Blogi: Juha Ahvio, pe 22.09.2023 00:24

Presidenttiehdokkaiden turvallisuuspolitiikka

Tässä artikkelissa käsittelen Suomessa ensi vuoden tammikuussa pidettävien presidentinvaalien ehdokkaiden ja sellaisiksi pyrkivien linjauksia Suomen turvallisuuspolitiikan tuleviksi suuntaviivoiksi. Aiheena on siis presidenttiehdokkaiden turvallisuuspolitiikka.

Tämä aihe on tärkeä siksi, koska Suomen presidentin tehtävät ja valtaoikeudet liittävät presidentti-instituution nimenomaan ulko- ja turvallisuuspoliittisten linjausten vetämiseen. Arvokysymyksillä, joihin ehdokkaat ottavat kantaa tulevissa vaalikeskusteluissa, on niilläkin toki ilman muuta merkityksensä. Mutta turvallisuuspolitiikan konkreettinen muotoilu lukeutuu presidentin viranhoidon kovaan ytimeen. Siksi on erittäin mielenkiintoista tarkastella, mitä nyt kisassa mukana olevat ehdokkaat näistä kovan ytimen alan asioista ajattelevat. Hyvän yleiskatsauksen presidenttiehdokkaiden ajatteluun ja näkemyksiin saimme 18.9.2023 Kouvolassa järjestetyssä ehdokastentissä.

Tästä Kouvolan tentistä, jossa olivat mukana Harry Harkimo, Mika Aaltola, Olli Rehn, Alexander Stubb, Pekka Haavisto, Paavo Väyrynen ja Jussi Halla-aho, tekee selkoa Ylen 19.9.2023 päivätty artikkeli ”Näin presidenttiehdokkaat pitäisivät Suomen turvallisena – Yle seurasi tenttiä”, jonka ingressi toteaa, että ”Presidenttiehdokkaiden tentti oli osa Kouvolan kaupungin järjestämää turvallisuuskonferenssia. Tentti keskittyi Nato-kysymyksiin”. Lainaan seuraavassa tätä Yle-artikkelia.

”Mistä on kyse? Presidenttiehdokkaat kohtasivat tentissä Kouvolassa maanantaina puolen päivän aikaan. Teemana olivat Suomen rooli Natossa ja Naton rooli Suomessa eli se, millaista politiikkaa Suomi tekee Naton jäsenenä. Tentti oli osa Kouvolan kaupungin järjestämää turvallisuuskonferenssia. Tentin juonsi Helsingin Sanomien toimittaja Marko Junkkari…”

”Huolestuttaako kansan yhtenäisyys? Entä kansalaisten yhtenäisyys ja keskustelukulttuuri – onko ajatus yhtenäisestä kansasta kohta vain korulause? Jussi Halla-aho toteaa, että yhteiskunta on pirstaloitunut. – Mielestäni media ja tietty osa poliittista kenttää on vuosikymmenten ajan tehnyt parhaansa hävittääkseen yhteiskunnasta yhteisen liiman, joka oli aikanaan yhteistä. Tämä on ikävää kehitystä, mutta nopeita ratkaisuja ei varmaan ole olemassa, sanoo Halla-aho. Paavo Väyrysen mukaan tarvittaisiin aitoa kansanvaltaa ja keskustelua. – Tässä maassa on eletty yhden totuuden tilanteesta toisen totuuden tilanteeseen, eikä ole sallittu vapaata keskustelua. Pekka Haaviston mukaan suomalaiset ovat tiukan paikan tullen turvallisuusorientoituneita ja konsensus löytyy yli puoluerajojen. Hän nostaa esimerkiksi Suomen päätöksen Natoon liittymisestä”.

”Alexander Stubb sanoo olevansa vähemmän huolissaan Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta kuin sisäisestä jakautumisesta. Hän nostaa esimerkiksi X:n eli entisen Twitterin keskustelut, joiden vastakkainasettelu nousee mediaan ja jota poliitikot jatkavat. – Presidentin ei pidä olla tämän keskustelun yläpuolella vaan sen keskellä ja ymmärtää, kuunnella ja käydä keskusteluja, Stubb sanoo. Harry Harkimo kyseenalaistaa somekeskusteluille annettua painoarvoa ja toteaa luottavansa suomalaisiin maanpuolustusasioissa. – Olen huolissani eripurasta ja vastakkainasettelusta, jota meillä Suomessa liiaksi esiintyy. Se on haitaksi kansallisen eheyden kannalta, sanoo puolestaan Olli Rehn. Hän toteaa, että on tärkeää puolustaa esimerkiksi tasavaltalaisia arvoja”.

