Olen jo jonkin aikaa ollut näkevinäni pientä muutosta suomalaisen valtamedian kirjoittelussa suhteessa Suomessa hallitsevan punavihreän narratiivin tuomiin ongelmiin. Tässä suhteessa erittäin valaiseva oli MTV3:n julkaisema Helena Petäistön kolumni Ranskan nykyiseen katastrofiin johtaneesta tilanteesta.
Vai mitä pitäisi ajatella kirjoituksen näistä kohdista:
Petäistön mukaan presidentti Macronin kuukausi sitten pitämä linjapuhe "oli hyvin maltillinen ja järkevä. Hän vaati siinä korjauksia, joita kukaan hänen edeltäjistään ei ollut uskaltanut tehdä: ei enää ulkomailla koulutettuja imaameja, ei enää islamilaisia kotikouluja, arabian kielen opetus sallittu vain virallisissa kouluissa eikä enää islamilaisissa yhdistyksissä."
Painotan tässä Petäistön sanavalintoja maltillinen ja järkevä. Toisin sanoen valtamediamme toimittaja näki maltilliseksi ja järkeväksi sen, että muslimien integroimisessa yhteiskuntaan ei tueta näiden oman kulttuurin säilymistä vaan ohjataan heitä omaksumaan sen tilalle ranskalainen kulttuuri ja elämäntapa.
Vielä edelle kirjoittamaani kohtaakin kuvaavampi oli Petäistön näkemys sosialistipresidentti Miterrandin toimista. Hänen mukaansa "tilanne ryöstäytyi täysin käsistä 1980-luvulla maan ensimmäisen sosialistipresidentin aikana. Voittonsa tunnossa François Mitterrand halusi näyttää maailmalle, mitä on antelias ja avokätinen ranskalainen sosialismi: Kaikki ovet ja ikkunat avattiin, ja vanhoista siirtomaista tuleva vyöry muutti maan lopullisesti."
Oleellista tuossa on, että Petäistö ymmärsi Ranskan ongelmien seuranneen laajamittaisesta muslimien maahanmuutosta - eikä jotenkin siitä erillisestä islamismista. Ja että Miterrand toimi sosialistina täsmälleen siten kuin meidän vihreään kaapuun pukeutunut sisäministerimme Maria Ohisalo (vihr) haluaisi toimia, minkä valtamedian toimittaja näki järjettömänä toimintana.
En ole pitänyt Helena Petäistöä minään suosikkitoimittajanani. Mutta olisiko niin, että hänen hyvin tuntemansa Ranskan tapahtumat ovat avanneet hänen silmiensä eteen islamilaisen maahanmuuton todellisuuden koko kauheudessaan.
Petäistön kirjoitusta täydensi Ilta-Sanomien pääkirjoitus. Sen mukaan "Ranska on jäänyt yksin taistelemaan yksilön oikeuksien, sananvapauden ja muiden länsimaisen demokratian keskeisten periaatteiden puolesta. Euroopan on ollut vaikea esiintyä yhtenäisenä oikeastaan missään asiassa, ja tämäkään ei tee poikkeusta. Selvää on, että Ranskan asia on mitä suurimmassa määrin meidänkin asiamme, jos eurooppalaiset arvot ja mielipiteen vapaus halutaan pitää voimissaan."
Valaiseva oli myös Jyrki Lehtolan kirjoittama kolumni. Se käsitteli sitä nykyajan ilmiötä, jossa jopa historiallisia faktoja pyritään poistamaan, koska aiemmin eläneet ihmiset eivät ajatelleet samoin kuin punavihreät. Sekä sitä, kuinka punavihreät kaipaavat turvatiloja, jotta he eivät joutuisi kuulemaan eri tavalla ajattelevien ihmisten näkemyksiä.
Lehtolan kolumnin loppukaneetti oli kerrassaan mielenkiintoinen - jopa siihen mittaan asti, että kansallismielisen henkilön sanomana sitä saatettaisiin joissain piireissä pitää vihapuheena.
Hän nimittäin lopetti analyysinsä näihin sanoihin: "punavihreä eliitti on olemassa, ja sen ääni on muuttunut lepertelyn ja uhkailun sekasotkuksi, joka tekee meistä kaikista tyhmempiä, kun ajattelun, mielikuvituksen tai osaamisen sijasta korostuvat toisiaan toistavat teemat ja ihmisen pelkistäminen yliherkäksi mielipidevauvaksi."
Toivon mukaan edelle lainaamani kirjoitukset aiheuttavat ajatuksia myös Ylen ja Helsingin Sanomien toimituskunnissa, sillä myös niissä on tullut aika ymmärtää tunkkaisen punavihreä kupla-ajattelun johtavan länsimaat ja siten myös heidät itsensä umpikujaan ja tuhoon. Siksi myös maamme suurimpien toimituskuntien on tullut aika tunnustaa tosiasiat.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Poliittinen umpiokupla
Tuhoaako maahanmuutto ihmisten tasa-arvon Tanskassa?
Fanatismismi, Pirkko Saisio, HS ja sikaporsas
Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda
pe 27.09.2024 20:07Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?
pe 15.03.2024 23:04Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Presidenttimme allekirjoittaa maanantaina YK:n tulevaisuussopimuksen New Yorkissa, joka laillistaa laittoman siirtolaisuuden ja antaa sille uuden nimen
la 21.09.2024 14:28Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44