Blogi: Juha Ahvio, to 20.06.2019 23:03

Kirkollinen avioliittoon vihkiminen ja Helsinki Pride -yhteistyö kirkkolain ja kirkkojärjestyksen valossa

Helsingin Sanomat uutisoi 17.6.2019 artikkelissaan ”Pappi vihki homoparin, ja kirkko varoitti pappia – oikeus linjasi, ettei kirkolla ole oikeutta varoittaa homoparin vihkimisestä”, että Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on kumonnut tuomiokapitulin papille määräämän varoituksen homoparin vihkimisestä avioliittoon. Kyseessä on ensimmäinen hallinto-oikeuden päätös tämänkaltaisessa asiassa.

Hesarin artikkeli selostaa, että ”Hallinto-oikeuden mukaan papille ei voi antaa varoitusta, koska kirkkolakiin tai kirkkojärjestykseen ei ole lisätty säännöstä vihittävän pariskunnan sukupuolesta. Tällainen muutos olisi pitänyt tehdä sen jälkeen kun homoparien avioliitot mahdollistava avioliittolaki tuli voimaan maaliskuussa 2017. Asian tila on siten epäselvä ja sääntelemätön. Tämän takia papin ei voida katsoa toimineen vastoin pappisviran velvollisuuksia ja pappislupausta vihkiessään homoparin avioliittoon elokuussa 2017 Oulussa.” 

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden ratkaisu ja asian oikeuteen vieneen aktivistipapin puolustus nojaavat väitteeseen, jonka mukaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkolaki ja kirkkojärjestys eivät mainitse eivätkä oleta mitään vihittävän parin osapuolten sukupuolista ja että ”Ainoa viittaus vihittävän parin sukupuoleen sisältyy kirkkokäsikirjan avioliittokaavaan, ja tuokin viittaus on ajalta ennen avioliittolain muuttamista…”

Juuri tällaisesta kirkon avioliittokäsityksen ohjelmallisesti haastavasta tapauksesta ja sen oikeusaktivistisesta ideologisesta taustasta kirjoitan Sananvapaus uhattuna Suomessa -kirjani (Kuva ja Sana, 2018) sivuilla 129–147 ja etenkin sivuilla 143–144, otsikolla ”Perustuslaillisuuden merkitys”. Kannattaa lukea tarkkaan tuo kirjani luku. 

Kotimaa24 -sivusto uutisoi 18.6.2019 artikkelissaan ”Oulun tuomiokapituli aikoo valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä kumota sateenkaaripapin saama varoitus”, että Oulun hiippakunta hakee – aivan oikein ja perustellusti – valituslupaa Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätökseen. 

Oulun tuomiokapituli muistuttaa perustavan oleellisesta seikasta: maaliskuussa 2017 voimaan tulleen uuden avioliittolain virallisena tarkoituksena ei alkujaankaan ollut muuttaa kirkollisen vihkimisen edellytyksiä. Tähänhän monet uuden avioliittolain kannattajiksi lopulta päätyneet kansanedustajatkin vuonna 2014 asiaa eduskunnassa päätettäessä vetosivat: tämä laki ei koske kirkkoa eikä muuta kirkollisen vihkimisen statusta millään tavalla. Näin ollen nyt esitetty tulkinta siitä, että kirkon olisi pitänyt jotenkin määritellä avioliittoteologiansa ja vihkimiskäytäntönsä uudelleen tai uudelleen uusin toteamuksin toistaa jo vanhastaan voimassa oleva ja mitenkään muuttumaton kantansa vuosien 2014 ja 2017 yhteiskunnallisten lakimuutosten vuoksi, on nurinkurinen, ristiriitainen ja perusteeton. Kuten Oulun tuomiokapituli myös aivan oikein muistuttaa, kirkolla on perustuslain suojaama uskonnollinen autonomia, jota Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden tuore päätös pahasti loukkaa. 

Tuoreen juridisen päätöksen tarkoitus onkin olla koepallo ja ennakkotapauksen rakentaja, joilla pyritään ohjelmallisesti ja sateenkaariaktivistisessa hengessä murtamaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon historiallinen perustuslaillinen ja uskonnonvapausperustainen asema suomalaisessa yhteiskunnassa.   

