Blogi: Professorin Ajatuksia, la 17.08.2019 22:06

Rinteen hallitus on marokkolaisen enon ja turkkilaisen espoolaismiehen kaltaisten asialla

Kun Oulun raiskausvyyhti paljastui, syntyi meille vilkas keskustelu siitä, miksi juuri Oulussa. Sen yhteydessä ne, jotka ymmärsivät viime vuosien nykyaikaisen kansainvaelluksen todellisen luonteen ymmärsivät, ettei Oulu ole suurten kaupunkien joukossa poikkeus muuten kuin siinä, että siellä asia tuli esille kansalaisaktivismin takia.

Tämä näkemys on valitettavasti saanut järkyttävää vahvistusta viime aikoina, kun ensin paljastui, että "Eno"-nimellä tunnettu Helsingin Laajasalossa asuva Marokosta peräisin oleva uusssuomalainen oli hyväksikäyttänyt useita lapsia. Tämän hetken tietojen mukaan epäiltyjä uhreja on peräti 19.

Järkyttävää kyllä, Espoossa vaikuttava turkkilaistaustainen uussuomalainen on pannut vielä "paremmaksi". Hän on nykyisten tietojen mukaan hyväksikäyttänyt peräti 52 lasta ja nähtäväksi jää paljastuuko jatkossa vielä useampia lasten viihdekäyttöepäilyjä.

Jo pelkästään nämä tapaukset riittänevät osoittamaan, ettei Oulun seksuaalirikosvyyhti ollut mikään satunnainen episodi, vaan pikemminkin jäävuoren huippu. Nähtäväksi jää, milloin samankaltaisia rikosvyyhtejä paljastuu myös muista suurista asutuskeskittymistä kuten Tampereen, Turun, Jyväskylän ja Kuopion seudulta.

Vaikka edellä mainitut tapaukset ovat äärimmäisen järkyttäviä, on mielestäni vielä järkyttävämpää se, ettei niistä ole noussut samanlaista kohua kuin Oulun tapauksista. Olemmeko me siis jo turtuneet siihen, että sotaa ja vainoa pakenevat käyttävät lapsiamme (ja naisiamme) laajamittaisesti hyväkseen? Ja seuraako siitä se, ettei asialle tehdä sen kummempaa poliittisella tai hallinnollisella tasolla?

Toisin sanoen olemmeko niin sinisilmäisiä, ettei edes lastemme viihdekäyttö saa meitä heräämään maahanmuuttoon liittyviin ongelmiin. Ja vaatimaan uudelta Antti Rinteen (sd) vetämältä hallitukseltamme tehokkaita toimia sen lopettamiseksi.

Valitettavasti en ole ainakaan itse huomannut Rinteen kabinetin ehdottaneen tehokkaita keinoja nyt esille tulleiden vyyhtien kaltaisten ja monien lastemme tulevaisuuden tuhoavien ongelmien ennaltaehkäisemiseksi. Päinvastoin, hallituksen linjauksista näkyy vahvasti se, että Suomesta halutaan tehdä jälleen haluttu elintasopakolaisten kohde.

Nuo linjaukset pitävät nimittäin sisällään mm. seuraavat nimenomaisesti parempaa taloudellista tulevaisuutta etsiviä kehitysmaalaisia houkuttavat muutokset: kiintiöpakolaisten määrä nousee sadalla, perheenyhdistämistä helpotetaan, turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa parannetaan ja kielteisen päätöksen saaneelle annetaan mahdollisuus jäädä töihin.

En tässä ryhdy käsittelemään muita kohtia, mutta tuosta viimeisestä haluan sanoa pari sanaa. Näin siksi, että tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, millä tavoin maahanmuuttoteollinen klusteri hyödyntää tilanteen.

