Politiikassa asioilla on tapana muuttua symboleiksi. Samaa sukupuolta olevien avioliittolakia kannattivat monet vain siksi, että he kokivat kysymyksen avioliittolaista äänestyksenä homojen oikeuksista - pohtimatta sitä, mitä avioliittoinstituution uudelleenmäärittelystä seuraa tai ymmärtämättä sitä, että homoseksuaalisuuden suvaitsemisesta oli äänestetty jo 1970-luvun alussa.
Euroopan unionista ja Suomen EU-jäsenyydestä on tullut samanlainen symboli. Jos koet itsesi eurooppalaiseksi, suhtaudut tietenkin myönteisesti unioniin ja Suomen EU-jäsenyyteen. Ikään kuin norjalaiset tai sveitsiläiset, jotka kuuluvat vain Euroopan talousalueeseen, olisivat jotenkin vähemmän eurooppalaisia kuin vaikka suomalaiaset ja ranskalaiset.
Elinkeinoelämän valktuuskunta Eva hehkuttaa Facebookissa, että suomalaisten suhtautuminen Euroopan unionin jäsenyyteen on myönteisempää kuin koskaan aiemmin.
https://www.facebook.com/elinkeinoelamanvaltuuskunta/photos/a.362173267158682/2772102489499069/?type=3&theater
Yli puolet suhtautuu EU-jäsenyyteen myönteisesti ja kielteisesti suhtautuvien osuus on pudonnut lähemmäs kymmenen prosentin tasoa. Erityisesti SDP:n, keskustan ja vasemmistoliiton äänestäjien suhtautuminen EU:hun on muuttunut positiivisemmaksi yli ajan.
Luulisi, että juuri tämän muutoksen pitäisi soittaa hälytyskelloja Evassa - miksiköhän juuri vasemmisto on alkanut suhtautua EU:hun positiivisemmin?
Kun Suomi äänesti EU-jäsenyydestä syksyllä 1994, Euroopan unioni oli suuri markkinatalousprojekti. Unioni oli juuri saanut aikaan sisämarkkinat. Kun minä äänestin Suomen jäsenyyden puolesta, ajattelin että se valta, joka jäsenyyden myötä häviää kansalliselta eduskunnalta, siirtyy yksilöille ja yrityksille. Samaan tapaan ilmeisesti ajattelivat myös monet vasemmistolaiset, jotka samasta syystä vastustivat Suomen EU-jäsenyyttä.
Vasemmiston ajattelutapa oli, että kun talous kansainvälistyy, on sääntelynkin kansainvälistyttävä. Juuri sitä olemme EU:ssa nähneet 2000-luvulla, eikä ihme, että vasemmisto on nyt tykästynyt unioniin. Mitä enemmän EU muuttuu tulonsiirtounioniksi, jolla on oma verotus, sitä enemmän se vastaa sosialistiseen internationaaliin kuuluvien puolueiden arvopohjaa. Vasemmisto toimii loogisesti. Mutta mikä Elinkeinoelämän valtuuskuntaa oikein vaivaa? Eikö sen pitäisi puolustaa markkinatalous-Eurooppaa?
On pystyttävä ajattelemaan politiikasta ilman symboliikkaa. Eurovaaleissa eivät ole vastakkain “eurooppalaiset arvot” ja niiden vastakohta - ellei eurooppalaisilla arvoilla tarkoiteta vallan keskittämistä. Siitä Euroopalla on todellakin huonoja kokemuksia historiassa. Valtaa on keskitetty milloin Berliiniin ja Roomaan, milloin Moskovaan, ja nyt Brysseliin.
Sisämarkkinat on EU:n todellinen saavutus. Sitä eivät uhkaa ne “populistit”, jotka haluavat että EU ottaa pari askelta takaisin itsenäisten kansakuntien yhteistyöorganisaatioksi: isänmaiden Euroopaksi, jossa sellaisista asioista kuin maahanmuutosta voi päättää kansallisesti. Euroopan todellinen uhka ovat ne, jotka ajavat liittovaltiota ja tulonsiirtounionia kuin käärmettä pyssyyn - eli käytännössä kaikki muut puolueet. Brexit oli ilmiselvästi seuraus EU-integraation liiallisesta syvenemisestä yhdistettynä laajenemiseen paljon viittätoista ensimmäistä jäsenmaata köyhempiin maihin.
Eurooppa pitää pelastaa liittovaltioistuvalta Euroopan unionilta, ja Euroopan unioni pitää pelastaa federalisteilta.