Merkille pantavaa on, että Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden ratkaisun perusteet ovat muiltakin oleellisilta osiltaan virheelliset. Tosiasia on nimittäin se, että sekä kirkkolaki että kirkkojärjestys ja kirkkokäsikirjakin ovat avioliittoteologialtaan ja käsityksessään vihkimistoimituksen luonteesta ja vihittävien sukupuolesta täysin yhdenmukaisia ja ilmaisevat vastaan sanomattomasti sen, että avioliitto on, käsitteellisesti ja annetun eksplisiittisesti, heteronormatiivinen instituutio. Tästä asiaintilasta ei vallitse minkäänlaista epäselvyyttä kirkkojärjestyksessä eikä kirkkokäsikirjassa.  

Vuoden 2018 kirkkolain ensimmäisen osan ensimmäisen luvun, joka käsittelee kirkon tunnustusta, tehtäviä ja jäseniä, ensimmäinen pykälä kuuluu seuraavasti: 

”1 § Tunnustus. Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Kirkon tunnustus ilmaistaan lähemmin kirkkojärjestyksessä.”

Kirkon normatiivinen luterilainen tunnustuksellisteologinen itseymmärrys, johon erottamattomasti sisältyy normatiivinen vakaumus yhtä hyvin antropologiasta kuin etiikastakin, on yhä edelleen voimassa olevan kirkkolain tunnustuspykälän määräämä ja normittaa sen myötä myös kaikkea sitä, mitä kirkkojärjestys, joka itsekin toistaa tunnustuspykälän normatiivisuuden, säätää pappislupauksesta ja kaikkien kirkollisten toimitusten – avioliittoon vihkiminen mukaan lukien – teologiseettisestä tulkinnallisesta asiayhteydestä ja olemuksesta yleensä.   

Turussa 16 päivänä toukokuuta 2018 annettu kirkkojärjestys lausuu ensimmäisen luvun ensimmäisessä pykälässä seuraavasti:

”1 § Kirkon tunnustus. Suomen evankelis-luterilainen kirkko (kirkko) tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa ja muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa sekä muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa. Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.” 

Seitsemännen luvun, joka säätää pappisvirasta ja pappislupauksesta, neljännen pykälän mukaan: 

”4 § Pappislupaus ja pappeuskirja. Pappisvirkaan vihittävä antaa vihittäessä seuraavan lupauksen: 

’Minä N.N. lupaan kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon noudattaa kirkon lakia ja järjestystä sekä palvella alttiisti seurakuntaa ja sanankuulijoita. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon.’” 

Kolmannen luvun, joka käsittelee seurakuntaa ja seurakuntayhtymää, ensimmäisen pykälän mukaan:

”1 § Kirkolliset kirjat ja saarna. Jumalanpalveluksessa ja kirkollisissa toimituksissa on noudatettava kirkkokäsikirjaa ja muita kirkolliskokouksen hyväksymiä kirkollisia kirjoja. Saarna on pidettävä kirkkokäsikirjan määräämistä teksteistä, ja sen on oltava kirkon tunnustuksen mukainen. Saarna ei saa sisältää kiihotusta tai sopimatonta viittausta henkilöön. Kirkon pyhissä toimituksissa ja opetuksessa käytettävien kirjojen on oltava tunnustuksen mukaisia.”

Kahdennentoista pykälän mukaan:

”12 § Avioliittoon vihkiminen ja avioliiton siunaaminen. Avioliittoon vihkimisen toimittaa pappi kirkossa tai muualla sen mukaan kuin vihittävät siitä papin kanssa sopivat. Vihittävien tulee olla rippikoulun käyneitä kirkon jäseniä. Avioliittoon vihkiminen voidaan toimittaa myös, jos toinen vihittävistä ei ole kirkon jäsen mutta kuuluu muuhun kristilliseen kirkkoon tai kristilliseen uskontokuntaan. Avioliitto, joka on solmittu muussa kuin evankelis-luterilaisen kirkon käyttämässä järjestyksessä, voidaan pyydettäessä siunata. Sunnuntaina päiväjumalanpalveluksessa rukoillaan niiden puolesta, joiden avioliittoaikomus tai solmittu avioliitto kuulutetaan seurakunnalle. Kuulutus edellyttää kihlakumppaneiden tai aviopuolisoiden suostumusta.”

