Viime viikolla Portugalin Coimbrassa ja Lissabonissa käydessäni saatoin konkreettisesti palauttaa mieleen ne yhtä hyvin kirkkohistorian kuin koko Euroopan historiankin kannalta ratkaisevan tärkeät vaiheet ja tapahtumat, jotka liittyvät 1100–1200-lukujen Portugalin ja Espanjan ristiretkihistoriaan.  

Se, että tuolloisen Iberian niemimaan kristittyjen kuningaskuntien miehillä oli palava tahto ja kyky tehokkaaseen puolustustaisteluun ja vastahyökkäykseen käymiseen kristikunnan olemassaolon säilyttämisen puolesta, osaltaan teki mahdolliseksi sen, että mekin olemme ylipäätään päässeet osalliseksi kristillisestä uskosta. 

Jollei 700-luvulla Pohjois-Afrikasta käsin alkanutta arabijohtoista sotilaallista berberimuslimi-invaasiota Iberian niemimaalle ja frankkien alueille olisi saatu pysäytettyä, olisi koko eurooppalainen kristikunta tuhoutunut ja joutunut samaan alistettuun dhimmi-asemaan kuin mihin joutuivat kristityt islamin valtaamilla alueilla Espanjassa. 

Islamilainen al-Andalus -Espanja ei todellakaan ollut mikään suvaitsevaisen leppoisa ja kultturelli multikultiutopia, kuten nykyään vallalla oleva poliittisesti korrekti fantasia väittää. Tämä tosiasia käy varsin selväksi, kun lukee professori Darío Fernández-Moreran akateemisen analyysin The Myth of the Andalusian Paradise: Muslims, Christians, and Jews under Islamic Rule in Medieval Spain (ISI Books, 2016). Kannattaa lukea erityisen huolellisesti kirjan ”Conquest and Reconquest” -luku sivuilta 19–56. Luvusta käy ilmi, että nykyisen Espanjan ja Portugalin alueet vallattiin islamilaisessa jihadistisessa hengessä, aivan kuten Paul Fregosi esittää Jihad in the West: Muslim Conquests from the 7th to the 21st Centuries (Prometheus Books, 1998) -kirjansa sivuilla 89–109.

1000–1100-luvuilla islamilaisessa Espanjassa pääsivät valtaan ensin almoravidit, fundamentalistisen fanaattiset sunnalaiset afrikkalaisperäiset berberimuslimit, ja sitten vielä fanaattisemmat ja uskonkiihkoisemmat almohadiberberimuslimit. Nämä ryhtyivät voittamaan lisää alueita islamille ja käytännössä haastoivat kristityt kamppailuun elämästä ja kuolemasta. Tässä tilanteessa oli kristittyjen kuningaskuntien pakko reagoida vastahyökkäyksellisesti ja aloittaa ristiretkihenkinen reconquista, takaisinvalloitus.   

Coimbran vanhan kaupungin ja Coimbran 1290 perustetun yliopiston rakennuksia sekä Lissabonin kulttuurimuistomerkkejä silmäillessäni mieleeni nousivat varsinkin seuraavat kaksi historiallista tosiasiakokonaisuutta, joista kerrotaan esimerkiksi ”Portugal – The Crusades” -artikkelissa. 

Portugalin valtakunta syntyi itsenäistymällä Leônin valtakunnasta 1100-luvulla kuningas Afonso I Henriques:n noustua valtaistuimelle vuonna 1128. Aina vuoteen 1249 saakka Portugalin historiaa hallitsi Portugalin ja Espanjan vanhojen kristillisten alueiden takaisinvaltausprosessi, reconquista, eli Iberian niemimaan 700-luvulta alkaen lähes kokonaan vallanneiden islamilaisten maurien vastainen puolustuksellinen takaisinvaltaussodankäynti ristiretkiaatteineen. 