Yle-artikkeli jatkuu seuraavasti:

”Tuulivoiman tulevaisuus Itä-Suomessa. Seuraavaksi ehdokkailta kysytään tuulivoiman rakentamisesta itäiseen Suomeen. Itä-Suomessa ei tällä hetkellä juuri tuulivoimaloita ole, sillä niiden pelätään häiritsevän itärajaa valvovia tutkajärjestelmiä. Moni ehdokkaista on sitä mieltä, että teknologian kehittyessä tuulivoimaloita olisi mahdollista rakentaa myös Itä-Suomeen tulevaisuudessa ja keinoja pitäisi etsiä aktiivisesti. Olli Rehn korostaa, että Kaakkois-Suomi on kärsinyt Venäjän kaupan ja talousyhteistyön katkettua ja tilanteeseen on tärkeää etsiä ratkaisuja. – Itä-Suomi on yksi tärkeimpiä ulottuvuuksiamme strategisesti, siellä pitää olla elinkeinoa ja näköaloja, Mika Aaltola jatkaa. Myös Pekka Haavisto korostaa, että tässä tilanteessa on tärkeä irrottautua Venäjän fossiilisista kaasu- ja öljyvaroista ja tuulivoima on juuri sellaista. Ainoastaan Paavo Väyrynen on sitä mieltä, että Suomessa rakennetaan liikaa tuulivoimaa”.

Yhdysvaltojen asevoimien varasto Kouvolaan? Nyt puhutaan Suomen ja Yhdysvaltojen kahdenvälisestä puolustusyhteistyösopimuksesta, joka antaisi Yhdysvalloille luvan käyttää Suomen maaperää harjoitteluun ja säilyttää täällä materiaalia. Voisiko Kouvolaan tulla tällainen materiaalivarasto? – Vielä ei ehkä paikkakuntia voi määritellä, mutta varmasti varuskuntapaikkakunnille tämä varastointitoiminta todennäköisimmin keskittyisi, vastaa Pekka Haavisto. Harjoituksia varten tuotu materiaali olisi olemassa myös kriisitilanteita varten, joten kahdenvälinen sopimus olisi Haaviston mukaan lisä Suomen kykyyn reagoida nopeissa tilanteissa. Mika Aaltolan mukaan ennakkovarastoiminen on järkevää ja ennaltaehkäisevää toimintaa, joka antaa viestin myös Venäjän suuntaan. – Se opittiin Ukrainasta, että kysyntä on kovaa hädän hetkellä, Aaltola sanoo. Haaviston ja Aaltolan kommenttien jälkeen siirrytään seuraavaan teemaan”.

Toiminta kriisitilanteessa? Ehdokkaille esitetään esimerkkitilanne, jossa itärajalle tulee hallitsemattomasti 50 000 pakolaista. Ehdokkailta kysytään, mikä tasavallan presidentin rooli olisi tällaisessa äkillisessä kriisitilanteessa ja pitäisikö Suomeen perustaa erillinen ’nyrkki’ ohjaamaan toimintaa. Ehdokkaat ovat melko yksimielisiä siitä, että keinoja puuttua tilanteeseen on olemassa ja ylimääräisille toimielimille ei ole tarvetta. Rehnin mukaan tilannetta kannattaisi katsoa laajemmin ja vahvistaa esimerkiksi valtioneuvoston kanslian kykyä toimia tällaisessa tilanteessa, ei vain presidentin roolia. Halla-ahon mielestä pyörää ei kannata keksiä uudelleen, vaan kaikki tarvittavat elimet ovat olemassa. Hänestä toimimaton lainsäädäntö on tässä kohtaa suurin heikkous”.

Artikkeli jatkuu edelleen näin:

”Joukkojen lähettäminen maailmalle? Suomi päättää lähiviikkoina osallistumisesta rauhanajan tehtäviin. Ehdokkailta kysytään, pitäisikö Suomen lähettää maavoimien sotilaita Viroon. Halla-ahon mukaan Suomen tärkein tehtävä on puolustaa omaa aluettaan. Hän ei usko, että Suomen rooliksi Natossa nähdään se, että sotilaita pitäisi lähettää ensisijaisesti muualle. Haaviston mukaan maajoukkojen lähettämisellä on koulutuksellinen merkitys, että opitaan toimimaan yhdessä. Stubbin ja Harkimon mielestä joukkojen lähettäminen voi tulla kyseeseen ja se on olennainen osa Naton toimintaa. Useat ehdokkaat tuovat myös esiin ajatuksen ’yksi kaikkien, kaikki yhden puolesta’”.