Pappislupauksessa pappi sitoutuu toimittamaan virkaansa, johon taatusti sisältyvät yhtä hyvin jumalanpalveluksen toimittaminen saarnaamisisineen ja kasteen ja ehtoollisen sakramenttien toimittamisineen kuin muidenkin toimitusten kuten avioliittoon vihkimisen toimittaminen, Jumalan pyhän Sanan eli Raamatun ja sitä selittävien tunnustuskirjojen pohjalta ja ohjaamana. Pappi ei saa julkisesti edistää eikä edes salaisesti suosia eikä edistää Raamattua ja tunnustuskirjojen teologiaa vastaan sotivia oppeja. Pappisvalassa pappi ilmoittaa haluavansa noudattaa kirkon lakia ja järjestystä, jotka sitovat hänet ja hänen teologiansa ja etiikkansa niihin Jumala-opillisiin, antropologisiin ja pelastusopillisiin vakaumuksiin, jotka ovat raamatunmukaisia luterilaisten tunnustuskirjojen esittämällä tavalla. Kirkolliset toimitukset kuten avioliittoon vihkiminen on toimitettava kirkon tunnustuksen mukaisesti. Kun siis kirkkojärjestys pykälässään 12 alkaa käsitellä avioliittoon vihkimistä, tarkoittaa kirkkojärjestys avioliiton käsitteellä sitä, mitä Raamattu ja luterilaiset tunnustuskirjat avioliitolla ja sukupuolen käsitteellä tarkoittavat.

Jos henkilö katsoo, että hän tietää paremmin ja pätevämmin suuret totuudet Jumalasta, ihmisestä, sukupuolesta ja avioliiton olemuksesta ja hyvän ja pahan olemuksesta kuin Raamattu ja luterilaisen kirkon tunnustuskirjat, ei hän voi toimia eikä hän kaiken järjen mukaan haluakaan toimia luterilaisen kristillisen kirkon pappisvirassa. Jos hänet on papin virkaan vihitty ja hän toimittaa kirkollisia toimituksia, on hän velvollinen sitoutumaan kirkon tunnustuksen mukaisiin tulkintoihin yhtä hyvin teologiasta, antropologiasta kuin etiikastakin. Jos hän sen sijaan toimii kirkon papinvirassa ja siitä huolimatta tieten tahtoen julistaa ja salaisesti suosii Raamatun ja kirkon tunnustuksen vastaisia oppeja ja eettisiä itseymmärryksiä, voidaan häntä täydellä syyllä pitää vallankumouksellisena tuholaisena. 

Millainen on Raamatun ja luterilaisen kirkon tunnustuskirjojen käsitys sukupuolesta ja avioliittoinstituutiosta? Parilla sanalla ja yksiselitteisesti todettuna: luonnonoikeudellisen heteronormatiivinen. Vähän katekismuksen ”avioliittoon vihkiminen” -liitteessä Martti Luther kirjoittaa, ”Opas tavallisille papeille”, otsikoidusti, avioliittoon vihkimisen toimituksesta:

”Vaikka se [pyhä aviosääty] on maallinen [luonnonoikeudellisesti ymmärretysti] sääty, sillä on puolellaan Jumalan sana. Se ei ole ihmisten keksimä eikä säätämä…” 

Vihkimistoimitus päättyy Lutherin ohjeen mukaan seuraavasti, vetäen yhteen sen näkemyksen avioliiton ja kahden vastakkaisen sukupuolen olemuksesta, jollaista käsitystä kaikki muutkin Raamatun ja tunnustuskirjojen avioliittoa käsittelevät kohdat yksiselitteisesti edustavat:

”Pappi ojentaa molemmat kätensä heidän ylitseen ja rukoilee: ’Herra Jumala, sinä joka olet luonut miehen ja naisen ja säätänyt, että heidän on solmittava avioliitto, sinä joka siunaat heitä antamalla kohdun hedelmää ja annat avioliiton kuvata rakkaan Poikasi Jeesuksen Kristuksen ja kirkon, hänen morsiamensa, välisen rakkauden salaisuutta, me rukoilemme sinua, että pohjattomassa hyvyydessäsi estäisit tämän luomuksesi, säädöksesi ja siunauksesi vääristymästä ja turmeltumasta ja että armossasi varjelisit sen keskuudessamme Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta. Aamen.”

