Antti Rinteen hallituksen sisäiset jännitteet roihahtivat heti alkuun, kun ministeri Krista Mikkonen (vihr) tuli sanoneeksi, ettei näe todennäköisenä kaikkien suunnitteilla olevien sellutehdashankkeiden toteutumista. Siihen älähti ensimmäisenä hänen kollegansa Katri Kulmuni (kepu), jonka mukaan puuta riittää ja "nieluja vahvistetaan ja huolehditaan luonnon monimuotoisuudesta, samaan aikaan huolehditaan siitä, että Suomi on hyvä investointiympäristö."

Tosiasia on, että eläviin luonnonvaroihimme kohdistuu juuri nyt niin suuri - ja tervetullut - investointihalukkuus, etteivät meidän metsävaramme riitä ainakaan Pohjois-Suomessa. Tämän on todennut asiasta parhaiten perillä oleva Luonnonvarakeskus.

Toki oli jo etukäteen tiedossa, että Vihreiden ja Keskustan käsitys elävien luonnonvarojemme kestävän käytön rajoista poikkeaa toisistaan. Siitä huolimatta oli yllättävää, että julkisuuteen päätyi nahina kommentista, joka vastasi tosiasioita.

Tämä ei lupaa hyvää hallituksen toimintakyvystä silloin, kun joudutaan toimimaan ilman varmuutta päätettävien asioiden taustalla olevista faktoista. Toistuuko Kataisen/Stubbin sateenkaarihallitusten toimintakyvyttömyys vai kykeneekö pääministeri luovimaan ministeriensä vastakkaisten intressien karikoiden läpi siten, että hallitusohjelma saataisiin kaikesta huolimatta toteutetuksi.

Itse en oikein tiedä mitä toivoa. Toisaaltahan hallitusohjelma sisältää kaikesta päätellen tuhoisia osioita, mutta sateenkaarihallitus osoitti, ettei toimintakyvytönkään ministeristö ole eduksi kenellekään. Eikä varsinkaan siinä tapauksessa, jos yleinen talouskehitys kääntyy rajuun laskuun.

Tosiasiat on kuitenkin tunnustettava ja ainakin toistaiseksi mennään Antti Rinteen ja kumppaneiden johdolla. Se ei silti estä toteamasta, että ainakin oma oloni olisi paljon turvallisempi, mikäli maahan olisi muodostettu hallitus ilman niin sanotun "arvopohjan" - eli kehitysmaatyyppisen eri tavoin ajattelevien syrjintään perustuvan politikoinnin - vaikutusta.

Ehkäpä tosiasioihin perustuvan pragmaattisen politiikan uusi aika koittaa neljän vuoden kuluttua. Tai jo aiemmin, mikäli ministereiden erimielisyydet eskaloituvat täyteen liekkiin tehden hallituksen jatkon mahdottomaksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vähemmistön päätöksellä verohelvetiksi
Suomalaisten metsien talouskäyttö on ilmastoteko
Ohjaako persunpelko hallitusneuvotteluita?