1100-luvun sotahistorian parhaiten dokumentoituihin tapahtumiin lukeutuu Lissabonin kaupungin – josta tuli Portugalin pääkaupunki 1200-luvulta alkaen – vapauttaminen islamin vallasta Afonso I Henriques:n johdolla 25. lokakuuta vuonna 1147, 119 päivää kestäneen piirityksen jälkeen.

Almohadimuslimien tuolloin muodostamaan vakavaan sotilaalliseen hyökkäysuhkaan tehokkaasti vastatakseen paavi Celestinus III puolestaan antoi vuonna 1195 bullassaan Incumbit nobis Portugalin ensimmäisen pääkaupungin Coimbran Pyhän ristin luostarin priorille oikeuden jakaa ristiretkiristejä ja siihen liittyviä katumusharjoituksellisia ristiretkietuoikeuksia pyhiinvaeltajille ja islamia vastaan taisteleville. Ilman ristiretkiaatetta – joka perustui paitsi silloiseen katoliseen katumusharjoitus- ja syntien anteeksisaamisoppiin myös klassiseen raamatulliseen ja augustinolaiseen oikeutetun sodan eettiseen perinteeseen – ja sen tuolloisessa läntisessä kristikunnassa saamaa laajaa ja palavaan uskonvakaumukseen nojannutta kannatusta ei läntisen kristikunnan eloon jäämisen kannalta välttämätön reconquista olisi onnistunut päättymään kristikunnan strategiseen voittoon. 

Siitä, mistä ristiretkissä oli oikean historiallisesti ja teologisesti kyse, on hyvä lukea Cambridgen yliopiston emeritusprofessori Jonathan Riley-Smithin perusteoksesta The Crusades: A History (Bloomsbury, 2014) ja Oxfordin yliopiston ristiretkihistorian professorin Christopher Tyermanin uusimmasta teoksesta The World of the Crusades: An Illustrated History (Yale University Press, 2019) ja etenkin teoksen luvusta ”Crusades in Spain” sivuilla 285–306. Sekä Riley-Smith että Tyerman edustavat tämän aihepiirin pätevintä akateemista asiantuntemusta.       

Varsinkin meidän suomalaisten kannalta mielenkiintoinen yksityiskohta on sekin, että sininen risti valkoisella pohjalla -ristiretkitunnuksesta tuli Portugalin valtakunnan ensimmäinen virallinen valtiolliskansallinen tunnus 1100-luvun reconquistan aikana. 

Sininen risti valkoisella pohjalla velvoitti silloin voitokkaasti Herran Jeesuksen Kristuksen puolesta, kristillisen uskon ja eurooppalaisen kristikunnan puolesta, oman historiallisen kotimaan puolesta. Toivottavasti ymmärrämme, että sama sinivalkoisen ristilipun velvoite on edelleenkin voimassa.   

Keskiajalla islamin eteneminen Iberian rintamalla ja Ranskassa pysäytettiin ja lyötiin takaisin. Sen sijaan nyt islam on jo vahvasti juurtunut Ranskaankin, kuten käy inhorealistisesti ilmi Tytti Saleniuksen 15.10.2019 päivätystä Oikean Median artikkelista ”Ranska on varoittava esimerkki siitä, kuinka islam tappaa myös sananvapauden”. 

Havainnollisen kuvan Portugalin ja Espanjan alueet islamin miehityksestä vapauttaneen reconquista-ristiretkiprosessin kulusta ja merkityksestä saa esimerkiksi Medievalists.net -sivuston valaisevasta artikkelista ”Medieval Geopolitics: The Iberian Crusades” ja etenkin kahdesta artikkelin videosta, joista varsinkin jälkimmäinen, ”1212 Battle of Las Navas de Tolosa”, kannattaa katsoa. 

Kesäkuun kuudentenatoista päivänä vuonna 1212 käyty Las Navas de Tolosan taistelu ja Kastilian, Aragonia-Barcelonan ja Navarran kristittyjen ristiretkisotavoimien siinä saavuttama ratkaiseva voitto merkitsi almohadimuslimien häviötä ja kristittyjen kuningaskuntien lopullisen voiton alkua Iberian niemimaalla.