Ei yksikään sateenkaari-ideologian ja gender-ideologian sisäistänyt ja näitä ideologioita hyvinä, tarpeellisina ja edistettävinä pitävä henkilö voi sitoutua yllä olevaan Vähän katekismuksen avioliittoliitteestä peräisin olevaan lainaukseen. Sen sijaan jokainen, joka toimii pappina Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ja toimittaa kirkollisia toimituksia kuten avioliittoon vihkimisiä, on kirkkolain, kirkkojärjestyksen ja kirkkokäsikirjankin nojalla velvollinen uskomaan ja sitoutumaan yllä olevan lainauksen edustamaan tulkintaan avioliiton ja sukupuolten olemuksesta ja tarkoituksesta. Kaikissa niissä kohdissa, joissa kirkkojärjestys ja kirkkokäsikirja mainitsevat avioliiton käsitteen, ne tarkoittavat ilman minkäänlaista epäselvyyttä yllä olevan lainauksen mukaista käsitystä avioliitosta ja sen solmivien sukupuolesta. 

Ja huomaa, että yllä oleva Luther-lainaus liittää avioliitoinstituutiotulkintansa oleellisiin luomisen teologiaan liittyviin Jumala-opillisiin, antropologisiin, kristologisiin ja kirkko-opillisiin teologisiin opillisiin vakaumuksiin. Ja huomaa tämäkin: rakkauden – mikä joka tapauksessa liittyy myös etiikan alaan – käsite tulkitaan edellä mainituissa opillisteologisissa asiayhteyksissä. Oppia ja etiikkaa ei voi eriyttää toisistaan riippumattomiksi alueiksi eikä rakkauden käsitettä voi koskaan – Raamatun ja tunnustuskirjojen teologian asiayhteydessä – eristää opista ja luonnonoikeudesta riippumattomaksi omalakisesi tilannerelativismiksi. Raamatun ja tunnustuskirjojen mukaan rakkaus on olemukseltaan hyvinkin teologinen käsite.          

Jos katsot kirkkokäsikirjan ”Avioliittoon vihkiminen” -osion kohta kohdalta läpi, huomaat, että vihittävien sukupuoli tulee esiin ja toistuu useissa kohdissa, ei vähiten niissä raamatunkohdissa, joita lainataan. Kirkkokäsikirja lausuu, että vihkimisen toimittavan papin tulee keskustella vihittävien kanssa siitä, ”mitä avioliitto on ja mitä Jumalan siunauksen pyytäminen sille merkitsee”. Toimituskeskustelussa pappi on velvollinen selittämään vihittäville juuri sen, mitä yllä olevassa Vähän katekismuksen Luther-lainauksessa nousee esiin. Siitä selviää, mikä avioliitto on ja mistä siinä on kyse, Raamatun ja luonnonoikeuden perusteella.  

Huomaa vielä tämäkin, että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon päätunnustus, Augsburgin tunnustus, määrittelee artiklassaan XVI ”Yhteiskunnallinen elämä” avioliittoinstituution olemuksen Jumalan hyväksi luomisjärjestykseksi. Artikla XVI, joka kuuluu tunnustuksen opilliseen osaan, määrittelee muitakin luomisjärjestyksiä, jotka ilmaisevat Jumalan hyvää yleistä ilmoitusta ja ovat luonnollisen lain konkreettisia historiallisia institutionaalisia ilmentymiä. Oleellista on ymmärtää, että kyseisen artiklan mukaan ”rakkautta tulee harjoittaa” nimenomaan näiden hyvien luomisjärjestysten puitteissa. Rakkaus ei ole luomisjärjestysten vastakohta eikä rakkautta voi erottaa luomisjärjestysten teologiasta eikä etiikasta. Augsburgin tunnustuksen opetus, johon kaikkien kirkkomme pappien tulee sitoutua, on se, että evankeliumi ei kumoa Jumalan hyviä luomisjärjestyksiä. Avioliittoinstituutiota ei mitenkään voi tulkita ei-luomisjärjestykselliseksi konstruktioksi ”rakkauden” käsitteeseen vetoamalla.

