Olen toiminut yrittäjänä vuodesta 1992. Minulla ei ole kaksoisroolia kansanedustajana toimiessani. Kansanedustajalla on oikeus olla yrittäjä siinä missä muillakin.
Suomen Kuvalehden minua koskeva uutisointi ei vastaa todellisuutta.
Jutussa mainittu Finnsolid Export Oy on täysin poikani omistama yritys. Luovuin osakkeistani vuonna 2015 täysin riippumatta eduskunnassa käsiteltävistä asioista. Yritys ei ole lainkaan harjoittanut kauppaa sähkötupakka-alalla eikä mitään muutakaan liiketoimintaa ennen syksyä 2018. Finnveran rahoitusta ei ole ollut olemassa.
Vaikka minulta ei ole kysytty, niin olen avoin. Poikani myi muutaman kuukauden ajan sähkösavuketuotteita yritykseni Eurosolid Oy:n kautta, jonka osake-enemmistön olen omistanut vuodesta 1994. Tupakkalain eduskuntakäsittelyn aikoihin myyntityö oli jo lopetettu. Minä itse tai kukaan lähipiirissäni ei suunnitellut sähkötupakan myyntiä, saati maahantuontia, eduskuntakeskustelun aikaan tai sen jälkeen.
Eduskuntakeskusteluissa tein selväksi, etten kannata tupakointia missään muodossa. Kiinnostukseni aiheessa on tähdännyt tupakoinnin haittojen pienentämiseen. En ollut jäsen lakia käsitelleissä valiokunnissa.
Sanoista Tekoihin ry on perustettu tukemaan poliittista toimintaa, eikä sen toiminta ole rajoittunut yksistään vaalityön tukemiseen. Olen tehnyt vaalirahailmoituksen kaikkien vaalien osalta. Olen maksanut vuoden 2015 vaaleihin liittyneen lainan pois ja toimittanut siitä tositteen vaalirahoitusvalvonnalle.
Omistamani yritykset on ilmoitettu sidonnaisuusilmoituksella, mutta inhimillisen virheen vuoksi omistusosuustiedot olivat osittain puutteelliset ja ne korjataan. Kiitän toimittajaa tästä huomiosta.
Mika Niikko
Kansanedustaja
Mika Niikko on työskennellyt nuorten parissa lähes kaksikymmentä vuotta. Naimisissa ja neljä lasta. Kansanedustaja,ps ja Vantaan kaupunginvaltuuston jäsen.
Avoin kirje Suomen medialle
su 26.11.2023 21:40Presidenttiehdokkaiden turvallisuuspolitiikka
pe 22.09.2023 00:24Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan
ke 18.11.2020 16:56Vaihtoehdot moninapaisessa maailmassa
ti 06.06.2023 16:58Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Suomeen suuntautuva vammaisturismi uhkaa viedä suomalaisten vammaisten oikeudet - Väestönvaihto hyvin nopeaa Helsingissä
to 30.11.2023 14:08Mikko Puumalainen - totalitarismin puolella sananvapautta ja suomalaisten etua vastaan
ke 22.11.2023 17:48Lasten vai aikuisten oikeudet
ma 21.08.2023 19:21Totuus murtautuu esiin
la 25.11.2023 20:22Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44