Sanna Marin sopi Suomen puolesta EU-paketin ja oli yllättynyt kuinka hyvä lopputuloksesta tuli. Näin siitä huolimatta, että koronaelpymispaketista Suomi arvioi saavansa 3,2 miljardia euroa vuosina 2021–2023 ja maksavansa paketista 6,6 miljardia euroa vuosina 2021–2058.
Vähemmän yllättävästi hallituspuolueiden suunnasta on kuulunut lähinnä hymistelyä ja oppositiosta taas on ammuttu täyslaidallisia. Itseäni kiinnosti erityisesti, mitä asiaa kommentoineet suomalaistutkijat ovat sanoneet. Niinpä kokosin heidän eilisiä lausuntojaan tähän.
Tapausta kommentoi Twitterissä Turun yliopiston professori Matti Viren seuraavalla jutulla: "törmään Alkon nurkalla alkoholisoituneeseen ystävääni. Sanaillaan: ´Anna satanen, niin pääsen kuiville. Ei ole! Anna nyt. Ei ole, olen itsekin velkaa.´ Lopulta annan 50. Kotona kerron, että tein upean diilin, voitin 50 euroa. Miksi sanovat minua hulluksi?"
Eurooppa-tutkija Timo Miettinen Helsingin yliopistosta puolestaan totesi samassa yhteydessä päätetystä EU:n seuraavien vuosien budjetista, että "Suomenkin esillä pitämät tavoitteet budjetin uudistamisesta jäivät aikalailla saavuttamatta. Se on iso tarina, joka keskustelussa on jäänyt syrjään."
Koronapaketista hän totesi, että 100 miljoonan aluekehitystuella ja 400 miljoonan maataloustuella "ikään kuin ostettiin Suomen hyväksyntää". Samalla hän totesi muutamien maiden saamia jäsenmaksualennuksista, että "ei voi pitää erityisen hyvänä tavoitteena Suomen tai EU:n kannalta, että budjetin sisällä jatketaan tällaista kahden tason järjestelmää."
Politiikan tutkija Antti Ronkainen kiinnitti huomiota siihen, että "Unionin toimintaa on alettu rahoittaa velalla, ja sen lisäksi velalla on luotu kriisi-instrumentti. Ne ovat suuria, periaatteellisia päätöksiä." Hän kertoi myös, ettei paketti olisi toteutunut, mikäli Iso-Britannia olisi edelleen EU:n jäsen.
Professori Vesa Vihriälä totesi EU-sopimuksesta, että "se sisältää useampia ongelmia". Hänen mukaansa "iso periaatteellinen kysymys on, että nyt EU ryhtyy velkaantumaan ensimmäisen kerran merkittävästi itse. Aikaisemmin tämän on katsottu olevan mahdotonta perussopimuksen nojalla." Nyt tämä päätös tehtiin ilman siihen liittyvää periaatteellista ja laajaa keskustelua.
Vihriälä totesi myös sen itsestäänselvyyden, että sopimuksen suurimpia hyötyjiä olivat Italia, Ranska ja Espanja. Hän kuitenkin piti tärkeänä nyt nähtyä solidaarisuuden osoitusta näitä maita kohtaan, koska "Suomikin voi joskus olla sellaisen tuen tarpeessa".
Nähtäväksi jää, toteutuuko sovittu budjetti, vai tuleeko siihen vielä muutoksia. Mikäli se toteutuu - kuten on todennäköistä - olemme astuneet pitkän matkaa kohti Euroopan federalistista unionia, jossa kulkee säännöllinen rahavirta ahkerasta ja rankasti verotetusta pohjolasta koti etelää, jonka veteliä elintapoja joku suomalainen höpöhöpötoimittaja kertoi eilen ihailevansa. Tähän todellisuuteen sopii hyvin myös se, että maamme perustuslain antama suoja hallitsijoiden mielivallan edessä nollattiin samassa yhteydessä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sanna Marin oikeusvaltiota murtamassa
Mistä EU:n komission ehdottamassa elpymisrahastossa on kyse?
Merkelin/Macronin yhteisvastuulainan hinta olisi Suomelle kova
Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi
pe 08.11.2024 15:49Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Länsivaltojen umpikuja Ukrainassa
la 30.11.2024 04:21Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Maailman Talousfoorumin ravitsemussuositukset Suomeen - "Lopulta data tunnusti"
su 01.12.2024 15:43Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44