Käsittelen laajemmin Raamatun, tunnustuskirjojen ja luonnollisen lain etiikan näkökulmasta ymmärrettyä avioliittonäkemystä kirjassani Avioliitto ja perhe (Kuva ja Sana, 2013)

Kaiken edellä esitetyn valossa voidaan todellakin pitää rappion ja luopumuksen julkisena huipentumana sitä, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko on ilmoittautunut sateenkaariaktivistien Pride-mielenosoituksen viralliseksi tukijaksi, kuten käy ilmi Kotimaa24 -sivuston 18.6.2019 artikkelista ”Suomen evankelis-luterilainen kirkko virallisesti Helsinki Priden tukijaksi” ja Seurakuntalaisen 18.6.2019 artikkelista ”Kirkko on Helsinki Priden virallinen yhteistyökumppani – Kirkon päätös hämmentää monia”.

Iltalehden 18.6.2019 artikkelin ”Kirkko on Helsinki Priden yhteistyökumppani, Päivi Räsänen käy kuumana: ’Toivoisin, että kirkko tekee parannuksen’” mukaan kansanedustaja Päivi Räsänen katsoo, että ”Priden ideologia on jyrkästi ristiriidassa Raamatun kanssa”. Näin todetessaan Päivi Räsänen on täysin oikeassa. Räsänen on myös oikeassa, yhtä hyvin teologisesti kuin loogisesti, kysyessään, ”miten kirkon oppiperusta eli Raamattu sopii yhteen sen kanssa, että häpeä ja synti nostetaan ylpeyden aiheeksi”. Iltalehden artikkelin mukaan Räsänen katsoo myös seuraavasti:

”Räsäsen mukaan Pride-tapahtuman ideologia eli hänen mukaansa Setan ideologia on jyrkästi ristiriidassa kirkon opillisen perustan eli Raamatun kanssa. Räsäsen mukaan Raamatun opetus näissä asioissa on täysin selkeä, onpa kyse sukupuolten määrästä tai sukupuolen määrittelystä tai avioliitosta. Hän kertoo, ettei Raamatussa ole yhtään kohtaa, jossa olisi myönteinen asenne esimerkiksi samaa sukupuolta olevien seksuaalisuhteita kohtaan…Räsäsen mukaan sillä, että kirkko on lähtenyt arkkipiispan suostumuksella Priden yhteistyökumppaniksi kertoo siitä, että kirkko on luopunut omasta arvopohjastaan. – Kirkon pohja ja perusta, se, jonka varassa se ylipäänsä on olemassa ja jonka varassa sillä on ylipäänsä jotain merkitystä, on Raamattu, Räsänen sanoo. Räsänen kokee, että jos kirkko luopuu Raamatusta, se ei enää ole kirkko, vaan jokin muu uskonnollinen instituutio”. 

Asia on juuri siten kuin Räsänen yllä olevassa lainauskokonaisuudessa katsoo. Räsäsen johtopäätöksissä ei ole kyse Räsäsen subjektiivisesta kokemuksesta, vaan johdonmukaisen järkevästä ja loogisesta päättelystä. Jos ja kun kirkon uskon ja etiikan perustus on se, mikä edellä kirkkolain, kirkkojärjestyksen ja kirkkokäsikirjan pohjalta ilmenee, ei voida tulla muihin johtopäätöksiin kuin mitä Räsänen on nyt julkisissa kannanotoissaan ilmaissut. 

Iltalehden artikkelin mukaan Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Pekka Huokuna perustelee kirkon liittymistä Pride-mielenosoituksen kannattajiin sillä, että ”kirkon perussanoma armosta ja rakkaudesta on tarkoitettu jokaiselle ja että kirkossa on tilaa kaikille”. Mutta tämä peruste ei kuitenkaan kestä, sillä kristillisen ja etenkin luterilaisen kirkon perussanoma ei ole koskaan ollut eikä edelleenkään ole pelkistetyn epämääräistä sanomaa ”armosta ja rakkaudesta”, vaan samanaikaista sanomaa Jumalan pyhästä vanhurskaudesta ja armollisesta ja luomisjärjestysten puitteissa ilmenevästä ja sovellettavasta rakkaudesta, synnin oikeudenmukaisesti tuomitsevasta laista ja uskovan syntisen ansiottomasti Kristuksen sovitus- ja hyvitysuhrin perusteella armahtavasta evankeliumista. 

