Yle julkaisi pienen uutisen siitä kuinka kahden pohjoismaalaisen naisen murhasta kiinni saatu mies yritti saada sympatiaa oikeudessa sanomalla, että "en enää tiedä tuenko edelleen Isiä. Rakastin Isisiä, mutta nyt en enää ole varma."
Tapaus kertoo siitä kuinka vaikeaa islamistin on harrastaa Taqiyaa. Olisihan suoranainen irtisanoutuminen islamismista ollut varmasti vakuuttavampaa kuin nyt nähty hapuilu. Länsimaissa olisi ollut vieläkin parempi irtisanoutua koko islamista, mutta Marokossa - missä oikeutta käydään - se olisi luultavasti ollut virhe.
Jäin itsekseni miettimään, miksei marokkolaismies irtisanoutunut kokonaan terrorismista. Oliko syynä käsittämätön rehellisyys? Vai kenties pelko ISIS:in kostotoimista ruodusta poikennutta vastaan? Vai joku aivan muu syy?
Niin tai näin. Pääasia, että murhamies on oikeudessa ja saanee kotimaansa oikeuskäytännön mukaisen tuomion teostaan. Tapettujen pohjoismaisten naisten elämää se ei kuitenkaan enää voi palauttaa.
Meidän suomalaisten kannalta on kuitenkin hyvä uutinen, etteivät kakki terroristit - syystä tai toisesta - kykene valehtelemaan kovin sujuvasti suhteestaan ISIS:iin. Ehkäpä tämä auttaa aikanaan tunnistamaan Syyriasta tai Irakista Suomeen palaavia terroristeja.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Muslimien maahanmuutto on kytkettävä työllisyys ja rikostilastoihin
Ressukkaterroristin surkea elämä
Kulttuurieroihin liittyviä väärinkäsityksiä Tanskassa
Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30
Luonto ja sen velvoittavuus
pe 29.08.2025 10:51
Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23
Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22
Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08
Onko suhteiden palauttaminen Venäjään mahdollista?
su 07.09.2025 18:20
Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18
Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50
Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13
Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04.2025 19:38
Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44
Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00
Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58
Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07
Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23
Komissaari Jyrki Kataisen ja SITRA:n poskettomat kiertotalous- ja ilmastovalheet ja EU:n perikato
ti 21.10.2025 16:46
Suomalainen media on järkyttävän huono
la 27.09.2025 10:28
Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04.2025 11:23
Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23
Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53
Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15
Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33
Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57
Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26
Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44