitiyslaki, joka asetti äidin samaa sukupuolta olevan kumppanin oikeudet etusijalle suhteessa lapsen oikeuteen tuntea biologinen isänsä.

Isä-äiti-lapsi-kolmoissidoksen hajottamista jatketaan edelleen Setan ajamassa vanhemmuuslaissa, joka mahdollistaa ”useamman vanhemman vanhemmuuden” ja ”luopuu vanhemmuuden oikeudellisesta sukupuolittamisesta”. Uuden vanhemmuuslain myötä lainsäädännöstä lopullisesti poistettaisiin kaikki viittaukset isään ja äitiin.

Näiden lakien myötä Suomen lainsäädäntö vie oikeutuksen lapsen identiteetin kannalta perustavalta suhteelta isään ja äitiin. Lasten oikeuksien riistoa perustellaan vetoamalla aikuisten oikeuksiin, jotka näin asetetaan lasten oikeuksien edelle.

Vallitsevan oletuksen mukaan avioliiton rakenteiden heikentäminen merkitsee tasa-arvon, veljeyden ja vapauden kasvua. Historiaa tarkasteltaessa saamme kuitenkin aivan erilaisen kuvan: kun avioliiton rakenteita puretaan, lasten pahoinvointi kasvaa, koska lapset voivat parhaiten biologisen isänsä ja äitinsä eheän avioliiton sisällä.

Bolševistinen yhteiskuntakokeilu

Marxilaisen ideologian mukaan ihmiskunta eli alun perin rajattoman seksuaalisen vapauden luomassa paratiisissa. Tulevaisuuteen projisoidussa kommunistisen yhteiskunnan haavekuvassa tämä seksuaalinen vapaus ja sen tuoma onnen aika palaa uudestaan. Varsinainen kasvatusvastuu siirtyy yksilöltä yhteiskunnalle: ”Lasten hoito ja kasvatus tulee yhteiskunnalliseksi asiaksi: yhteiskunta on huolehtiva kaikista lapsista samalla tavalla”, kuten Friedrich Engels toteaa kirjassaan Perheen, yksityisomistuksen ja valtion alkuperä (s. 98-99).

Marxilaisen ajattelun utopistisuus ilmenee sen tavassa käsitellä lasten kasvatusta: ihmisen kaikkein vaativin tehtävä, lasten kasvattaminen, hoituu kuin itsestään. Lapsen identiteetin kannalta keskeisin suhde biologiseen isäänsä ja äitiinsä on sivuasia, jota ei tarvitse erikseen pohtia. Kaikki huomio keskitetään siihen, miten aikuiset saavat seksuaaliset halunsa tyydytettyä ilman häiritseviä rajoituksia. Koko tämä vastuuton asenne määritellään aidon rakkauden korkeimmaksi ilmentymäksi.

Marxilaista ajattelua sovellettiin käytäntöön vuoden 1917 bolševikkivallankumouksessa. Bolševikkien syyskuussa 1918 säätämä perhelaki teki avioliiton purkamisen pelkäksi ilmoitusasiaksi.

Avioerojen lisääntyminen ja katulapset

Käytännössä bolševikkien avioliittoa ja avioeroa koskeva perhelainsäädäntö teki ihmisille mahdolliseksi toimia vastuuttomasti perhe-elämässään ja liukua avioliittoon ja avioliitosta ulos hämmentävällä helppoudella. Rekisteröimättömien avioliittojen ja avioerojen määrän kasvaessa syntyi hylättyjen ja rutiköyhien naisten ongelma. Monet sen ajan yhteiskunnalliset ja poliittiset kommentaattorit kertoivat ahdinkoon joutuneista työttömistä yksinhuoltajaäideistä.

Yksinhuoltajaäitien ahdinko lisäsi todennäköisyyttä, että heidän lapsensa päätyivät kodittomiksi ja hylätyiksi. Vapaamielinen avioerolaki lisäsi ajan turvattomuutta ja kaoottisuutta jättäen äidit turvattomiksi ja saaden heidät hylkäämään lapsensa. Loppukesään 1921 mennessä Moskovan kaduille alkoi ilmaantua vanhempansa menettäneitä tai vanhempiensa hylkäämiä rähjäisiä ja täiden vaivaamia lapsilaumoja, jotka hoipertelivat uupumuksesta ja nälästä.

