Blogi: Professorin Ajatuksia, ti 01.09.2020 22:55

Kuin aivottomat eläimet

Koraanin repiminen johti Oslossa viikonlopun aikana mellakoihin, joissa uusnorjalaiset osoittivat yhden syyn sille, miksi heidän kotivaltionsa ovat sellaisia kuin ovat. Onhan selvää, ettei yhteiskunta kehity kohti parempaa, mikäli tarkoituksellisiin provokaatioihin reagoidaan kuin aivottomat eläimet.

Tapaus oli samankaltainen kuin hiukan aiemmin Ruotsissa, jonka etelärannikon Malmössä pantiin ranttaliksi oikein kunnolla Koraanin polttamisen takia. Siten molemmat läntiset naapurimme ovat saaneet nähdä, että ne ovat ottaneet vastaan aivan liian monta kehitysmaataustaista henkilöä, jotka ovat tuoneet oman kulttuurinsa ja tapansa mukanaan aikomatta omaksua uudessa kotimaassaan vallinnutta elämäntapaa.

Tähän liittyen myös Helsingin Sanomat kirjoitti eilen siitä, kuinka Ruotsi on rikki ammuttu maa. Jutussä käsiteltiin sikäläistä jengiväkivaltaa kuvaamatta sen tarkemmin näiden jengien olemusta muuten kuin toteamalla niiden brutaalin käyttäytymismallin, jossa jopa lapsia on ammuttu kuoliaaksi.

Todelliseen valejournalismiin HS syyllistyi salaamalla jengiläisten kehitysmaataustan, mutta mainitsemalla oikein kuvan kanssa kantaväestöön kuuluvan Peter Svenssonin omaavan jengitaustan ikään kuin suurin osa "ruotsalaisista" jengeistä ei koostuisi kantaväestön sijaan kehitysmaataustaisista uusruotsalaisista.

Toinen valeuutisen tynkä samaan suuntaan oli maininta siitä, kuinka "viisi ruotsalaisrikollista sai Tanskassa tuomion kahdesta murhasta. Rikolliset olivat 18–24-vuotiaita ruotsalaisia." Todellisuudessa kyse oli Ruotsissa toimivien maahanmuuttajajengien väliseen taisteluun liittyvää murhatyötä Tanskaan tekemään lähteneistä somaleista.

Olisikin mielenkiintoista tietää, mihin HS:n toimitus pyrkii valeuutisoinnillaan. Ei kai kuitenkaan voi olla niin, etteivät näitä juttuja kirjoittavat toimittajat olisi tietoisia tarinoidensa maahanmuuttajakytkennöistä? Eivätkä kai he voi olla ymmärtämättä, että sama on edessä myös Suomella, mikäli maassamme jatketaan sellaista maahanmuuttopolitiikkaa, jonka seurauksena tänne saapuu yhä suurempia määriä sekasortoon johtavasta kulttuuristaan kiinni pitäviä kehitysmaalaisia?

Onko siis niin, että HS:n toimittajat syystä tai toisesta vihaavat monikulttuurisuuden aiheuttamia ongelmia välttämään pyrkiviä perussuomalaisia niin paljon, että välttävät jopa näiden poliittisia linjauksia tukevien uutisten välittämistä silläkin uhalla, että heidän omatkin lapsensa joutuvat elämään maahanmuuttajajengien osittain hallitsemassa yhteiskunnassa? Vai mistä ihmeestä tässä kaikessa oikein on kysymys?

Valitettavasti HS ei ole valeuutistensa kanssa yksin. Vielä sitäkin suurempi puppugeneraattori on verorahoitteinen Ylemme, jonka perusteella maailmaa seuraavat voisivat edelleen kuvitella, ettei Ruotsiin oikeastaan kuulu mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Myös Ylen toimittajien kohdalla ovat samanlaiset kysymykset aiheellisia kuin edellä esitin HS:n leivissä työskenteleville.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Minkälaiset ihmiset raiskasivat ja yrittivät haudata elävältä?
Vihjeinä "Ruotsi" ja "kansainvaellus"
Pyrkiikö HS:n toimituskunta totuuteen

 

Professorin Ajatuksia ti 01.09. 22:55

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Nyt on tilauksessa lisää somaleita ja afgaaneja

to 15.04. 23:16

Peruuko tositalvi ilmastonmuutoksen?

ti 19.01. 11:04

Veronmaksajien tuki terroristeille on saatava loppumaan

la 19.12. 01:26

MTK:n puheenjohtaja: Ylen journalismi on ideologisesti värittynyttä

ke 25.11. 23:28

Lähes 10 prosenttia lapsista maahanmuuttajataustaisia

ke 18.11. 16:59

Muka-suvaitsevainen, muka-älyllinen ja muka-sivistynyt

to 12.11. 21:23

Kuntavaalit ratkaisevat hallituksen kohtalon

ti 10.11. 15:07

Onko Ohisalo tyhmä vai epärehellinen?

la 07.11. 23:06

Raikas tuulahdus suomalaisessa valtamediassa

ma 02.11. 23:57

Frontex velvoittaa toimintaan, ministeri Ohisalo!

su 25.10. 22:55

blogit

Vieraskynä

Poistettu kirjoitus: Kiusaamisen vastustamisen varjolla

pe 08.01.2021 22:01

Juha Ahvio

Uusi maailmanjärjestys: Mitä käsite oikeasti tarkoittaa?

su 11.04.2021 21:33

Professorin Ajatuksia

Nyt on tilauksessa lisää somaleita ja afgaaneja

to 15.04.2021 23:16

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11.2020 16:56

Petteri Hiienkoski

Äänekkäästi vaiettu väestökato

pe 09.04.2021 17:23

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Mielisairas ilmapiiri 2020

to 31.12.2020 18:54

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Espoon turvallisuus romahtanut

pe 09.04.2021 19:13

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11.2020 17:19

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Usarin sensuroima blogi: Valokuva, jonka maailman vihreät haluaisivat hävittää

la 27.03.2021 12:12

Heikki Porkka

Onko pääministeri Sanna Marinilla taipumus valehdella?

ke 14.04.2021 12:24

Tapio Puolimatka

Uusi tasa-arvoajattelu murentaa oikeusjärjestelmän perustaa

to 08.10.2020 22:52

Olli Pusa

Ennustajaukkojen ja -eukkojen valtakausi?

su 11.04.2021 13:18

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Pääkirjoitusskandaali

to 15.04.2021 23:18

Matti Viren

Loppuuko lama kahdella miljardilla?

ke 07.04.2021 22:02