Islamistisen terroriaallon ravisteltua Eurooppaa voisi kuvitella, että Suomenkin hallitus ryhtyisi toimenpiteisiin riskin pienentämiseksi täällä Pohjantähden alla. Samaan aikaan COVID-19 pandemia on johtanut valtion ripeään velkaantumiseen, minkä voisi kuvitella johtavan budjetin menoerien rajoittamiseen vain välttämättömimpään.
Näin ei kuitenkaan ole, vaan Sanna Marinin kabinetti on päättänyt nostaa pakolaiskiintiötämme entisestään. Perustelu on suorastaan mykistävä, sillä ministeri Henrikssonin (ruots) mukaan "meillä on Suomessa kaikki mahdollisuudet auttaa turvaa hakevia ihmisiä. On tärkeää, että voimme kantaa osuutemme kansainvälisestä vastuusta ja auttaa hädässä olevia."
Suomen ensi vuoden pakolaiskiintiön koko (1050) asettuu raameihinsa, kun sitä verrataan esimerkiksi Yhdysvaltain vastaavaan (15 000). Väkilukuun suhteutettuna se tarkoittaa sitä, että verrattuna amerikkalaisiin järjestämme jokaista maamme asukasta kohti noin nelinkertaisen määrän elätettäviä kehitysmaalaisia.
Ei siis ihme, että maan pääoppositiopuolue Perussuomalaiset hiillosti hallitusta eduskunnassa (ja Yle jätti asian kertomatta eilisessä TV:n pääuutisessaan). Kritiikki koski ennen kaikkea hallituksen intoa järjestää laittomasti maassamme oleville pysyvä oleskelulupa.
Keskustelun aikana ministeri Ohisalo (vihr) osoitti jälleen kerran, ettei häntä ole syytä pitää minään ruudinkeksijänä tai vaihtoehtoisesti hän on varsinainen luikurinlaskija. Hän nimittäin vastusti ajatusta kertomalla, etteivät kaikki maat ota vastaan omia pakolaisiaan, joten heille on siten parasta antaa oleskelulupa, jotta heille syntyisi "jonkinlainen status tässä yhteiskunnassa".
Tosiasiassahan perussuomalaisten ehdottama laittomasti maassa olevien säilöönoton tarkoituksena on motivoida heidät palaamaan vapaaehtoisesti kotimaihinsa. Eikä sitä tiettävästi estä kansalaisiltaan yksikään maailman valtioista.
Siten Ohisalon eilen eduskunnassa esittämä väite "tämä asia olisi varmasti helpompi ymmärtää, jos sen haluaisi ymmärtää" sopisi paljon paremmin sanottavaksi hänelle itselleen kuin perussuomalaisille. Mutta sitä ministeriparka ei taida ymmärtää tai sitten hän ei vain ole ymmärtävinään.
Eilen käyty keskustelu jättikin ilmaan kysymyksen siitä, onko ministeri Maria Ohisalo aidosti tyhmä vai "ainoastaan" epärehellinen. Ja joka tapauksessa se vahvisti, että hän on älyllisesti epärehellinen.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demokratian ja sananvapauden puolesta
Halla-aho esitti loogisesti pätevät ja älyllisesti rehelliset perustelut
Maria Ohisalo: miten olisit ennaltaehkäissyt islamistilta tarpeen terroristiseen murhaan?
Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda
pe 27.09.2024 20:07Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?
pe 15.03.2024 23:04Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Presidenttimme allekirjoittaa maanantaina YK:n tulevaisuussopimuksen New Yorkissa, joka laillistaa laittoman siirtolaisuuden ja antaa sille uuden nimen
la 21.09.2024 14:28Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44