Historiatutkija Orlando Figesin mukaan vuoteen 1922 mennessä oli arviolta seitsemän miljoonaa lasta, jotka elivät asemilla, autiotaloilla, rakennustyömailla, roskasäiliöissä, kellareissa, viemäreissä ja muissa likaisissa koloissa. ”Nämä resuiset ja paljasjalkaiset lapset, joiden vanhemmat olivat joko kuolleet tai hylänneet heidät, olivat symboli Venäjän sosiaalisesta hajoamisesta. Jopa perhe oli tuhottu.”

Monet lapsista olivat alkoholisteja, heroiinin tai kokaiinin väärinkäyttäjiä. He pysyivät hengissä kerjäämällä, kaupustelemalla, pikkurikoksilla ja prostituutiolla. Lapsilaumat varastivat torikojuista, ryöstivät ohikulkijoita, harjoittivat taskuvarkautta ja murtautuivat kauppoihin ja koteihin. Kiinnijääneitä lapsia usein lyötiin armottomasti.

Seuraavassa on yhden aikalaisen kuvaus: ”Näin itse noin 10 tai 12 -vuotiaan pojan ojentautuvan ottamaan lian peittämän leivän ja ahmivan sitä samalla kun häntä lyötiin kepillä. Iskut satelivat hänen selkäänsä, mutta jalkojensa ja käsiensä varassa maassa kontallaan oleva poika söi kiireisesti palan toisensa jälkeen, ettei vain menettäisi leipää. Tämä tapahtui leipätiskien vieressä basaarissa. Hänen ympärilleen kerääntyi aikuisia naisia, jotka huusivat: ’Sen tuo lurjus ansaitsee: lyökää häntä lisää. Emme saa mitään rauhaa näiltä luteilta.’”

Melkein kaikki katulapset toimivat ajoittain prostituoituina. Vuodelta 1920 olevan kartoituksen mukaan 88 prosenttia tytöistä oli jossakin vaiheessa harjoittanut prostituutiota, ja myös poikien osalta pätivät samankaltaiset luvut. Jotkut näistä tytöistä olivat vain seitsemän vuoden ikäisiä. Useimmat seksuaaliaktit tapahtuivat kaduilla, markkinapaikoilla, asemahalleissa ja puistoissa. Tytöillä oli parittajia, jotka usein olivat itsekin teini-ikäisiä poikia, jotka käyttivät tyttöjä asiakkaiden ryöstämiseen. Mutta oli myös pedofiili-bordelleja, joita pitävät tädit antoivat lapsille ruokaa ja huoneen nurkan, samalla kun he itse elivät prostituoituina käyttämiensä lasten saamista palkkioista.

Vankiloissa ja työleireillä oli tuhansia alle 14-vuotiaita lapsia. Jopa kuusivuotiaita lapsia käytettiin pienissä tehtaissa tekemään 12-14 tunnin työpäiviä. Viranomaiset eivät halunneet puuttua tähän laittomuuteen, koska katulapset muodostivat vakavan yhteiskunnallisen ongelman ja heidän työvoimansa hyväksikäyttö oli yksi keino pitää heidät poissa rikollisuudesta. Monia nuoria teini-ikäisiä värvättiin puna-armeijaan. Heidät tunnettiin kyvystään tappaa viholliset ilman armoa ja valmiudestaan tehdä kaikki, mitä käskettiin, koska komentajista tuli heille isän korvikkeita.

Heitteille jätetyt lapset

Avioliiton ja perheen heikentämisen yhteiskunnalliset seuraamukset olivat katastrofaaliset. Villit ja kurittomat hylättyjen lapsien laumat uhkasivat yhteiskuntarauhaa tehdessään varkauksia, murtoja ja ryöstöjä. Neuvostohallitus joutui vangitsemaan rikollisia lapsia massoittain. Avioliiton hajoaminen tuli valtiolle niin kalliiksi, että valtio oli lopulta pakotettu perääntymään utopistisesta ohjelmastaan. Neuvostovaltio joutui toteamaan jo 1920-luvun lopulla, ettei sillä ollut varaa kasvattaa miljoonia katulapsia lastenkodeissa.

Vapaan rakkauden utopia

Meidän aikanamme avioliiton purkaminen ei välittömästi johda yhtä katastrofaalisiin seurauksiin kuin bolševikkivallankumouksen aikana, koska yhteiskuntaolot ovat vakaammat ja yhteiskunnallinen vauraus on suurempi. Olennainen kysymys kuitenkin kuuluu: Onko yhteiskuntaa järkevää viedä suuntaan, joka heikentää lasten mahdollisuuksia kasvaa turvatussa ja vakaassa kotiympäristössä?

Tässä artikkelissa on käytetty hyväksi aineistoa kirjasta Seksuaalivallankumouksen uskonnolliset juuret (KKJMK 2018).