Blogi: Professorin Ajatuksia, to 20.02.2020 23:45

Ahdistaako feminismi nuorison masennukseen?

Yle kertoi eilen, että jo joka kolmas mies jättää armeijan käymättä. Syyksi mainittiin yhdessä asumisen aiheuttama ahdistus. Lisäksi nuoria miehiä arveluttivat yhteiskäytössä olevat WC:t ja suihkut.

Toisin sanoen järkyttävän suurella osalla maamme nuorisosta on jonkinlaisia mielenterveysoireita. Ei kai tuollaista ahdistusta voi oikein minään muunakaan pitää.

Asia on tietenkin äärimmäisen vakava, sillä tosiasiassahan nuorten ihmisten on Suomessa tänä päivänä helpompi elää kuin lähes koskaan ennen. Ruokaa on tarjolla joka päivä eikä kenenkään tarvitse nukkua taivasalla. Armeijakäsky ei tarkoita kuolemantuomiota - kuten se tarkoitti suurvalta-ajan Ruotsissa - eikä köyhään perheeseen syntynyt poika ole tuomittu köyhyyteen itsekin.

Nuorten miesten ahdistus ja mielenterveysongelmat eivät siis johdu aineellisesta puutteesta eivätkä edes usein väitetystä tulevaisuuden näköalattomuudesta. Sen sijaan kyse on jostain muusta.
 

* * *


Uutinen asevelvollisten mielenterveysongelmista toi mieleeni toisen suuren suomalaisen ongelman eli lastenhankinnan nopean laskun. Kirjoitin aiheesta jokin aika sitten ja sain siihen muutaman mielenkiintoisen kommentin, joiden uskon liittyvän tähän samaan nuorten miesten problematiikkaan.

Suurin osa noista kommenteista vahvisti sen, että monilla lapsettomuus johtuu pohjattomasta hedonismista. Eräs anonyymi - ilmeisesti mies - kuitenkin kyseli, että "miksi nuoret suomalaismiehet edes haluaisivat tehdä lapsia kuvottavien femakkosika finskihuorien kanssa".

Tietyllä tavalla samaan suuntaan viittasi myös anonyymi vapaaehtoisesti lapseton nainen, joka kysyi, että "kuka haluaisi tehdä lapsia jos ei ole mitään takeita siitä että se lasten isä pysyy kuvioissa siihen saakka että lapset on edes täysi-ikäisiä".

Hänen mukaansa "kyse on viime kädessä siitä että feminismi on pettänyt naiset. Ei se urahomma ja vapaa seksi ollutkaan niin hyvä idea. Vakaa parisuhde ja perhe-elämä olisi paljon mukavampaa, mutta homma ei toimi jos perheessä on kaksi lopen uupunutta ja kiukkuista uraa luovaa vanhempaa."

Ilmeisesti sama henkilö jatkoi vielä toisessa viestissään, että "lisäksi miehet on koko ajan kuin munankuorilla kun ne ei enää tiedä mitä ne saa olla, mistä seuraa opittua avuttomuutta ja yleistä passiivisuutta. Naiset tulee entistä tyytymättömämmiksi koska kukaan ei oikeasti tykkää isimasuisista pehmomiehistä."
 

* * *


Kun yhdistin nuo kaksi edelle kokoamaani havaintoa - eli nuorten miesten asevelvollisuuden estävät sinänsä lievähköt mielenterveysongelmat ja vanhempien jatkuvasti heikkenevän sitoutumisen elinikäiseen suhteeseen - vahvistui mieleeni edellä pitkäsi lainaamani vapaaehtoisesti lapsettoman naisen kuvaama käsitys siitä, että ongelma on nimenomaisesti feministisessä nyky-yhteiskunnassa.

Enkä tällä tarkoita sitä, että kaipaisin paluuta aikaan, jolloin taloudellisesti miehestään riippuvaiset naiset olivat väärän parinvalinnan seurauksena tuomittuja koko iäkseen nyrkin ja hellan välissä oleviksi lapsentekokoneiksi. Sen sijaan viittaan nimenomaisesti nykyisen yhteiskunnan feminiinisiin arvoihin, joiden seurauksena maskuliinisesta miehestä on tullut julkisuudessa sylkykuppi ja feminiininen vässykkä on noussut esikuvaksi myös lastenkasvatukseen - ellei perheen sisällä, niin ainakin sen ulkopuolella.

Jos ja kun miehen genetiikka ei kuitenkaan ole muutamassa vuosikymmenessä muuttunut, tarkoittaa tämä muutos monille miehille pakottautumista nykyisen feminiinisen yhteiskunnan luomaan ahtaaseen muottiin, jossa hän ei pääse toteuttamaan - eläinaktivistien ilmausta mukaillakseni - sukupuolityypillistä käyttäytymistään.

Esitän siis hypoteesin, jonka mukaan suurta osaa suomalaisista nuorista miehistä vaivaa feministisen yhteiskunnan normeista johtuva epätasapaino, joka näkyy ahdistuksena, kyvyttömyytenä sitoutumiseen ja mielenterveysongelmina. Ja jonka ultimaattisena seurauksia ovat mm. lapsettomuus ja kyvyttömyys osallistua maamme itsenäisyyden turvaamiseen.

Sama saattaa päteä myös toisin päin. Ehkäpä aiempaa feminiinisen nyky-yhteiskunnan asettaman paineet naisille aiempaa suuremmasta maskuliinisuudesta ovat johtaneet myös näiden parissa samankaltaisiin ongelmiin, jotka sitten näkyvät mm. syömishäiriöinä, kyvyttömyytenä sitoutumiseen, hedonismina ja kaikkien näiden seurauksena myös lapsettomuutena.

Esitänkin, että viime aikoina tikun nokkaan joutuneet yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen rahoittajat ottaisivat edellä esittämäni hypoteesin tosissaan ja panisivat pystyyn tutkimusohjelman, jossa ryhdyttäisiin selvittämään sukupuolten geneettisten ominaisuuksien ja feminiinisen yhteiskunnan luomien paineiden välisten ristiriitojen seurauksia nuorisollemme.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Köyhää on lapsettoman hedonistin elämä
Perussuomalaisten tiedekritiikistä
Pieni flirtti on kadonnut harmauden edeltä

 

 

Professorin Ajatuksia to 20.02. 23:45

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05. 20:23

Pettäjän tie on helppo nakki

to 29.04. 23:26

Nyt on tilauksessa lisää somaleita ja afgaaneja

to 15.04. 23:16

Peruuko tositalvi ilmastonmuutoksen?

ti 19.01. 11:04

Veronmaksajien tuki terroristeille on saatava loppumaan

la 19.12. 01:26

MTK:n puheenjohtaja: Ylen journalismi on ideologisesti värittynyttä

ke 25.11. 23:28

Lähes 10 prosenttia lapsista maahanmuuttajataustaisia

ke 18.11. 16:59

Muka-suvaitsevainen, muka-älyllinen ja muka-sivistynyt

to 12.11. 21:23

Kuntavaalit ratkaisevat hallituksen kohtalon

ti 10.11. 15:07

Onko Ohisalo tyhmä vai epärehellinen?

la 07.11. 23:06

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44