Kirkon Pride-osallistumispäätöksen tehneet Kirkkohallituksen johtoryhmä ja arkkipiispa Tapio Luoma tuskin tähtäävät siihen, että Pride-joukoille saarnattaisiin sitä lakia ja evankeliumia, jota Luther opettaa kirkon tunnustuskirjoihin lukeutuvien Vähän ja Ison katekismuksen käskyjen selityksissä ja uskontunnustuksen uskonkappaleiden selityksissä. Tätä lakia ja evankeliumia kirkon kuitenkin tulisi saarnata ja opettaa, jos kirkko ja kirkon johto haluaisivat olla uskollisia Herralle Jeesukselle Kristukselle, Raamatulle, kirkkolaille ja kirkkojärjestykselle.    

”Päivi Räsäsen avoin kirje arkkipiispa Luomalle”, Oikea Media 18.6.2019, on perustellun asiallinen. Arkkipiispan vastauksen ydinsisältö on luettavissa Verkkouutisten 19.6.2019 artikkelista ”Arkkipiispa vastaa Päivi Räsäsen Pride-kirjeeseen”.

Hyviä näkökulmia esittää myös Arto Luukkanen artikkelissaan ”Entä jos ei ole Pride-uskossa?” Oikeassa Mediassa 18.6.2019 samoin kuin Janne Suuronen Oikean Median 18.6.2019 artikkelissaan ”Ev.-lut. kirkosta vasemmiston kivakerho”

Sen, miten Suomen luterilaisesta kirkosta on tullut Suurosen kuvaileman kaltainen vasemmistolainen kivakerho, selostan kirjassani Minne menet, Suomen Siion? (Kuva ja Sana, 2012). Kirjassani käsittelemästäni liberaaliteologisen ja Raamatun arvovallan avoimesti hylkäävän historialliskriittisen raamatuntutkimuksen ja vasemmistoradikaalin yhteiskunnallisen aktivismin välisestä elimellisestä yhteydestä tarjoaa tuoreen ajankohtaisen esimerkin Ylen uutisartikkeli 30.5.2019 ”Osa Raamatusta on käännösvirheitä ja kulttuurisia tulkintoja”

Otsikon ”Eksegetiikka on myös yhteiskunnallista vaikuttamista” alla artikkelissa tuodaan esiin, että perinteisen kristillisen raamattunäkemyksen hylänneillä ja sitä vastaan työskentelevillä tutkijoilla on, pyyteettömän ja puolueettoman tieteentekijän akateemiseen kaapuun verhoutuneena – usein myös selkeä tarve yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, esimerkiksi juuri perinteisen avioliittonäkemyksen murtamisen hyväksi ja niin sanottuun homoteologiaan – joka on vasemmistoradikaalin vapautuksen teologian ja radikaalin feministiteologian sovellus – tukeutumalla. 

Pane merkille, että kyseisen Ylen artikkelin pohjalta voidaan toki todeta, että jos radikaalihenkisille liberaaliteologeille ja yliopistotutkijoille on luontevaa pyrkiä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, tulee – yhdenvertaisesti ja oikeudenmukaisesti – myös Raamattuun kirkon tunnustuksen mukaisesti sitoutuville konservatiivikristityille olla luontevaa ja oikeutettua vaikuttaa yhteiskunnallisesti.

Mitä tulee artikkelin akateemiseksegeettiseen asiasisältöön ja sen virheellisiin väittämiin, kannattaa vastineeksi lukea vaikkapa teologian tohtori Eero Junkkaalan hyvä artikkeli ”Raamatussa käännösvirheitä ja kulttuurisia tulkintoja” Seurakuntalaisessa 6.6.2019 ja oma kaksiosainen teokseni Johdatus Raamatun syntyhistoriaan, Osa 1: Raamattu Jumalan ilmoituksena (Kuva ja Sana, 2015) ja osa 2: Vanha ja Uusi testamentti (Kuva ja Sana, 2018).  

