Blogi: Professorin Ajatuksia, ke 01.01.2020 22:34

Vanhat ennätykset on nyt lyöty

Australian valtavat maastopalot ovat saaneet huomiota mediassa. Tämä ei tietenkään ole ihme, sillä niissä on viime vuoden aikana kuollut ainakin 11 ihmistä. Myös eläimet ovat kärsineet niiden takia.

Tästä kaikesta huolimatta on muistettava, että Australiassa maastopalot ovat vuosittain toistuva ilmiö, sillä saarimantereen ilmasto on kuuma ja maasto monin paikoin erittäin kuivaa. Merkityksetöntä ei liene myöskään väkiluvun nopea lisääntyminen, sillä tulipaloista huomattava osa syntyy ihmisen toiminnan seurauksena, aika usein jopa tarkoituksella.

Joka tapauksessa Australian maastopalot on julkisuudessa liitetty ennen kaikkea ilmaston lämpenemiseen, vaikka ilmiselvää kytkentää ei olekaan. Lisäksi muistutan arvoisaa lukijaani saarimantereen lämpötilastojen yllättävistä käänteistä, joihin voi tutustua kulkien tästä blogimerkinnästä hyperlinkkien kautta kohti menneisyyttä.

Yksi seikka, jota en ole huomannut mediassa käsiteltävän liittyy Australian maastopalojen historiaan. Ennen kaikkea siihen, kuinka vanhan ennätyksen kulunut vuosi löi.

Vastauksen löydämme - mistäpä muustakaan kuin aihetta käsittelevästä Wikipedian artikkelista. Siellä nimittäin kerrottaan maastopalojen riehuneen vuoden 2019 aikana peräti 5,9 miljoonan hehtaarin alueella. Näin vuodelta 1851 oleva 5,0 miljoonan hehtaarin ennätys muuttui historiaksi. Seuraavina tilastoissa ovat vuosien 1974-75 ja 1951-52 aikaiset 4,5 ja 4,0 miljoonan hehtaarin palot.

Lopuksi on varmuuden vuoksi sanottava, että tarkistin edelle kirjoittamissani vuosiluvut kolmeen kertaan, joten niissä ei pitäisi olla virheitä (eli ne ovat samat kuin Wikipediassa), vaan nuo aiemmat jättipalot ovat todellakin syntyneet ennen globaalin ilmaston nopeaa lämpenemistä 1980- ja 1990-luvuilla. Siten niitä ei ole voitu kytkeä ilmastonmuutokseen.

Tämän vuoden osalta niin voidaan tietenkin tehdä, sillä ajallinen korrelaatio on kiistaton. Nähtäväksi siis jää, kuinka nopeasti tämän vuoden maastopalo-ennätykset tulevat rikotuksi Australiassa. Siitä voisin kuitenkin lyödä vaikka vetoa, ettei siihen mene 168 vuotta kuten vuoden 1851 ennätyksen rikkomiseen, vaan nyt nähty ennätys ylitetään paljon nopeammin. Näin jo siksi, että mahdollisen tappion tullessa olen jo aikaa sitten muuttunut maan matosiksi ja siten kykenemätön kuittaamaan velkani.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suru tieteen puolesta
Kissauutinen
Kiertomatka Australian tulimerestä Suomeen

 

Professorin Ajatuksia ke 01.01. 22:34

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Älyllisesti epärehellisen palkka

to 02.04. 22:51

Kykeneekö EU mihinkään?

ma 30.03. 23:04

Ilouutinen ja sen varjot

pe 27.03. 01:16

Kulttuurisia eroja

ti 24.03. 23:55

Maria Ohisalon kutsu pitäisi perua

ma 23.03. 23:16

Kumpuaako väkivalta sorron kokemuksista?

pe 20.03. 23:47

Sosialismi metsissämme

ke 18.03. 22:22

Talvisodan henkeä tarvitaan myös nyt

ma 16.03. 23:21

Tosielämän naisen logiikkaa

to 12.03. 22:20

Uusi vero vaatii kompensaation

ke 11.03. 22:03

blogit

Vieraskynä

Piispa Teemu Laajasalo on väärässä ja johtaa kristikansaa harhaan

ma 09.03.2020 23:42

Juha Ahvio

Kristus on ajallisen historian voittoisa Herra

to 02.04.2020 22:56

Professorin Ajatuksia

Älyllisesti epärehellisen palkka

to 02.04.2020 22:51

Marko Hamilo

Kaksi kirjaa humanismin hulluudesta

su 22.12.2019 00:08

Jukka Hankamäki

Korona on joukkotiedotuksen henkinen AIDS

pe 20.03.2020 23:49

Petteri Hiienkoski

Maassa nimeltä Suomi: Surullinen tarina Sanna Marinin hallituksesta

ke 01.04.2020 16:17

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Globalismista kansallismielisyyteen

pe 27.03.2020 14:29

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Huonosta eläinten kohtelusta koronaepidemiaa ja antibioottiresistenssiä

pe 03.04.2020 14:40

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Presidentti Niinistö voi pelastaa Suomen

to 02.04.2020 22:54

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Suomalaisten hengelle ja terveydelle vaarallinen sisäministeri Ohisalo

ti 31.03.2020 09:54

Tapio Puolimatka

Sukupuoli muutoksessa

ke 19.02.2020 21:42

Olli Pusa

Koronan harhat

pe 03.04.2020 20:43

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Silakat - vasemmistofasismin valeviitta ?

ma 13.01.2020 20:49

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Työhyvinvointia yhteiskunnan piikkiin

to 22.08.2019 16:17

Pauli Vahtera

On aivan sama

su 08.03.2020 18:38

Timo Vihavainen

Demokratuuria kohti

to 02.04.2020 22:52

Matti Viren

5 miljardia

ma 23.03.2020 23:19