Nato-rahoitus? Ehdokkailta kysytään, paljonko Suomen pitäisi käyttää Natoon rahaa. Ehdokkaiden vastaukset ovat keskenään samansuuntaisia. Pekka Haavisto ja Olli Rehn toteavat muun muassa, että Suomen täytyy käyttää vähintään vaadittu kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta. Halla-aho on Haaviston kanssa samaa mieltä siitä, että rahoitusta täytyy miettiä tarpeen mukaan. Stubb toteaa niin ikään, että kaksi prosenttia on minimi. Aaltola on aiemmin puhunut korkeammastakin osuudesta. – Virossa tavoitellaan kolmea ja Puolassa ollaan neljässä. Kun katsoo karttaa, minimi ei välttämättä ole Suomessa se, mihin pitäisi tyytyä, Aaltola sanoo. Väyrysen mukaan kaksi prosenttia riittää, kun Suomi keskittyy omaan puolustukseensa. Harkimon mukaan kaksi prosenttia riittää, mutta samaa pitäisi vaatia kaikilta Nato-mailta”.

”Ydinsodan uhka. Sitten ensimmäisen varsinaisen teeman pariin. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö varoitti viikonloppuna ydinsodan uhasta kansainvälisen median haastattelussa. Ehdokkailta kysyttiin, miten uhkaavana he näkevät maailmanpoliittisen tilanteen ja miksi Niinistö heidän mielestään otti asian vahvasti esiin juuri nyt. Moni ehdokas korostaa, että Niinistön huoli ja tilanne pitää ottaa nyt vakavasti. Halla-ahon mielestä ydinaseiden uhka on maalaisjärjellä ajateltuna hyvin pieni”.

Näin siis Yle-artikkeli. Edellä esitellyllä tavalla ja artikkelilainauksessa käänteisessä järjestyksessä lopusta alkuun referoidusti eteni maanantaina 18.9.2023 Kouvolassa pidetty ja Hesarin toimittaja Marko Junkkarin vetämä presidenttiehdokkaiden turvallisuuspoliittinen keskustelu.

Mitä Kouvolan keskustelussa esiin nousseista presidenttiehdokkaiden turvallisuuspoliittista linjauksista ja niiden mahdollisista eroista on todettavissa? Maria Stenroosin 18.8.2023 päivätyssä Yle-artikkelissa ”Analyysi: Presidenttiehdokkaiden mielestä sota loppuu vain tukemalla Ukrainaa”, jonka ingressin mukaan ”Ehdokkaiden ensimmäisessä tentissä kärkiehdokkaiden ulko- ja turvallisuuspolitiikan linja oli yhtenäinen, kirjoittaa Ylen Nato-erikoistoimittaja Maria Stenroos”, katsotaan, että suuria eroja ehdokkaiden näkemysten välillä ei ole. Maria Stenroosin mukaan:

”Neljän kuukauden päästä järjestettävien presidentinvaalien ensimmäinen tentti kuultiin tänään Kouvolassa. Kärkiehdokkaiden ulkopolitiikan linja on tässä vaiheessa varsin yhtenäinen niin Naton tehtäviin osallistumisesta kuin puolustuksen tarvitsemista rahoista. Kouvolan tenttiin osallistuneista vain ehdokkuutta tavoittelevan Paavo Väyrysen näkemys poikkeaa joltain osin valtavirrasta. Väyrynen esimerkiksi käyttäisi puolustusbudjettia vain oman maan puolustamiseen ja ehdottaa Ukrainan sotaan välitöntä tulitaukoa ja rauhanneuvotteluita. Muut ehdokkaat nostavat esiin vahvan tuen Ukrainalle ja haluavat taata Suomen puolustamiseen tarvittavat resurssit…Kärkiehdokkaiden erot eivät löytyne ulkopolitiikan isoista linjoista. Kaikki ovat vahvasti Naton takana ja valmiita käyttämään puolustukseen tarvittavat rahat. Kun seuraavissa tenteissä päästään puhumaan arvoista, eroja alkaa löytyä”.

