Helsingin Sanomat kertoi Matti Reinikan ohjaaman Seinäjoen arabikevät -nimisen dokumentin aiheuttamasta kohusta. Dokumentti on Yleisradion tilaama ja sen ensiesityksen oli tarkoitus tapahtua dokumenttia niin ikään tukeneen Suomen elokuvasäätiön hallinnoimissa tiloissa.
Nämä julkisella rahalla toimivat tahot ovat kuitenkin tehneet täyskäännöksen. Niinpä ensiesitys ei tule tapahtumaan suunnitellussa paikassa, eikä Ylekään aio näyttää tilaamaansa dokumenttia. Paitsi jos ohjaajaa suostuu sen sensurointiin.
Näiden muutosten taustalla on ohjaajan projektin aikana kasvanut ymmärrys humanitaarisesta maahanmuutosta eli hänen päätöksensä tuoda esiin se, että tulijoiden joukossa on huijareita ja jopa terrorististen järjestöjen jäseniä. Nähtävästi elokuvasäätiö ja Yle tahtovat välttää keskustelua näistä ikävistä aiheista eli ajaa omaa poliittista agendaansa julkisin varoin ja sensuurin keinoin.
Dokumentti koostuu HS:n jutun mukaan kolmesta näkemyksestä - yksi maahanmuuttajan, toinen vastaanottokeskuksen entisen johtajan ja kolmas maahanmuuttokriittisen henkilön. Toisin sanoen siinä näyttäisi olevan pyrkimys antaa vuoden 2015 tapahtumista moniulotteinen ja kaikki puolet esille tuova näkemys.
Lisäksi ohjaaja Reinikka oli syväsi huolestunut Oulun raiskauskatastrofista ja tuli kutsuneeksi brittiläisistä raiskausringeistä ääneen puhuneen ja äärioikeistolaisena pidetyn Tommy Robinsonin dokumentin ensiesitykseen synnyttääkseen keskustelua myös tästä aiheesta. Tämä ei käynyt elokuvasäätiölle.
Nähtäväksi jää saako dokumentti joskus ensiesityksensä ja näkeekö Suomen kansa sen jonain päivänä rahoittamallaan TV-kanavalla. Omalta osaltani tässä vaiheessa oli - jälleen kerran - suuri järkytys nähdä, että Helsingin Sanomat julkaisi asiasta nyt nähdyn artikkelin ilman, että se olisi maininnut sananvapautta tai tuominnut julkisella rahoituksella toimineiden organisaatioiden pyrkimyksen sen tukahduttamiseksi.
Tämä kaikki siis Suomessa armon vuonna 2019. Ja vain pari kuukautta ennen eduskuntavaaleja maassa, jota pidetään yhtenä sananvapauden mallimaista.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sananvapaus uhattuna
Suomalaisen sananvapauden kriisi syvenee
Mutta kuka puolustaisi sananvapautta?
Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Presidentit Andrew Jackson, James Polk ja Donald Trump
su 23.03.2025 09:51Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?
su 12.01.2025 00:48Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04.2025 19:38Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Ursula von der Leyen suunnannut katseensa nyt EU-kansalaisten 10 biljoonan euron säästöihin - Hyvinvointimme tulossa tiensä päähän
ke 16.04.2025 16:16Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Altistaako liberaali seksuaalikasvatus nuoria seksuaaliselle hyväksikäytölle?
la 05.04.2025 10:33Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44