Jos olet Eurooppa-mielinen eli koet Suomen eurooppalaiseksi kansakunnaksi, pidät Eurooppaa kotisivilisaationasi, olet kuin kotonasi niin Brysselissä, Barcelonassa kuin Berliinissäkin ja haluat Euroopan sisämarkkinoiden toimivan - jos olet hieman varttuneempi, todennäköisesti äänestit kertaalleen jäsenyyden puolesta - mieti tarkkaan, kuka vaalii EU:n parhaita tähänastisia saavutuksia, ketkä taas ajavat yltiöpäistä politiikkaa, joka saa yhä useamman jäsenmaan harkitsemaan unionista lähtöä.
Siitä, kuinka liian kunnianhimoinen politiikka johtaa jo saavutettujenkin asioiden menettämiseen on lukuisia esimerkkejä. Pohjoismainen passivapaus meni rikki, kun Schengenin sopimus päästi pakolaisvyöryn syksyllä 2015 Tanskaan. Kun Saksan ja Tanskan raja vuoti, oli Ruotsin otettava rajatarkistukset käyttöön Tanskan ja Ruotsin rajalla.
Yhteisvaluutan piti olla paitsi taloudellinen, myös ja ennen kaikkea poliittinen projekti. Pohjoisen ja etelän vastakkainasettelua se kuitenkin vain syvensi, sen lisäksi että se oli taloudellinen katastrofi
Mutta jos kannatat vallan keskittämistä ja resurssien kierrättämistä enenevissä määrin mahdollisimman suuren byrokraattisen tulonsiirtohimmelien kautta - eli olet sosialisti - niin sitten toki suosittelen äänestämään jotakin sosialistipuoluetta: kokoomusta, Sdp:tä, vihreitä - mitä niitä nyt onkaan.
Jos taas kuulut niihin suomalaisiin, joita eurooppalaisuus on jo vuosikymmenet ketuttanut - ja ehkä äänestit jo kansanäänestyksessä aikanaan ei Suomen jäsenyydelle - olet saattanut harkita protestoimista jättämällä äänestämättä.
Juuri siten ne toivovatkin sinun protestoivan. Älä jätä äänestämättä. Nyt Euroopassa on ensi kertaa yhtenäinen joukkue, joka vastustaa sitä kehitystä, jota sinäkin inhoat. Pelaa joukkueelle ja äänestä kansallismielisiä.
Ja vielä sananen Venäjästä. Kokoomuksella ei ole pitkään aikaan ollut mitään argumenttia
kansallismielisiä vastaan, jotka ovat ottaneet Kansallisen Kokoomuksen paikan sen jälkeen kun kokoomus on pudottanut todellisesta identiteetistään “kansallisen”, vaikka yhdistysrekisterissä tuo attribuutti vielä löytyykin. Rasistiksi leimaaminenkaan ei ole tehonnut. Nyt sitten ilmeisesti puoluetoimistolta on tullut kaikille kokoomuslaisille ohje leimata perussuomalaisia putinisteiksi.
Älä usko. Kokoomus sortuu punavihreille tyypilliseen projektioon eli kilpaillijan syyttämiseen niistä synneistä, joihin se on itse syyllistynyt. Jos et muista itse, googlaa historiaa. Perussuomalaisia syytettiin rasismista silloin, kun se ainoana suhtautui Venäjään asiaankuuluvalla epäluulolla ja vastusti viisumivapautta, puolusti jalkaväkimiinoja ja niin edelleen. Muut puolueet ovat hiljalleen heränneet Venäjän uhkaan vasta Ukrainan konfliktin seurauksena.
Kun Kokoomus puhuu Putinista, se ei puhu Suomen turvallisuuspolitiikasta vaan käyttää Putinia
keppihevosena puolustaakseen liittovaltioistuvaa Euroopan Unionia. Se on eräänlainen uusi versio suomettumisesta, jossa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa käytetään sisäpoliittisiin rtakoituksiin.
Todellisuudessa EU oli täysin holtiton Venäjän-politiikassaan koko 2000-luvun. Liittovaltiokehitys ja maahanmuutto vain pahentavat EU:n kriisiä entisestään. Jos haluat EU:n, joka pystyy panemaan Venäjälle hanttiin, älä ainakaan äänestä niitä, jotka hajottavat Eurooppaa nykyisenkaltaisella maahanmuutto- ja liittovaltiopolitiikallka.
Tiedetoimittaja ja tietokirjailija, yksi Oikean Median perustajista.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi
pe 08.11.2024 15:49Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Länsivaltojen umpikuja Ukrainassa
la 30.11.2024 04:21Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Sitra johtamaan EU:n uutta kiertotalouskeskusta, vaikka Suomi kenties Euroopan unionin surkein kierrättäjä ja Sitrakaan ei ymmärrä asioista yhtikäs mitään?
to 12.12.2024 16:20Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44