Blogi: Professorin Ajatuksia, ke 11.12.2019 22:11

Uusi jäsen demareiden otuskerhoon ja hallitukselle välikysymys kansan harhauttamisesta

Olen seuraillut demareiden omituisten otusten kerhon laajentumista jo pitkään (viimeksi täällä). Siksi oli mielenkiintoista huomata, että pääministeriksi nousseen Sanna Marinin (sd) suurena päivänä nousi julkisuuteen tuon kerhon uusin jäsen, nimeltään John Marc Okello (kuva löytyy täältä). Onnittelen pääministeriä tästä aiempien demaripäättäjien antamasta lahjasta.

Okello ansaitsi jäsenyytensä Vaasassa 26. maaliskuuta 2017 raiskaamalla kaverinsa Philip Muisya Kimuyan kanssa samaa naista vuoron perään sekä olemalla pian sen jälkeen eli huhtikuun 9. pävänä vuonna 2017 SDP:n ehdokkaana kuntavaaleissa saaden kolme ääntä.

Valehtelisin, jos väittäisin olevani hämmästynyt tästä uutisesta, sillä niin sinisilmäinen en kaikkien edellisten tapausten jälkeen enää ole. Pikemminkin olisin hämmästynyt, mikäli demareiden otuskerho ei saisi lisää jäseniä tulevina vuosina.
 

* * *


Myös ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) junailu ISIS-jengin saamiseksi Suomeen valaistui eilen. Ylen tietojen mukaan nämä ihmiset tuotaisiin maahamme pieninä erinä siksi, ettei asiassa tarvitsisi tehdä poliittista päätöstä, vaan kotiutus voitaisiin tehdä pelkän viranomaispäätöksen ja konsulilainsäädännön nojalla. Toisin sanoen Haavisto ja ulkoministeriön johto halusivat tuoda joukon turvallisuusuhkia salassa äänestävältä kansalta ja ehkä jopa koko Antti Rinteen (sd) hallitukselta.

Oppositiojohtaja Jussi Halla-ahon (ps) mukaan ensimmäinen ISIS-erä olisi ilmeisesti saapunut Suomeen jo tänään ilman asian ennenaikaista paljastumista. Lisäksi hän ihmetteli Twitterissä, että tulli tiedotti vasta eilen Helsinki-Vantaan lentokentällä järjestettävästä viranomaisten harjoituksesta - siis samana päivänä, jolloin ensimmäisen salalennon olisi pitänyt saapua.

Ilta-Sanomat puolestaan julkaisi käsityksensä, jonka mukaan ensimmäinen islamistien joukko saapuisi maahamme ensi viikon torstaina. Lehden mukaan terveydenhuollon viranomaiset ovat valmistautuneet sen tuloon "pitkään ja huolella". Tästä kaikesta on mahdollisesti pidetty tietämättömänä myös tasavallan presidentti, joka kehotti hallitusta tekemään asiasta selvän päätöksen.

Hyvää tässä asiassa on se, että oppositio aikoo tehdä näistä tapahtumista välikysymyksen. Toivon mukaan se tuo lisäselvyyttä sekä tapahtumien kulkuun että Haaviston (sekä myös ulkoministeriön korkeimman johdon) mahdolliseen rikolliseen toimintaan tai vähintäänkin muunnellun totuuden kertomiseen.

Hallituspuolueista Keskustan kansanedustaja Mikko Sevola ilmoitti että hänen mielestään näitä islamisteja ei pitäisi tuoda Suomeen. Tästä tuli mieleeni, että hallituksella on eduskunnassa kaikkiaan 116 paikkaa, joista 31 Keskustalla. Se tarkoittaa sitä, että mikäli näistä 17 on kyllästynyt punavihreän aisan kannattamiseen ja äänestää hallituksen luottamusta vastaan, jää Marinin hallitus Suomen historian lyhytikäisimmäksi. En toki usko näin käyvän, mutta irtiottoja saattaa hyvinkin tapahtua.

Lopuksi totean, että oman näkemykseni mukaan ISIS-naisia tai -lapsia ei pidä auttaa sen enempää kuin muitakaan vaikeuksiin joutuneita matkailijoita. Mutta jos heitä ilmaantuu maahamme, olisi alaikäiset lastensuojelun nimissä aivan ensimmäiseksi otettava huostaan islamistisilta vanhemmiltaan ja pidettävä huoli siitä, että heidän kasvatuksessaan huomioidaan aivan erityisesti vieraannuttaminen aiemmasta terroristisesta kasvatuksesta.

Lisäksi ministeri Haavisto olisi vapautettava tehtävistään siinäkin tapauksessa, että hallitus selviää välikysymyksestä. Myös ulkoministeriön korkeimman johdon rooli suomalaisten harhauttamisoperaatiossa olisi tutkittava.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Toivon Sanna Marinin hallitukselle menestystä
Ohisalo luottaa Haavistoon, mutta syyllistää virkamiehiä
SDP vahvisti asemaansa

 

Professorin Ajatuksia ke 11.12. 22:11

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Älyllisesti epärehellisen palkka

to 02.04. 22:51

Kykeneekö EU mihinkään?

ma 30.03. 23:04

Ilouutinen ja sen varjot

pe 27.03. 01:16

Kulttuurisia eroja

ti 24.03. 23:55

Maria Ohisalon kutsu pitäisi perua

ma 23.03. 23:16

Kumpuaako väkivalta sorron kokemuksista?

pe 20.03. 23:47

Sosialismi metsissämme

ke 18.03. 22:22

Talvisodan henkeä tarvitaan myös nyt

ma 16.03. 23:21

Tosielämän naisen logiikkaa

to 12.03. 22:20

Uusi vero vaatii kompensaation

ke 11.03. 22:03

blogit

Vieraskynä

Piispa Teemu Laajasalo on väärässä ja johtaa kristikansaa harhaan

ma 09.03.2020 23:42

Juha Ahvio

Kristus on ajallisen historian voittoisa Herra

to 02.04.2020 22:56

Professorin Ajatuksia

Älyllisesti epärehellisen palkka

to 02.04.2020 22:51

Marko Hamilo

Kaksi kirjaa humanismin hulluudesta

su 22.12.2019 00:08

Jukka Hankamäki

Korona on joukkotiedotuksen henkinen AIDS

pe 20.03.2020 23:49

Petteri Hiienkoski

Maassa nimeltä Suomi: Surullinen tarina Sanna Marinin hallituksesta

ke 01.04.2020 16:17

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Globalismista kansallismielisyyteen

pe 27.03.2020 14:29

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Huonosta eläinten kohtelusta koronaepidemiaa ja antibioottiresistenssiä

pe 03.04.2020 14:40

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Presidentti Niinistö voi pelastaa Suomen

to 02.04.2020 22:54

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Suomalaisten hengelle ja terveydelle vaarallinen sisäministeri Ohisalo

ti 31.03.2020 09:54

Tapio Puolimatka

Sukupuoli muutoksessa

ke 19.02.2020 21:42

Olli Pusa

Koronan harhat

pe 03.04.2020 20:43

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Silakat - vasemmistofasismin valeviitta ?

ma 13.01.2020 20:49

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Työhyvinvointia yhteiskunnan piikkiin

to 22.08.2019 16:17

Pauli Vahtera

On aivan sama

su 08.03.2020 18:38

Timo Vihavainen

Demokratuuria kohti

to 02.04.2020 22:52

Matti Viren

5 miljardia

ma 23.03.2020 23:19