Näinkin varmasti yleisellä tasolla voidaan presidenttiehdokkaiden turvallisuuspoliittisten linjausten yhtenevyydestä todeta. Mutta jos ehdokkaiden linjauksia tarkastellaan yksityiskohtaisemmin ja halutaan paikallistaa varsin paljastavat painotukset ja sävyt, ehdokkaiden turvallisuuspoliittisten näkemysten painotuserot ja jopa mahdolliset suuremmatkin erot alkavat näkyä. Erojakin siis on tällä painotus- ja sävytasolla.

Nämä erot tulevat esiin, kun analysoidaan tarkasti kaikkien seitsemän ehdokkaan itse lausumat kolmenkymmenen sekunnin mittaiset tiivistelmät ja yhteenvedot omasta turvallisuuspoliittisesta perusvakaumuksestaan. Nämä tiivistelmät voi kuunnella viittaamassani Kouvolan paneelikeskustelua käsittelevässä Yle-artikkelissa olevasta ”Turvallisuuslinjat 30 sekunnissa” -videosta. Näiden tiivistelmien perusteella ehdokkaat voidaan, varsin mielenkiintoisesti, jakaa kolmeen selvästi toisistaan erottuvaan ryhmään.

Ensimmäiseen ryhmään voidaan sijoittaa Mika Aaltola ja Alexander Stubb. Mika Aaltola katsoo, että Suomen tulee aina ottaa se mahdollisimman läntisin positio, mikä on saavutettavissa. Tämä on Aaltolan mukaan järkevintä historian valossa. Itä tuottaa uhkia. Näihin tulee sekä varautua että varustautua. Myös Kiinan suhteen täytyy pitää silmät auki. Alexander Stubbin mukaan Suomen tulee omaksua uusi läntinen linja, koska nyt on uuden aikakauden aika. Tällä linjalla on Stubbin mukaan kolme lukkoa eli uskottava itsenäinen puolustus, NATO- ja EU-jäsenyys, sekä DCA-yhteistyökumppanuus Yhdysvaltojen kanssa. Idealistisen aikakauden aika on Stubbin mukaan nyt ohi.

Toiseen ryhmään voidaan sijoittaa Pekka Haavisto ja Olli Rehn. Pekka Haavisto katsoo, että Venäjä on Suomen eksistentiaalinen uhka. Tällaista uhkaa vastaan Suomen on puolustauduttava. Kansallisesta koheesiosta on pidettävä huolta. On sitouduttava länsiorientaatioon EU-, NATO- ja USA-yhteistyöllä. Olli Rehnin mukaan Suomen ankkuroituminen läntisiin turvallisuusyhteisöihin on vietävä maaliinsa. On pidettävä huolta kansallisesta puolustuskyvystä ja reserviläisarmeijasta, ja pitää rakentaa kriisinkestävää kansallista eheyttä.

Kolmanteen ryhmään voidaan sijoittaa Jussi Halla-aho ja Paavo Väyrynen. Jussi Halla-aho katsoo, että tarvitaan realistista ymmärrystä ympäristöstämme. Venäjä ei katoa naapuristamme. Venäjällä ei myöskään tule tapahtumaan meille myönteistä sisäistä kehitystä. Suomen pitää löytää pitkällä tähtäimellä tapa elää rinnakkain Venäjän kanssa, kuitenkin rakentamatta riippuvuuksia, jotka ajavat Suomen ongelmiin. Tulee pitää huolta kansallisesta ja monenvälisestä sotilaallisesta turvallisuudesta. Paavo Väyrysen mukaan Suomen tulee palata paasikiveläisen laaja-alaisen ja moniulotteisen ulkopoliittisen linjan harjoittamiseen. Vain yksipuoliseen sotilaalliseen turvallisuuteen tukeutuminen ei Väyrysen mukaan riitä.

Millä perusteilla ehdokkaat voidaan jakaa, edellä esitellyllä tavalla, kolmeen ryhmään?

Ensimmäisen ryhmän Aaltola ja Stubb pitävät tärkeimpänä varauksetonta sitoutumista länteen ja sen ylikansallisiin instituutioihin. He myös molemmat korostavat sotilaallisen voiman ensisijaisuutta ja tärkeyttä. Ylikansallinen läntisyys ja siihen sitoutuminen, ei niinkään suomalaiskansallinen näkökulma, on sekä Aaltolan että Stubbin johtomotiivi. Aaltola jopa lausuu, että Suomen pitää aina ottaa se kaikkein läntisin positio mikä on otettavissa. Sekä Aaltola että Stubb rakentavat Suomen turvallisuuden viime kädessä varauksettoman USA-sotilasyhteistyön varaan.

