Blogi: Professorin Ajatuksia, to 05.03.2020 21:55

Puolustautuuko EU viimein

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan kehotti maassa vuosia asuneet ihmiset suuntaamaan kohti Kreikan rajaa painostaakseen EU:ta tukemaan sitä Syyrian Idlibin miehittämisessä. Osa näistä ihmisistä - lähinnä afgaanit - tarttui mahdollisuuteen ja lähti kohti länttä.

Syntyneessä tilanteessa Kreikka toimi vuonna 2015 saamiensa oppien mukaan ja ryhtyi puolustamaan itseään. Näin ihmisjoukon matka tyssäsi lähes kokonaan maan rajalle - osin varsin rajujenkin voimakeinojen seurauksena.

Kreikkalaisten puolustautumisintoa saattoi lisätä tieto siitä, että turvallisessa Turkissa vuosia asuneiden elintasopakolaisten reitti Kreikasta pohjoiseen on mm. Unkarin, Bulgarian ja Itävallan hallitusten nuivuuden takia tukossa. Siten maan länsirajan yli saapuneet jäisivät varsin todennäköisesti kreikkalaisten elätettäväksi.

Tässä tilanteessa Euroopan Unioni on lähtenyt puolustamaan kreikkalaisia. Näin on joutunut tekemään myös Suomen hallitus - mahdollisesti presidentin myötävaikutuksella.

Suomen poliittisen johdon asenne tulijoihin näyttää nimittäin varsin selvältä. Hänen mukaansa "Kreikkahan ei ota nyt. EU – ja Suomi siinä mukana – tukee Kreikkaa...  Tukee siis sitä, että Kreikka sulki rajansa, jos asia suoraan sanotaan."

Näin hän toisti lähinnä perussuomalaisten vaatimuksen rajan sulkemisesta - vieläpä käyttäen sanaa "sulkeminen", jota on tähän mennessä pidetty mahdottomana suuressa osassa Suomen poliittista kenttää. Nyt se kuitenkin on siis presidentinkin hyväksymää realismia ja hyvä niin.

Käytännössä nyt nähdystä voi vetää vain yhden johtopäätöksen: vuoden 2015 EU:n alueelle suuntautunut kansainvaellus on nostanut Unionin kansalaisissa niin paljon vastustusta ja sen seurauksena uudenlaisen poliittisen opposition nousua, että valtaa pitävät vanhat puolueet eivät enää uskalla ottaa riskejä moraaliposeerauspisteitä kerätäkseen.

Siten myös suomalaisten on kannattanut siirtää kannatustaan Perussuomalaisille siinä missä esimerkiksi saksalaisten tuki on suuntautunut enenevässä määrin Vaihtoehto Saksalle -puolueelle, ruotsalaisten Ruotsidemokraateille ja ranskalaisten Kansalliselle liittoumalle. Lisäpainetta EU:n johdolle on aiheuttanut Britannian eroaminen koko Unionista voidakseen päättää itse omista asioistaan - mukaan lukien turvapaikkapolitiikka.

Ilman näitä tapahtumia, tasavallan presidentin sanoja lainatakseni - Euroopan Unionin alueella kehitysmaalaisia kansainvaeltajia "epäilemättä liikkuisi, ellei Kreikka olisi pannut täysiä jarruja. Varmasti näkisimme juuri samaa, mitä 2015 nähtiin."

Tässä tilanteessa on huolestuttavaa, että Ylen tuoreessa puoluekannatusmittauksessa Perussuomalaisten kannatus on jatkanut hidasta liukumistaan alaspäin samalla kun SDP:n kannatus on lievässä nousussa. Toivottavasti tätä ei tulkita yhdenkään suomalaispuolueen johdossa siten, ettei Suomen kansa haluaisi EU:n lopultakin puolustavan itseään ja eurooppalaista yhteiskuntaa.

Ilmeisesti näin ei olekaan, sillä samassa gallupissa löperön maahanmuuttopolitiikan ykkösadvokaatit Vihreät, Vasemmistoliitto ja RKP ovat menettäneet kannatustaan yhteensä peräti kahdella prosenttiyksiköllä. Se on suomalaisessa politiikassa paljon.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Alistummeko kiristykseen?
Riskejä, ymmärrystä ja pelisääntöjä
Onko edessä uusi kansainvaellus?

 

Professorin Ajatuksia to 05.03. 21:55

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Se on laatu eikä määrä - mutta miten lasku maksetaan?

to 21.05. 23:11

Ylen uutinen ja karu todellisuus

la 16.05. 23:11

Tehtävä faktantarkastajille ja muille halukkaille

ma 11.05. 23:18

Hätkähdyttävät koronatilastot

su 03.05. 22:19

175 haavoittuvassa asemassa olevaa herätti kysymyksiä

ti 28.04. 23:26

Veikö irakilainen Suomen hallitusta ja EIT:tä kuin pässiä narussa?

to 23.04. 18:32

Ihmislajin lajityypillinen käytös ja koronabondit

su 19.04. 22:48

Luonnonsuojelua yksityisellä rahalla

ke 15.04. 21:53

Yle älyllisesti epärehellisenä

la 11.04. 20:12

Minä ja Pentti Linkola

ma 06.04. 22:36

blogit

Vieraskynä

Pedofiilipropagandaa sukupuolentutkimuksen peruskurssilla

la 16.05.2020 23:43

Juha Ahvio

Se on salaliittoteoria!

to 21.05.2020 23:17

Professorin Ajatuksia

Se on laatu eikä määrä - mutta miten lasku maksetaan?

to 21.05.2020 23:11

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Koronaviruksen lentoon lähtö: näyttö vihervasemmiston viisaudesta

to 21.05.2020 23:13

Petteri Hiienkoski

Koronavirustaudin maailmanlaajuinen tuhovoima pandemiavertailussa

la 09.05.2020 16:34

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Nyt vain kiltisti maksatte, sanoo herrat EU:n

to 28.05.2020 14:06

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Logged in: Loisivatko hikikomoreiksi vetäytyneet suomalaisnuorukaiset?

ma 20.04.2020 01:30

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Vihriälän visio: Suomesta tautinen Kurjala

la 16.05.2020 23:13

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Älä koskaan luota Ylen uutisointiin tarkistamatta faktoja

ti 28.04.2020 09:51

Tapio Puolimatka

Sukupuoli muutoksessa

ke 19.02.2020 21:42

Olli Pusa

EU-huijaus ja laittomuus etenee

ti 26.05.2020 23:21

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Poikkeukselliset ajat

to 16.04.2020 12:37

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Monikulttuurisuus tuhoaa luottamuksen yhteiskunnassa

to 21.05.2020 23:28

Timo Vihavainen

Outoja pohjolan kansoja

to 21.05.2020 23:12

Matti Viren

Kuka pelastaa kunnat?

to 21.05.2020 23:15