Blogi: Juha Ahvio, pe 08.01.2021 14:52

Arkkipiispa Viganon osuva tilanneanalyysi

Tämän artikkelin aiheena on roomalaiskatolisen arkkipiispa Carlo Maria Viganon tuoreesti esittämä analyysi tämänhetkisestä maailmantilanteesta. Vigano edustaa perinteistä roomalaiskatolista konservatiivista uskonvakaumusta. Tällaisesta kristillisestä lähtökohdasta käsin hän analysoi osuvasti ja realistisesti sitä, mitä maailmassa juuri nyt tapahtuu. Analyysinsä, jonka myös tunnustuksellinen konservatiivinen protestantti voi perustellusti todeta varsin selkeäksi, hän esitti 1.1.2021 lähetetyssä Steve Bannonin ”War Room” -radio-ohjelman haastattelussa.

Lainaan seuraavassa presidentti Donald Trumpin entisen strategiapäällikön Steve Bannonin haastattelukysymykset ja arkkipiispa Viganon vastaukset niihin siten kuin tämä haastattelu on luettavissa LifeSiteNews-sivuston 4.1.2021 päivättynä kirjallisena versiona. Huomaa, että kysyjän ja vastaajan taustojen vuoksi asiayhteys on sekä katolinen että amerikkalainen.

Steve Bannonin ensimmäinen kysymys:

”Nyt kun Vatikaani on uudistanut salakavalan salaisen sopimuksensa Kiinan kanssa eli sopimuksen, jonka olet toistuvasti tuominnut Bergoglion [eli paavi Franciscuksen] McCarrickin [entinen pappi ja kardinaali Theodore McCarrick, jota on syytetty seksuaalisista väärinkäytöksistä] avustuksella edistämäksi hankkeeksi, mitä voivat Suurta heräämistä edistävät ’valon lapset’ konkreettisesti tehdä heikentääkseen tätä epäpyhää liittoa julman kommunistisen hallinnon kanssa?”

Arkkipiispa Viganon vastaus ensimmäiseen kysymykseen:

”Kiinan kommunistipuolueen diktatuurihallinto on liittoutunut globaalin The Deep State -todellisuuden kanssa toisaalta siksi, jotta yhdessä saavuttaisivat yhteiset tavoitteensa ja toisaalta siksi, koska Suuren uudelleenasettamisen eli The Great Resetin suunnitelmat tarjoavat tilaisuuden Kiinan taloudellisen voiman maailmanlaajuiselle vahvistamiselle, alkaen hyökkäyksillä, jotka kohdistetaan kansallisiin markkinoihin. Samanaikaisesti tämän ulkopoliittisen hankkeensa kanssa Kiina edistää maolaisen tyrannian palauttamista kotimaassaan. Tämä tavoite edellyttää uskontojen (pääasiassa katolisen uskonnon) kieltämistä korvaamalla ne valtiokeskeisellä uskonnolla, jolla mitä ilmeisimmin on paljon yhteistä globalistisen ideologian havitteleman universaalin uskonnon kanssa, uskonnon, jonka hengellisen johtaja on [paavi] Bergoglio.”

”Bergoglion edustamien The Deep Church -voimien mukanaolo tässä helvetillisessä hankkeessa on poistanut kiinalaisilta katolilaisilta kristityiltä sen horjumattoman puolustussuojan, jota paavinvalta on aina heille tarjonnut. Paavi Benedictus XVI:n kauteen saakka paavinvalta ei tehnyt mitään sopimuksia Pekingin diktatuurin kanssa, ja Rooman paavi piti itsellään yksinoikeuden piispojen nimittämiseen ja hiippakuntien hallintaan. Muistan, että jo Bill Clintonin hallinnon aikana 1990-luvulla nyt entinen kardinaali McCarrick oli The Deep Church -voimien ja USA:n The Deep State -tahojen välinen yhdyshenkilö, joka suoritti poliittisia tehtäviä Kiinassa Yhdysvaltojen hallituksen hyväksi. Epäilyt siitä, että Kiina olisi sekaantunut paavi Benedictus XVI:n eroamiseen paavinvirasta, ovat varsin vahvoja ja sopivat hyvin siihen kuvaan, joka viime kuukausina on hahmottunut.”