Toisen ryhmän Haaviston ja Rehnin linjaukset toisaalta eroavat ensimmäisen ryhmän Aaltolan ja Stubbin linjauksista, toisaalta liittyvät niihin. Haavisto ja Rehn eroavat ensimmäisestä ryhmästä Suomen kansallisen koheesion ja kansallisen eheyden tärkeyttä korostamalla. Vaikka sekä Haavisto että Rehn ovat vahvan länsimielisiä kuten Aaltola ja Stubb, Haavisto ja Rehn mainitsevat erikseen, ensimmäisestä ryhmästä poiketen, myös kansallisen näkökulman velvoittavuuden. Varsinkin Rehn painottaa Suomen kansallisen sotilaallisen kyvyn ja nimenomaan puolustuskyvyn merkitystä. Mielenkiintoinen detalji on sekin, että siinä missä Stubbin tärkeysjärjestyksessä ensimmäisellä sijalla on NATO-jäsenyys ja sitten EU- ja USA-yhteistyön tärkeys, siinä Haaviston listalla ensimmäisenä on EU-yhteistyö ja sitten NATO- ja USA-yhteistyö. Mahdollinen sävyero tämäkin.

Kolmannen ryhmän Halla-ahon ja Väyrysen linjauksia yhdistävät suomalaiskansallisen geopoliittisen realismin mukaisen tulokulman ensisijaisena pitäminen. Halla-aho ja Väyrynen korostavat myös ei-sotilaallisten ulottuvuuksien merkitystä. Molemmille on selvää, että Venäjä ei geopoliittisena tekijänä katoa naapuristamme ja että sen kanssa on elettävä jatkossakin, toki ilman Suomelle turmiollisia riippuvuuksia. Halla-aho mainitsee kansallisen sotilaallisen turvallisuuden merkityksen ensisijaisena ja sitten monenvälisen sotilaallisen turvallisuuden. Väyrynen korostaa paasikiveläistä realismia yhä edelleen toimivana ohjenuorana. Tämän kolmannen ryhmän painotukset ja ensisijaisuudet eroavat varsin selvästi ensimmäisen ryhmän ehdokkaiden ensisijaisuuspainotuksista.

Harry Harkimo puolestaan sijoittunee yleisluonteisemmilla näkemyksillään jonnekin toisen ja kolmannen ryhmän välimaastoon. Harkimo korostaa NATO-jäsenyyttä mutta kansallisen edun maksimoinnin johtomotiivilla. Hän myös mainitsee ei-sotilaallisen ulkopolitiikan tärkeyden ja sen, että Suomen tulee olla tekemisissä kaikkien kanssa.

Jos sijoitamme ehdokkaiden turvallisuuspoliittiset näkemykset janalle, sen ylikansallisläntisimmässä päässä on Mika Aaltola ja vastakkaiseen suomalaiskansalliseen päähän edettäessä tulevat vastaan ensin Jussi Halla-aho ja sitten Paavo Väyrynen.

On mielenkiintoista panna merkille, että sekä Mika Aaltola että Paavo Väyrynen perustelevat linjauksensa vetoamalla historiaan. Aaltolan mukaan historian valossa on järkevintä ottaa aina mahdollisimman läntinen positio, joka hänen mukaansa parhaiten, mitä ilmeisimmin sotilaallisessa mielessä ymmärrettynä, auttaa idän uhkaa vastaan. Väyrysen mukaan historian opetukset sen sijaan puoltavat enemmän paasikiveläistä realismia ei-sotilaallisine ulottuvuuksineen Suomen kansallisen selviytymisen ja kansallisen edun maksimoinnin välineenä.

Alexander Stubb puolestaan katsoo, että nyt alkaa uusi läntinen aikakausi Suomen turvallisuuspolitiikassa ja että idealismin aika on ohi. Tähän voidaan toki huomauttaa, että Stubbin omat linjaukset ovat nekin kyllä varsin idealistisia, koska laskevat kaiken sen varaan, että nykyiset lännen poliittiset ja sotilaalliset instituutiot säilyvät ja säilyvät sotilaallisesti ylivoimaisen vahvoina hamaan tulevaisuuteen. Tällainen oletus on kuitenkin varsin hyväuskoinen.

