Kirjoitin eilen Oulun demari-imaamista Abdul Mannanista, joka pelkää terrorismia. Tänään sain sitten lukea - ensin Iltalehdestä ja sitten Kalevasta - että kymmenvuotias muslimityttö on joutunut hänen moskeijassaan seksuaalirikoksen uhriksi.

Juttujen mukaan imaami kiisti oikeuden tuomiosta huolimatta, että tuollainen rikos olisi edes voinut tapahtua hänen moskeijassaan. Mikä vielä mielenkiintoisempaa, uhrin lähipiiriin kuuluva henkilö ihmetteli Kalevan haastattelussa sitä, miksi imaami Abdul Mannan ei ole tukenut uhrin perhettä hyväksikäyttötapauksen tultua ilmi.

Hänen mukaansa Mannan oli päinvastoin sanonut, että jos uhrin omaiset ottavat yhteyttä poliisiin, se aiheuttaa ongelmia moskeijalle, joka saatettaisiin asian tullessa ilmi jopa sulkea. Imaami luonnollisesti kiisti sanoneensa edes mitään sen tapaista.

Tapaus luo jälleen yhden uuden vivahteen käsitykseemme Oulun demari-imaamin luonteesta. Nähtäväksi jää, vaikuttaako se millään tavoin hänen asemaansa oululaisten muslimeiden hengellisenä johtajana.

Samoin jää nähtäväksi vaikuttaako tapaus millään lailla Oulun moskeijan turvallisuuteen. Toivoa toki täytyy, etteivät ainakaan eilisessä blogimerkinnässä kommentoimani imaamin pelot toteudu, sillä sellainen ei todellakaan sovi suomalaiseen kulttuuriin.

Mutta tällä kertaa uhri ei olekaan kantasuomalainen, joten en osaa arvioida niitä tuntemuksia, mitä moskeijan tapahtumat - ja tuen puuttuminen rikoksen uhriksi joutuneelta perheeltä - vaikuttavat sen omassa kulttuuriympäristössä. Toivottavasti myös siellä ollaan laillisen menon kannalla etenkin nyt, kun rikokseen syyllistynyt sai suomalaisittain mittavan kolmen vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdottoman vankeustuomion.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Oulun imaami pelkää terrorismia
Onko mediahuomion ja -hiljaisuuden ero yksi pilalle mennyt elämä?
Miksi puhumme maahanmuuttajien, mutta emme kantaväestön seksuaalirikoksista?