Kirkollisen sateenkaari- ja Pride-aktivismin intellektuaalinen kivijalka muodostuu homoteologisista väittämistä. Ne ovat kuitenkin perustavanlaatuisen ongelmallisia ja virheellisiä, kuten osoittaa teologian maisteri Pasi Turunen erittäin hyvässä, selkeässä ja kattavassa artikkelissaan ”Kirkko ja Pride – Miksi homoteologiset argumentit eivät vakuuta” Seurakuntalaisessa 17.6.2019.

 

 

Juha Ahvio to 20.06. 23:03

Juha Ahvio

Juha Ahvio, teologian tohtori, dosentti, Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja

tuoreimmat

Pride-sateenkaarilippu julistaa vallankumousta ja kapinaa

la 29.06. 00:01

Kirkollinen avioliittoon vihkiminen ja Helsinki Pride -yhteistyö kirkkolain ja kirkkojärjestyksen valossa

to 20.06. 23:03

"Vihapuheen" torjunta, sananvapauden rajoittaminen ja ilmastohulluus etenevät

la 15.06. 22:54

Helatorstain sanoma: Herran Jeesuksen Kristuksen taivaaseenastuminen takaa lunastuksemme

pe 31.05. 23:12

Europarlamenttivaalit 2019 ovat "kaikkien aikojen mullistavimmat EU-vaalit"

la 25.05. 20:25

Mistä vuoden 2019 europarlamenttivaaleissa on kyse?

ma 06.05. 23:38

Eduskuntavaalien tuloksesta europarlamenttivaaleihin

pe 26.04. 22:59

Vaikuta vaaleissa kristillissosiaalisen ja kansallismielisen arvokonservatismin puolesta!

la 13.04. 23:49

Nyt tarvitaan sananvapauden puolustajia!

la 30.03. 20:32

Vuosi 2019 totuuden valossa: Miksi kristityn tulee olla kansallismielisen isänmaallinen?

su 17.03. 10:23

blogit

Vieraskynä

Kansallismielisten liittouma ry/188 -kukkavirta - terrori-iskun uhrien muistokulkue Turussa

ma 08.07.2019 22:05

Juha Ahvio

Pride-sateenkaarilippu julistaa vallankumousta ja kapinaa

la 29.06.2019 00:01

Professorin Ajatuksia

Rasisteja, sanoi Husu

ti 23.07.2019 22:28

Marko Hamilo

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

pe 05.07.2019 00:00

Jukka Hankamäki

"Turvallinen" ja "totuudenmukainen" EU-Suomi

to 18.07.2019 23:25

Petteri Hiienkoski

Käsitys ihmisoikeuksista hämärtynyt

la 29.06.2019 22:22

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

EU:n huippuvirat

ke 03.07.2019 14:39

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Filippiinit on lapsipornon ykköstuottaja - Suomen toimittava!

su 21.07.2019 04:29

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Ylen ja SDP:n pitää sanoutua irti Al-Taheen ja Husun näkemyksistä

ti 23.07.2019 22:30

Mika Niikko

Väärinajattelijoiden oikeudet

ma 08.07.2019 21:55

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Maailma valitsee lopulta edistyksen vihreän dystopian sijaan

to 04.07.2019 15:38

Heikki Porkka

Ohjaaja Aku Louhimies vastaan päätoimittaja Jouko Jokinen (yle)

pe 05.07.2019 13:39

Tapio Puolimatka

Nuorison parissa leviävä vaarallinen muoti-ilmiö

ti 09.07.2019 22:18

Olli Pusa

Taas hyöky Afrikasta Suomeen

ti 23.07.2019 11:18

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ev.-lut kirkosta vasemmiston kivakerho

ti 18.06.2019 13:42

Reijo Tossavainen

Punavihreys on politiikan muotiväri, josta myös persut hyötyvät

su 14.07.2019 08:50

Jessica Vahtera

Sananvapauden puolesta on taisteltava

ma 24.06.2019 10:45

Pauli Vahtera

Mansikanpoimintaa ja sokerijuurikkaan harvennusta

su 14.07.2019 21:43

Timo Vihavainen

Ennustelua

ti 23.07.2019 22:29

Matti Viren

Mitä on köyhyystutkimus, osa 2

to 27.06.2019 22:39