EU ja NATO kuten myös USA:n globaali sotilaallinen imperiumi ovat maailmanhistorian isossa mittakaavassa mitättömän lyhyen ajan eli 1900-luvun jälkipuoliskon ja 2000-luvun alkuvuosikymmenien aikana vaikuttaneita eli toistaiseksi vain noin 70 vuotta voimissaan olleita poliittisia rakennelmia, joiden tulevaisuuteen on alkanut liittyä sitä enemmän kysymysmerkkejä mitä pidemmälle 2000-luku on edennyt.

EU, NATO ja USA:n teknologinen voima eivät toki ole mitään historianfilosofisia ja aina pysyviä vakiosuureita. Siksi ohjelmallisesti näiden varaan rakennettu turvallisuuspolitiikka on sekin luonteeltaan varsin idealistista ja uhkarohkeaa. Ottaen lukuun myös sen, että naapurinamme 1000 vuotta ollut Venäjä on ja tulee edelleen jatkossakin olemaan, kuten Jussi Halla-aho ja Väyrynen realistisesti muistuttavat, vahva geopoliittinen voima naapurustossamme.

Aaltola ja Stubb ovat valmiita perustamaan Suomen turvallisuuspolitiikan Venäjän-vastaisen sotilaallisen voiman ja sen mahdollisen käytön varaan, samantapaisesti kuin niiden 700:n vuoden aikana, joina Suomi oli lännen eli Ruotsin valtakunnan etuvartio itää eli Novgorodia ja sittemmin Moskovan Venäjää vastaan. Samalla Suomi oli jatkuvien sotien sotanäyttämö. Näiden sotien aikana suurvaltakaudella suomalaiset rykmentit vietiin aina ensin Ruotsin eurooppalaisille sotanäyttämöille kuolemaan. Tämä turvallisuuspoliittinen perusratkaisu päättyi historiallisesti Ruotsin suurvallan romahtaessa Ukrainan Pultavan taistelukentälle kesällä 1709 ja Suomen viimeisen armeijan kaatuessa Pohjanmaan Isonkyrön Napuen kentälle 19.2.1714 ja Suomen päädyttyä isonvihan ajan venäläismiehitykseen.

Aaltola ja Stubb ovat kuitenkin valmiita elvyttämään tämän ratkaisun, joka edellyttää Suomelta toki nyt NATO:n ylikansallisessa komennossa myös hyökkäyksellistä valmiutta.

Sen sijaan Halla-aho ja Väyrynen katsovat, että Suomen ja Venäjän väliset suhteet on järjestettävä jonkinlaisen molempia taloudellisesti hyödyttävän mutta Suomen kansallisen koskemattomuuden säilyttävän rauhanomaisen rinnakkainelon perustalle. Joka tapauksessa selvää on, että Suomen on oltava valmis ja Suomen on kyettävä puolustamaan itseään ja kansallista olemassaoloaan venäläistä imperialismia ja erilaisia suomettumispyrkimyksiä vastaan.

Suomen asema on aina ollut turvallisuuspoliittisesti haastava eikä mitenkään helppo kenellekään, joka kulloinkin on Suomen turvallisuuspoliittisessa ja ulkopoliittisessa johdossa ollut.

Suomelle ja suomalaisille ei ole hyväksi joutua amerikkalaisen sotilaallisen imperialismin sijaissotijaksi eikä -kärsijäksi, muttei myöskään venäläispanslavistisen imperialismin eikä kansakuntaa sisäisesti tuhoavan suomettumisen kouriin.

On syytä toivoa ja rukoilla, että kuka hyvänsä Suomen presidentiksi vuoden 2024 presidentinvaalien myötä päätyykään, hän ymmärtäisi Suomen historialliseen geopoliittiseen asemaan liittyviä syntyjä syviä.

 

 

Juha Ahvio pe 22.09. 00:24

Juha Ahvio

Juha Ahvio, teologian tohtori, dosentti, Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja

tuoreimmat

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04. 00:17

Onko historialla merkitystä?

su 18.02. 17:41

Suomen presidentinvaalien asetelma

pe 26.01. 22:32

Trump jälleen USA:n presidentiksi?

su 17.12. 11:50

Napoleon Bonaparte

ke 13.12. 23:51

Presidenttiehdokkaiden turvallisuuspolitiikka

pe 22.09. 00:24

Lääketeollisuus, huumeet ja bioaseet

ma 21.08. 11:14

Todisteet: Väitteet Trumpin Venäjä-kytköksistä olivat valheita

la 27.05. 12:08

J. V. Snellman ja suomalaisuusaate

to 11.05. 20:37

Raamatun alkutekstiä ei ole vaietusti sensuroitu

to 27.04. 23:12

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44