Blogi: Henna Kajava, to 01.11.2018 17:07

Yökerhoyrittäjä joutui pakenemaan haittamaahanmuuttoa

Nopea väestönvaihdos vaikuttaa politiikassa kaikkeen. Samoin se vaikuttaa sekä suomalaisten arkeen, että juhlaan -  kuten yöelämän viettoon. Keskustelin erään miehen kanssa, jolla oli ollut vaikuttavankokoinen yökerho eräässä helsinkiläisessä kaupunginosassa. Alueella on käynnissä nopea väestönvaihdos, kuten Helsingissä yleensäkin. Lopulta väestönvaihdoksen aiheuttamat kielteiset seuraukset saivat yrittäjän pakenemaan Espooseen alueelle, jossa on erityisen vähän haittamaahanmuuttoa.

Mutta miksi ihmeessä kristillis-islamilainen hauskanpito ei tuonutkaan uutta, myönteistä säpinää alueelle? Käsitellään ensin viileämpi taloudellinen puoli asiaa. Monet itämaiden miehet juovat vettä oluen sijaan ja laskevat siten ravintoloiden tuottoja, jos heitä on asiakkaina paljon. Omistajan täytyi alkaa laskuttamaan vedestä kaksi ja puoli euroa lisääntyneen veden juonnin ja vähentyneen alkoholin kulutuksen seurauksena. Tämä vaikuttaa tietenkin kantasuomalaistenkin kukkaroon. Pelkkä veden lipitys aiheuttaa myös paineita nostaa juomien hintoja ja aloittaa pääsylippujen myynti. 

Baarien omistajat joutuvat pelkäämään ainakin toisinaan asiakasrakenteen muutosta ja kantaväestön pakoa - ilmiö on tuttu alueiden segregaatiokehityksestä. Kantaväestön kaikkoaminen laskee menomestojen omistajien tuloja entisestään. Lopulta käy niin, että tekivätpä paikkojen omistajat mitä tahansa, niin tulot romahtavat ja töitä joudutaan tekemään hikipalkalla. Tämän seurauksena suomalaisomistajat korvautuvat usein ulkomaisilla omistajilla, jotka ovat valmiita halpatyöhön.

Miksi sitten kantaväestön asiakkaat kaikkosivat suurelta osin tästä yökerhosta? Tietyistä kulttuureista tulevat miehet kuulemma kähmivät naisia ja tappelivat jatkuvasti keskenään. Paikkaan jouduttiin palkkaamaan jopa viidestä eri maasta kotoisin olevat portsarit, jotta löytyisi tulkkaajia yhteenottojen selvittämiseksi. Yökerhon omistaja joutui myös olemaan usein paikalla karsiakseen ei-toivottua porukkaa sisäänpyrkijöiden joukosta. 

Voin myös sanoa omasta puolestani, etten koe minulla olevan paljoakaan yhteistä yleensä haittamaahanmuuton lähtöalueilta tulevien kanssa. Arvot ovat helposti erilaiset. Me olemme vahvan individualistisia ja tulijat ovat islamilaisesta yhtenäiskulttuurista. Englantia ei jaksa vääntää kovassa metelissä, kun suomestakaan ei meinaa saada selvää, eivätkä tulokkaat sitä paitsi yleensä osaa juuri englantia. Musiikkimaku on aivan erilainen ainakin Afrikasta tulleiden kanssa, jotka ovat rytmi- eivätkä melodiakeskeisiä. Lisäksi Suomessa on nykyään niin paljon laittomia Suomen hyväksikäyttäjiä, että on suuri vaara joutua myös itse hyväksikäytetyksi. Kehitysmaasta Suomeen hakeutuneen ihmisen päämääränä on päästä laillisesti ja pysyvästi osalliseksi suomalaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta.

Ei-toivottu maahanmuutto näkyy yökerhojen elinkaaressa. Elinkaaren vaiheen tunnistaa asiakasrakenteesta. Kun tietyistä kulttuureista tulevia maahanmuuttajia on vielä vähän, paikka on elinkaarensa alkuvaiheessa, mutta kun heitä on paljon paikka on elinkaarensa lopussa. Syklit ovat melko lyhyitä ja yökerhot vaihtavat yleensä nimeä ja omistajaa muutaman vuoden välein ainakin Helsingin keskustassa. Tutkimatta kuitenkin on, että onko monikulttuurisuudella oleellista vaikutusta yökerhojen syklisyyden nopeuteen. Syklisyyteen vaikuttanee kuitenkin ensisijaisesti se, etteivät ihmiset halua maksaa hintavia pääsylippuja vuodesta toiseen samoihin yökerhoihin, kun juomatkin ovat suhteellisen arvokkaita.

Kirjoittaja on perussuomalaisten kansanedustajaehdokas Uudellamaalla sekä vahvana vaikuttajana Espoon valtuustossa ja opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnassa. Kotisivuni löytyvät osoitteesta   www.hennakajava.fi

http://www.facebook.com/Henna.Kajava.Eduskuntaan/?ref=bookmarks

Henna Kajava to 01.11. 17:07

Henna Kajava

Eduskuntavaaliehdokas (PS) ja Espoon kaupunginvaltuutettu. Vähäosaisten, tuotantoeläinten, luonnon, säästeliään talouspolitiikan ja avoimien kulttuuritapahtumien ystävä. Kahden himoscoottaajan äiti. Olen valmistunut hyvin arvosanoin kehitysmaiden maantieteestä. Globaali, kokonaisvaltainen näkökulma on minulle luontevin, mutta korostan samalla lähes jokaisen yksilön arvoa.

tuoreimmat

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01. 14:49

Siittiöt syöksykierteessä - PVC seksikästä?

pe 06.01. 20:21

Maahanmuuttajat aiheuttavat sekasortoa Espoossa vammaisten luokilla

la 10.12. 04:42

Espoon virkamiehet kieltävät jengiytymisilmiön

su 27.11. 03:41

Pakkoruotsi vahvistuu ja karkottaa erityisosaajia

la 24.09. 13:42

PS torppasi maksullisen pysäköinnin laajentamisen Espoossa

la 11.06. 20:37

Sitra: Muuttavatko Ukrainan pakolaiset asenteita?

pe 03.06. 13:00

Suomi-neitou Natoon?

ti 12.04. 23:57

Todennäköinen skenaario, jos Suomi hakisi Natoon

to 10.03. 16:20

Gangstaongelma kasvussa: Mistä gangstat on tehty?

ti 15.02. 00:15

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44