Blogi: Henna Kajava, pe 07.09.2018 00:10

Senegalissa työnteko ei ole arvossa

Olin perussuomalaisten teltalla Leppävaaran Raittikarnevaaleilla ja sain kuulla taas yhden kiinnostavan, mutta sisällöltään masentavan tositarinan. Eräs työperäisenä maahanmuuttajana Suomeen 30 vuotta sitten muuttanut, kirkkaan punaiseen paitaan pukeutunut nainen sanoi "näkevänsä punaista", kun humanitaarisille maahanmuuttajille pöytä on kaikin puolin katettu "kuin Manulle illallinen". Sitä vastoin hän tuli tänne tekemään kovaa työtä.

Ajattelin, että siinäpä taas ihan perusjuttua, mitä teltalla saa kuulla. Valpastuin kuitenkin, kun nainen kertoi asuneensa kolme ja puoli vuotta Senegalissa Helping Hand -järjestön leivissä talouspuolen osaajana. Hänestä oli tullut Afrikassa maahanmuuttokriittinen, mikä ei ole lainkaan tavatonta.

Nainen kertoi, että senegalilaisille täytyisi opettaa säästämistä ja heidät täytyisi opettaa tekemään työtä. Nainen oli jutellut jopa erään paikallisen kansanedustajan kanssa, joka oli sanonut tämäkin naiselle, että "opettakaa nämä (senegalilaiset) tekemään työtä!" Yritin sanoa naiselle, että no ainakin afrikkalaisten naisten sanotaan tekevän kovasti töitä ja länsirannikolla he ovat tunnettuja kovasta kaupankäynnistään. Nainen puuskahti, että senegalilaiset miehet ainoastaan tekevät töitä ja naiset ovat kiinnostuneita lähinnä hiuksistaan. Naiset käyttävät paljon aikaa hiustensa laittamiseen ja lähes kaikilla on hiuslisäkkeet, koska he haluavat pitkät hiukset, jollaisia heille ei luonnostaan kasva. Tuo kuulosti tietenkin todella ikävältä, ettei osata arvostaa omia hiuksia ja sitä myöten ulkonäköä omista lähtökohdista käsin.

Tämän Senegalissa asuneen naisen näkemys oli, että senegalilaiset eivät juuri tuota mitään, vaan ostavat tavaraa ja myyvät sitä eteenpäin. No, varmasti maaseudulla kuitenkin on tuotantoa, jota myös myydään.

Nainen kertoi myös tuohduksissaan, kuinka ruokaa heitetään Senegalissa menemään, vaikka ei ole riittävästi syötävää. Esimerkiksi lapset eivät kuulemma osaa laittaa leipäpalaa talteen myöhempää tarvetta varten, vaan heittävät sen menemään.

Kysyin naiselta, että löytyykö Senegalista kuitenkin jotain myönteistä, josta voisimme ottaa oppia täällä. Nainen vastasi painokkaasti, että ei. Jotta tässä olisi kuitenkin jotain myönteistä, niin kerrottakoon, että nainen mainitsi senegalilaisten naisten pukeutuvan viimeisen päälle trendikkäästi, eikä islamilaisittain, vaikka väestö on valtaosin islamilaista. No, ainoan tuntemani senegalilaisen sisko Senegalissa näyttää toisaalta hunnuttautuvan, mitä olen hieman somessa vakoillut. Maaseudulla on kehitysmaissa tyypillisesti ihan eri meininki kuin kaupungeissa.

Tarina kuulosti kyllä mustavalkoiselta, mutta on siinä jotain perää oltava. Meistä suomalaisista ei esimerkiksi varmasti kukaan puusilmäisempikään sanoisi, että meille täytyisi opettaa työntekoa. Kulttuureissa on eroa ja niistä jää paljon jäljelle myös muutettaessa toisen kulttuurin vaikutuspiiriin. Toisaalta täytyy aina muistaa myös valtavat yksilölliset erot.

