Blogi: Professorin Ajatuksia, ti 02.04.2019 22:53

Sixten Korkmanin sokea piste

Sixten Korkman on kirjoitellut usein järkeviä ajatuksia. Näin hän teki myös tänä aamuna julkaistussa kolumnissaan. Mutta tarinaan sisältyi myös sokea piste.

Olen Korkmanin kanssa samaa mieltä siitä, että populistit Euroopan eri maissa ajavat usein politiikkaa, joka on viime kädessä heidän kannattajiensa omaa etua vastaan. Tosin joissain tapauksissa paljon vähemmän kuin heidän syrjäyttämiensä korruptoituneiden vanhojen valtapuolueiden, joiden kyvyttömyys on johtanut näiden populistien valtaannousuun.

Erityisen samaa mieltä olen Korkmanin kanssa siitä, että "ilmaston lämpeneminen on pysäytettävissä, mutta vain jos kaikki keskeiset toimijat sitoutuvat tavoitteeseen. Kansainvälistä yhteistyötä tarvitaan maailmantalouden vakauttamiseksi, aseistariisunnan edistämiseksi, pakolaispolitiikan inhimillistämiseksi sekä veropakolaisuuden ja rahanpesun torjumiseksi."

Sivumennen sanoen tuo ensimmäinen kohta on kuin suoraan perussuomalaisten Jussi Halla-ahon suusta. Ja muutkin sinänsä järkeenkäypiä, mutta riippuvaisia siitä mikä tuon yhteistyön sisältö on. Jos kansainvälinen yhteistyö johtaa hyviin ratkaisuihin on se eduksi, mutta mikäli ei; ei siitä ole suurtakaan iloa.

Sokean pisteensä Korkman kuitenkin löysi kappaleessa, jossa hän puhui vihan kohdistamisesta "niihin epätoivoisiin ihmisiin, jotka hakevat turvaa ja uutta elämää kurjuudesta kärsivän kotimaansa ulkopuolella". Ja vielä sokeamman virkkeestä, jonka loogisen järjettömyyden osoitin eilen toisen HS:n jutun perusteella eli väittäessään ihmisten hukkumisen Välimereen olevan koko Euroopan häpeä.

Johtopäätöksestä olen lähtökohtaisesti samaa mieltä, eli että juuri kansainvälisellä yhteistyöllä tämäkin ongelma olisi nykyistä paremmin hallittavissa. Valitettavasti vain EU ei tähän pystynyt vuonna 2015 alkaneen ihmisryntäyksen aikana, eikä poliittisen korrektiuden ahdistamana ole edelleenkään löytänyt pysyviä ratkaisuja, minkä seurauksena Unkarin, Italian ja Itävallan kaltaisten kansallisvaltioiden oli pakko ryhtyä kansallisiin toimiin täydellisen katastrofin välttämiseksi. Ne ovat auttaneet ainakin toistaiseksi.

Tämän Korkmanin sokeana pisteenä näyttäytyvän ongelman ratkaisemiseksi kansainvälisen yhteistyön avulla tulisi ensisijaisesti pystyä lopettamaan lähtömaiden väestöräjähdys. Toiseksi sen olisi pystyttävä rauhoittamaan niiden yhteiskuntia kalvavat uskonnollis-etniset epävarmuustekijät ja näiden ongelmien tultua ratkaistuksi tukemaan näissä maissa omaehtoista talouskasvua ja siihen tukeutuvaa hyvinvointia.

Samalla olisi huolehdittava siitä, etteivät länsimaat omalla toiminnallaan ehkäisisi kehitysmaiden omaa kehitystä. Esimerkkinä sellaisestra käy vaikkapa maataloustukien seurauksena syntyneen ruuan ylituotannon dumppaaminen kehitysmaihin.

Ja niin. Tuosta Korkmanin mainitsemasta "epätoivoisiin ihmisiin" kohdistuvasta vihasta

Jotenkin minusta tuntuu, ettei ylivoimaisesti suurin osa ns. maahanmuuttokriittisistä eurooppalaisista tunne juurikaan vihaa tänne saapuvia kehitysmaalaisia kohtaan (vaikka toki lienee olemassa pieni joukko vihaisia rasistejakin). Sen sijaan he kaipaavat elämäntapansa säilyttämistä ennallaan, turvallisuutta ja taloudellista vakautta. Ja tiedostavat enemmän tai vähemmän kirkkaasti, että liian laajamittainen humanitaarinen maahanmuutto johtaisi heikennyksiin näillä kaikilla osa-alueilla.

Asiaa ei myöskään paranna se, ettei ainakaan EU ylikansallisena organisaationa (eikä Suomi kansallisvaltiona) ole tehnyt elettäkään vaatiakseen tulijoilta todellista sopeutumista vastaanottajamaiden elintapaan. Yhtenä järkyttävänä esimerkkinä tästä luin eilen Oulun tunnetusta imaamista, Abdul Mannanista, jota edelleen haastatellaan suomen sijasta englanniksi. Tämä on järkyttävää, sillä onhan hän sentään entinen demareiden varavaltuutettu.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Aino Frilander: sait minut häpeämään
Suomen vastuista Kreikassa
Ensimmäinen merkki Euroopan vakausrahaston seurauksista?

 

 

Professorin Ajatuksia ti 02.04. 22:53

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05. 20:23

Pettäjän tie on helppo nakki

to 29.04. 23:26

Nyt on tilauksessa lisää somaleita ja afgaaneja

to 15.04. 23:16

Peruuko tositalvi ilmastonmuutoksen?

ti 19.01. 11:04

Veronmaksajien tuki terroristeille on saatava loppumaan

la 19.12. 01:26

MTK:n puheenjohtaja: Ylen journalismi on ideologisesti värittynyttä

ke 25.11. 23:28

Lähes 10 prosenttia lapsista maahanmuuttajataustaisia

ke 18.11. 16:59

Muka-suvaitsevainen, muka-älyllinen ja muka-sivistynyt

to 12.11. 21:23

Kuntavaalit ratkaisevat hallituksen kohtalon

ti 10.11. 15:07

Onko Ohisalo tyhmä vai epärehellinen?

la 07.11. 23:06

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44