Blogi: Professorin Ajatuksia, ti 24.03.2020 23:55

Kulttuurisia eroja

Koronavirus sai Ylen toimittajan kertomaan afrikkalaisesta kulttuurista. Juttu oli lievästi sanottuna mielenkiintoinen rasisti-, fasisti- ja sovinistisyytösten kohteeksi helposti ja ilman tunnontuskia joutuvan vanhenevan valkoisen heteromiehen näkökulmasta.

Toimittaja oli otsikoinut juttunsa "Eurooppalaiset saavat nyt tuntea, minkälaista on olla kansallisuutensa takia ei-toivottu – voimme ottaa siitä opiksi". Koska olen tutkijankoulutuksen saaneena aina suhtautunut positiivisesti oppimiseen, päätin tutkiskella jutun läpi oikein tarkasti havaitakseni, mitä toimittajan mainitsemat opetukset voisivat olla.

Jutun aluksi meille kerrottiin, että "valkoisten perään on huudeltu kaduilla Afrikassa siitä asti kun valkoiset mantereelle tulivat".  Nyt siellä on kuitenkin uusi universaali nimi ulkomaalaisille: "Corona".

Ensimmäinen opetus meille on siis se, että siinä missä meillä Suomessa on poliittisen korrektiuden nimissä demonisoitu tummaihoisen henkilöön viittaava vielä minun lapsuudessani täysin neutraali sana eli neekeri, ei afrikkalaisille tuota minkäänlaisia vaikeuksia kutsua vaaleaihoisia ihmisiä halventaviksi tarkoitetuilla nimityksillä.

Taustalla uuden nimityksen käyttöönotolle on se, että mustan maanosan ensimmäiset koronavirusten tartuttajat olivat tiettävästi eurooppalaisia. Tosin ensimmäisten joukossa oli myös ulkomailta palaavia afrikkalaisia - ja nykyisin virus leviääkin jo omin avuin afrikkalaisesta toiseen.

Eurooppalaisen ja afrikkalaisen kulttuurin eroista kertoi myös erään terveen kenialaisen tarina. Tämä "oli matkalla illalla kotiin, ja sattui aivastamaan väärän miesporukan edessä. Hänet pahoinpideltiin hengiltä..., koska miehet luulivat hänen sairastavan koronaa."

Näin siitä huolimatta, että Keniassa ei vieläkään ole kuin 15 todennettua koronatartuntaa. Euroopassa niitä on Italiassa 59 138 ja Espanjassa 28 572 kappaletta, mutta näissä maissa ketään ei ole vieläkään tapettu aivastamisen takia. Ei myöskään Suomessa, vaikka meilläkin on jo 626 tapausta.

Jutun toinen opetus onkin, että se väkivaltaisuus, johon afrikkalaiset syyllistyvät kovalla frekvenssillä Euroopassa ei näyttäisi johtuvan meidän rasismistamme. Sen sijaan herkästi syttyvä väkivalta on heidän kulttuurissaan läsnä jo Afrikassa.

Samasta tapauksesta lienee johdettavissa vielä kolmaskin opetus. Näin siksi, että mikäli kuoliaaksi pahoinpidellyllä miehellä olisi ollut koronavirustartunta, olisi koko tappamiseen syyllistynyt miesjoukko altistanut itsensä tartunnalle.

Vaikuttaa siis vahvasti siltä, ettei afrikkalaisen käytöstä ohjaa myöskään rationaalisuus ainakaan samassa mitassa kuin eurooppalaisilla. Tai sitten heiltä puuttuu itsesuojeluvaisto.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko ihmisissä ja kulttuureissa eroja?
Moniavioinen ja viileä apina
Kolaroiva bussikuski lisäsi rasimia ja vaikeutti kaltaistensa työllistymistä

 

 

Professorin Ajatuksia ti 24.03. 23:55

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Ville Tavio ja afrikkalainen kulttuuri

to 06.08. 23:14

Suomalaisten tahdon mukaista politiikkaa

ke 29.07. 23:23

Euroopan Federalistinen Unioni

to 23.07. 00:39

Katajan pahoinpitely käy yhä hämärämmäksi

ti 21.07. 20:44

Sitä saa mitä tilaa

to 16.07. 13:19

Onko poliittisen korrektiuden arvo suurempi kuin tieteen

su 12.07. 23:44

Suru-uutisia maailmalta

ke 08.07. 23:38

Kaksi kansainvälistä sopimusta

ke 01.07. 22:48

Vain 4 800 000 000 euroa

pe 12.06. 23:51

Faktantarkastajan vuoro todistaa

su 07.06. 23:24

blogit

Vieraskynä

Suomen vaiennettu raiskausepidemia: Miten suomalaiset valjastettiin rakastamaan hyväksikäyttäjiään

la 13.06.2020 00:30

Juha Ahvio

Vaatiiko evankeliumi tukemaan marxilaista vallankumousta?

ke 01.07.2020 23:05

Professorin Ajatuksia

Ville Tavio ja afrikkalainen kulttuuri

to 06.08.2020 23:14

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

ke 01.07.2020 22:51

Petteri Hiienkoski

"Unohdetun" ihmisoikeusjulistuksen ja "vihapuheen" kitkemisen vastakkaisuus

la 11.07.2020 19:59

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Kansanäänestys elvytyspaketista perusteltu

ti 04.08.2020 11:15

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kaivohuoneen tuore tapaus verrattavissa Turun terrori-iskuun

ti 04.08.2020 23:55

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Vuorovedet vaihtuvat - SDP:n alamäki alkaa

ke 29.07.2020 23:26

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Koronaviruspandemia syynä "nuorison" väkivaltaiseen käyttäytymiseen ja uhoon?

pe 31.07.2020 10:55

Tapio Puolimatka

Päivi Räsänen perusteettoman kritiikin kohteena

ke 29.07.2020 23:29

Olli Pusa

Ovatko puolueet vain teatteria?

pe 07.08.2020 11:30

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Suomalainen ajattelutapa hukassa

ma 20.07.2020 11:14

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Mistä saadaan 750 miljardia euroa?

to 23.07.2020 00:44

Timo Vihavainen

Mitä nainen haluaa?

to 06.08.2020 23:15

Matti Viren

Suomen tavoitteena on, vai onko sittenkään mitään?

ti 21.07.2020 20:52