Blogi: Professorin Ajatuksia, ke 01.07.2020 22:48

Kaksi kansainvälistä sopimusta

Suomi vastaanottaa ensi viikolla 25 turvapaikanhakijaa Kreikasta. Kyse on osasta niitä 175 onnellista, jotka Suomi on luvannut ottaa tutkittavakseen kansainvälisen sopimuksen perusteella.

Kiina puolestaan päätti eilen ohittaa Hongkongin kansainvälisellä sopimuksella taatun sisäpoliittisen autonomian. Tämän se teki koska hongkongilaiset itse eivät suostuneet säätämään Kiinan keskusjohdon haluamaa lakia.

Nämä kaksi tapausta kuvaavat sitä, mikä merkitys kansainvälisillä sopimuksilla on. Eli että Suomen kaltaiset pikkuvaltiot noudattavat niitä vaikka omaksi vahingokseen siinä toivossa, että ne samalla turvaavat omaa asemaansa maailmanpolitiikassa.

Mutta, että riittävän vahvat suurvallat viis veisaavat noista samoista sopimuksista. Siksi voisi pikkuvaltioissakin olla viisasta jättää noudattamatta ainakaan kovin hanakasti sellaisia sopimuksia, joista koituva haitta on tuntuva ja hyvin tiedossa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
175 onnellista
Pakolaisia Honkongista?
Kaksi hyvää uutista - vai onko?

 

Professorin Ajatuksia ke 01.07. 22:48

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Sananvapaus ja fasistinen ideologia

su 18.10. 22:06

Suomalaisvastaiset EU-parlamentaarikot

to 08.10. 22:43

Tumman pigmentin kulttuuria?

su 27.09. 22:56

Väkivaltaa Myyrmannissa?

ma 21.09. 22:41

Kreikkalaisten prioriteeteista

su 13.09. 22:57

Kuin aivottomat eläimet

ti 01.09. 22:55

Kaipolan paperitehtaan lopettaminen toimikoon vakavana varoituksena hallitukselle ja medialle

to 27.08. 18:02

Onko Elokapina menossa kohti poliittista väkivaltaa?

ma 24.08. 22:20

Paavo Arhinmäki ja Italian talouden opetukset

la 22.08. 23:49

Vihjeinä "Ruotsi" ja "kansainvaellus"

ma 17.08. 23:50

blogit

Vieraskynä

Euroopan islamisaatio ei ole näennäistieteellinen salaliittoteoria

ma 21.09.2020 22:51

Juha Ahvio

Maailmaa pyöritetään velkariippuvuuden avulla

to 08.10.2020 22:48

Professorin Ajatuksia

Sananvapaus ja fasistinen ideologia

su 18.10.2020 22:06

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Soteen ja saveen

su 18.10.2020 22:08

Petteri Hiienkoski

"Unohdetun" ihmisoikeusjulistuksen ja "vihapuheen" kitkemisen vastakkaisuus

la 11.07.2020 19:59

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

MEP Huhtasaari: EU:n ilmastolaki pahentaa ilmastoa

pe 11.09.2020 14:33

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kirja Jussi Halla-ahosta ja konservatismin moninaisuus

pe 16.10.2020 01:14

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Marinin hallitus petti omat sanansa ja lopulta hallituskumppaninsa

su 27.09.2020 22:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Rudy Giulianin paljastukset vasta raapaisseet pintaa - Kaikkien aikojen poliittinen skandaali

su 18.10.2020 22:05

Heikki Porkka

"Oikeusvaltio" Suomi - valehtelevien ja vastuuttomien poliitikkojen maa

pe 09.10.2020 13:52

Tapio Puolimatka

Uusi tasa-arvoajattelu murentaa oikeusjärjestelmän perustaa

to 08.10.2020 22:52

Olli Pusa

Maskigate

su 11.10.2020 13:54

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Miljoonien eurojen polkupyörät

ke 09.09.2020 22:18

Timo Vihavainen

Tärkeimmästä

to 08.10.2020 22:47

Matti Viren

Paluu menneeseen

su 27.09.2020 22:59