Itse ole varma siitä, että meille syntyy toimijoita, jotka tarjoavat pimeää rahaa vastaan näennäistyötä kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille siksi aikaa, että nämä saavat työperäisen oleskeluluvan maassamme. Perustan tämä siihen, että taloudellista toimintaa syntyy tunnetusti aina sinne, missä tuloa tuottava toiminta on mahdollista. Ja voittojen ollessa riittäviä, ei toiminnan laittomuuskaan ole este.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko mediahuomion ja -hiljaisuuden ero yksi pilalle mennyt elämä?
Miksi puhumme maahanmuuttajien, mutta emme kantaväestön seksuaalirikoksista?
Oulun tapahtumia ei saa käyttää vihan lietsontaan, vaan maahanmuuttopolitiikan perusteena

 

 

Professorin Ajatuksia la 17.08. 22:06

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Ohisalo luottaa Haavistoon, mutta syyllistää virkamiehiä

ma 09.12. 21:52

Tähän on tultu: ministereiltä odotetaan rehellisyyttä ja totuudessa pysymistä

su 08.12. 12:40

Uutisia muuttuvasta Suomesta

pe 06.12. 00:08

Antti Rinteen poliittisen uran jälkinäytös

ti 03.12. 22:23

Kyvytön hallitus ei nauti kansan luottamusta

pe 29.11. 23:11

Verikoston kieltävä sopimus

ke 27.11. 22:24

Johtiko poliittinen korrektius tyttöjen hyväksikäytöön?

ti 26.11. 22:58

Suomi rikkoo avoimesti oikeusvaltioperiaatetta

su 24.11. 22:29

SDP vahvisti asemaansa

la 23.11. 19:36

Ilmastonmuutos vie kohti sosialismia

la 16.11. 23:35

blogit

Vieraskynä

Jälleen kerran kaikki alkoi siitä, kun Israel ampui takaisin

su 17.11.2019 00:37

Juha Ahvio

30.11.2019 on kulunut 80 vuotta Suomen itsenäisyyden turvanneen talvisodan alkamisesta

ma 09.12.2019 22:14

Professorin Ajatuksia

Ohisalo luottaa Haavistoon, mutta syyllistää virkamiehiä

ma 09.12.2019 21:52

Marko Hamilo

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

pe 05.07.2019 00:00

Jukka Hankamäki

Ota vihjeestä vaari - Hallituskriisi on vasta alussa

ma 09.12.2019 21:54

Petteri Hiienkoski

Sananvapaus on jakamaton

ti 17.09.2019 01:15

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Haluan provosoida ihmisiä tutkimaan asioita itse

la 12.10.2019 11:17

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Espoon nuorisotiloissa jatkuvia etnisiä konflikteja

la 05.10.2019 23:55

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Keulakuvat eivät sovi Suomen hallitukseen!

pe 06.12.2019 00:10

Mika Niikko

Mielipide tai vihainen puhe ei ole rikos!

ma 11.11.2019 22:02

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Hourulan väen ilmastovallankumous julkistettiin

su 17.11.2019 09:51

Heikki Porkka

Väestö vaihtuu - pääkaupunkiseutu gettoutuu Ruotsin mallin mukaisesti

ma 09.12.2019 18:00

Tapio Puolimatka

Voiko mies synnyttää?

ma 07.10.2019 23:31

Olli Pusa

Oikeusviranomaiset vastaan kansa

pe 22.11.2019 18:37

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Mikä on muuttunut 30-vuodessa.

pe 11.10.2019 00:57

Reijo Tossavainen

Vihreät nuoret haukkuvat väärää puuta

pe 23.08.2019 09:24

Jessica Vahtera

Työhyvinvointia yhteiskunnan piikkiin

to 22.08.2019 16:17

Pauli Vahtera

Mansikanpoimintaa ja sokerijuurikkaan harvennusta

su 14.07.2019 21:43

Timo Vihavainen

Veljeyttä ei hankita, vaan peritään

ma 09.12.2019 21:53

Matti Viren

Vesi maksaa

su 08.12.2019 12:49