Tätäkin tarinaa miettiessä tulee mieleen Laura Huhtasaaren tuore neuvo: "Jos et halua asua Lähi-Idässä tai Afrikassa, niin älä sitten siirrä sieltä massamäärin väestöä tänne!"

Henna Kajava pe 07.09. 00:10

Henna Kajava

Eduskuntavaaliehdokas (PS) ja kuntavaikuttaja Espoosta (1. varavaltuutettu, opetuslautakunnan jäsen). Vähäosaisten, tuotantoeläinten, luonnon, säästeliään talouspolitiikan ja avoimien kulttuuritapahtumien ystävä. Kahden himoscoottaajan äiti. Olen valmistunut hyvin arvosanoin kehitysmaiden maantieteestä. Globaali, kokonaisvaltainen näkökulma on minulle luontevin, mutta korostan samalla lähes jokaisen yksilön arvoa.

tuoreimmat

Metrot - Suomen kehitysmaalaistumisen näyteikkunat

su 14.07. 14:34

Multikultin edistäminen hallitukselle ilmastotoimia tärkeämpää

ma 24.06. 14:28

Etiopialaiset mysteerimiehet junassa

ma 17.06. 13:44

Kansallismielisten vietävä ympäristöagenda vihreiltä

ti 14.05. 23:15

Haittamaahanmuutto rapauttaa peruskoulujemme opetuksen

su 05.05. 18:22

Perussuomalaiset ei ole oikeistopuolue

ma 22.04. 17:25

Vaaliteltalla: Irakilainen persu ja muita tositarinoita

ma 08.04. 00:16

Taksimaailman väestönvaihdos ja kasvava harmaa talous

ti 02.04. 22:43

Tapauskertomus: Muslimimaasta tullut valehteli ja sai turvapaikan

pe 22.03. 23:24

Työvoiman tarveharkinnan poiston tuhoisat seuraukset

la 16.03. 16:17

blogit

Vieraskynä

Kansallismielisten liittouma ry/188 -kukkavirta - terrori-iskun uhrien muistokulkue Turussa

ma 08.07.2019 22:05

Juha Ahvio

Pride-sateenkaarilippu julistaa vallankumousta ja kapinaa

la 29.06.2019 00:01

Professorin Ajatuksia

Kalajuttuja

to 18.07.2019 23:06

Marko Hamilo

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

pe 05.07.2019 00:00

Jukka Hankamäki

"Turvallinen" ja "totuudenmukainen" EU-Suomi

to 18.07.2019 23:25

Petteri Hiienkoski

Käsitys ihmisoikeuksista hämärtynyt

la 29.06.2019 22:22

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

EU:n huippuvirat

ke 03.07.2019 14:39

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Metrot - Suomen kehitysmaalaistumisen näyteikkunat

su 14.07.2019 14:34

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Pitäisikö puoluejohtajien tenteissä olla sarjat?

ti 16.07.2019 23:09

Mika Niikko

Väärinajattelijoiden oikeudet

ma 08.07.2019 21:55

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Maailma valitsee lopulta edistyksen vihreän dystopian sijaan

to 04.07.2019 15:38

Heikki Porkka

Ohjaaja Aku Louhimies vastaan päätoimittaja Jouko Jokinen (yle)

pe 05.07.2019 13:39

Tapio Puolimatka

Nuorison parissa leviävä vaarallinen muoti-ilmiö

ti 09.07.2019 22:18

Olli Pusa

Ilaskivi vastaan Rinne

ke 03.07.2019 11:12

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ev.-lut kirkosta vasemmiston kivakerho

ti 18.06.2019 13:42

Reijo Tossavainen

Punavihreys on politiikan muotiväri, josta myös persut hyötyvät

su 14.07.2019 08:50

Jessica Vahtera

Sananvapauden puolesta on taisteltava

ma 24.06.2019 10:45

Pauli Vahtera

Mansikanpoimintaa ja sokerijuurikkaan harvennusta

su 14.07.2019 21:43

Timo Vihavainen

Viha

to 18.07.2019 23:07

Matti Viren

Mitä on köyhyystutkimus, osa 2

to 27.06.2019 22:39