Yle uutisoi, kuinka maapallon väestöräjähdystä käsitellään julkisuudessa ja kansainvälisesti hyvin vähän verrattuna ilmastonmuutokseen, vaikka molemmat ovat maapallon kohtalonkysymyksiä ja liittyvät kiinteästi toisiinsa:
Artikkelissa arvellaan jälleen rasismin pelon olevan syynä siihen, ettei maapallon kohtalonkysymystä uskalleta käsitellä sen vaatimalla painoarvolla. Afrikan väestöräjähdys ei ole lainkaan asialistalla edes kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa.Tällainen suhtautuminen on pelkurimaista ja täysin vastuutonta. Ongelmien ratkaisun edellytys on tietenkin niiden käsittely.
Ylen artikkelin mukaan YK:n erilaisten väestöennusteiden mukaan keskimäärin väestön arvioidaan kasvavan seitsemästä 11 miljardiin vuoteen 2100 mennessä. Lähes kaikki kasvu tulee Afrikasta.
Merkittävä syy, miksei Afrikan väestöräjähdyksestä puhuta on ilmeisesti rasismin pelon ohella se, että ihmisoikeuksiin katsotaan kuuluvan myös vaikka kuinka holtittoman lisääntymisen - ja vaikka valtion eli muiden ihmisten elatuksen varassa. Ihmisen lisääntymisoikeudet vahvistettiin vuonna 1994 Kairon väestö- ja kehityskonferenssissa. Ilmeisesti Kiina ei ole sitten allekirjoittanut sopimusta, kun on harjoittanut tiukkaa yhden lapsen politiikkaa.
Tätäkin kansainvälistä ihmisoikeutta olisi tarkasteltava nyt muuttuneessa maailmantilanteessa uudelleen ja muutettava se tarkoituksenmukaiseksi - aivan, kuten tulee toimia pakolaissopimustenkin kohdalla.
Etenkin nyt, kun elämme historiallisen nopeaa lajien sukupuuttoaaltoa ihmisen vaikutuksesta, ihmislajin lemmikkeineen ja tuotantoeläimineen raivattua muut lajit on täysin moraalitonta vaatia ihmiselle oikeutta lisääntyä mielin määrin. Maapallon nisäkkäistä on nykyään 60 % tuotantoeläimiä, 36 % ihmisiä ja vain 4 % villieläimiä. Sitä paitsi ihminen säätelee usein varsin brutaalisti muiden eläinlajien lisääntymistä ja niiden omien poikasten hoitoa.
Olisikin toivottavaa, että nyt kun Kiina on aktiivinen bisnesmoottori Afrikassa, niin siltä liikenisi myös globaalia vastuuta - tai realistisemmin ajatellen omaa intressiä pyrkiä vaikuttamaan Afrikan maiden väestöpolitiikkaan. Kiinan yhden lapsen politiikassa oli järkyttäviä lieveilmiöitä, mutta jos Afrikassa päästäisiin edes kahden lapen politiikkaan, niin maapallo kiittäisi, eivätkä lieveilmiöt ehkä seuraisi niin voimakkaina ja niihin voitaisiin keksiä myös ratkaisuja.
Mutta millaista väestöpolitiikkaa harjoittaa nykyhallituksemme? Hallitusohjelman mukaan neljännestä ja viidennestä lapsesta aletaan maksaa korotettua lapsilisää! Ketkähän tästä pääasiassa hyötyvät? Lapsia paljon synnyttävät kehitysmaista tulevat naiset jäävät tämän seurauksena entistäkin mieluummin kotiin synnyttämään lisälapsia. Ainakin eräiden kasvatusasiantuntijoiden mukaan lapset eivät myöskään saa enää riittävästi henkilökohtaista huomiota vanhemmilta, jos perheessä on lapsia enemmän kuin kolme. Hallitusohjelmassa ei nurinkurisesti puhutaan mitään siitä, kuinka tuettaisiin perheiden perustamista nykytilanteessa, jossa yhä useampi jää kokonaan vaille perhettä ja usein tahattomasti.
Rinteen hallitukselle monikulttuurisuuden ja väestönvaihdoksen edistäminen onkin tärkeämpi tavoite kuin ilmastonmuutoksen torjuminen. Ilmastopäästöjen vähentämisessä sivuutetaan se oleellinen asia, että kun kehitysmaista otetaan tänne konservatiivisia, suurperheitä ja lihansyöntiä suosivia ihmisiä uudisasukkaiksi, niin tämä tukee ilmastopäästöjen kasvua. Lapsen saaminen Suomessa kuormittaa ilmastoa moninverroin enemmän kuin Afrikassa. Rikkaassa maassa lapsesta koituu vuodessa noin 58,6 tonnia hiilidioksidipäästöjä ja autosta vain 2,4 tonnia. Lisäksi kehitysmaiden kaksoiskansalaiset lentävät pitkiä ja ilmastolle haitallisimpia lentoja kotimaidensa ja Suomen välillä.
Jos keskityttäisiin turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten vastaanottamisen sijaan hyvinvoinnin, koulutuksen, yritystoiminnan ja omavaraisuuden kehittämiseen pakolaisleireillä, voitaisiin samalla panostaa pakolaisten ympäristökoulutukseen ja näin he veisivät ympäristöosaamisensa kotimaihinsa, kun jälleenrakennus alkaa.
Eduskuntavaaliehdokas (PS) ja Espoon kaupunginvaltuutettu. Vähäosaisten, tuotantoeläinten, luonnon, säästeliään talouspolitiikan ja avoimien kulttuuritapahtumien ystävä. Kahden himoscoottaajan äiti. Olen valmistunut hyvin arvosanoin kehitysmaiden maantieteestä. Globaali, kokonaisvaltainen näkökulma on minulle luontevin, mutta korostan samalla lähes jokaisen yksilön arvoa.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Keskuspankit ja tullit keskiössä
ma 05.05.2025 10:37Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?
su 12.01.2025 00:48Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04.2025 19:38Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Minulla on ollut hieno elämä, mutta nyt olen todella peloissani Suomen ja suomalaisten puolesta
la 19.04.2025 15:06Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04.2025 11:23Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44