”Kohtaamme tässä nyt surullisen todellisuuden siitä, että Kristuksen kirkon tehtävä on petetty ja että petokseen ovat syyllistyneet kirkon korkeimmat johtajat. Nämä johtajat toimineen ovat avoimessa ristiriidassa niiden Kiinan katolisen maanalaisen hierarkian jäsenten kanssa, jotka ovat pysyneet uskollisena Herrallemme ja Hänen kirkolleen. Ajattelen heitä ja rukoilen heidän puolestaan sekä etenkin arvostetun uskon tunnustaja kardinaali Zenin puolesta, Zenin, jota Bergoglio äskettäin häpeällisesti kieltäytyi vastaanottamasta.”

”Meidän uskovien on toimittava hengellisellä tasolla palavasti rukoillen. Meidän tulee anoa Jumalaa tarjoamaan erityissuojelua kirkolleen Kiinassa. Meidän tulee myös jatkuvasti tuomita ne vääryydet, joita Kiinan hallinto harjoittaa. Tähän hengelliseen toimintaan täytyy liittää myös työ tietoisuuden nostamisen hyväksi niiden hallitusten ja kansainvälisten instituutioiden keskuudessa, joita Kiinan kommunistidiktatuuri ei ole murtanut. Tämä siksi, jotta Kiinassa tapahtuvat ihmisoikeusloukkaukset ja katolisen kirkon vapauteen kohdistuvat hyökkäykset tulisivat tuomituiksi ja rangaistuiksi pakotteilla ja vahvalla diplomaattisella painostuksella. Tämä on se linja, jota presidentti Trump noudattaa päättäväisen rohkeasti.”

”On myös paljastettava kaikenlainen Pekingin vaikutus sellaisiin poliittisiin ja uskonnollisiin toimijoihin, jotka ovat osallisina hämärissä keinottelu- ja korruptiohankkeissa. Tällaiset voittoa tavoittelevat taloudelliset diilit, joita poliitikot ja virkamiehet tekevät vastoin omien kansakuntiensa etua, ovat erittäin vakavia maanpetoksia ja myös kirkonjohtajien harjoittamaa kirkon pettämistä. Uskon myös, että joissakin tapauksissa tällaiseen petokseen eivät syyllisty vain yksityishenkilöt vaan myös instituutiot kuten Euroopan unioni, joka viimeistelee parhaillaan kauppasopimusta Kiinan kanssa huolimatta siitä, että Kiina rikkoo järjestelmällisesti ihmisoikeuksia ja tukahduttaa väkivaltaisesti kaikenlaisen kritiikin. Olisi korjaamaton katastrofi, jos Joe Biden, jota vahvasti epäillään yhteistoiminnasta Kiinan diktatuurin kanssa, tulisi nimitetyksi Yhdysvaltojen presidentiksi.”

Steve Bannonin toinen kysymys:

”Olet ollut erittäin varma siitä, että Jumala haluaa Trumpin voittavan, jotta globalistien The Great Reset -hankkeeseen sisältyvät pahuuden voimat kokisivat tappion. Mitä sanoisit vakuuttaaksesi ne, jotka epäilevät ajatusta siitä, että nyt on meneillään merkittävä taistelu valon lasten ja pimeyden lasten välillä?”

Arkkipiispa Viganon vastaus toiseen kysymykseen:

”Lähden siitä, kuka on Trumpin vastustaja, ja hänen lukuisista siteistään Kiinaan, The Deep State -toimijoihin ja globalistisen ideologian edustajiin. Ajattelen hänen aikomustaan ​​vaatia maskien pakkokäyttöä meille kaikille, kuten hän on avoimesti myöntänyt. Ajattelen sitä tosiasiaa, että hän kiistatta on vain nukke eliitin käsissä, eliitin, joka on valmis siirtämään hänet syrjään heti, kun se päättää korvata hänet Kamala Harrisilla.”

”Poliittisten asetelmien lisäksi meidän on nykyisessä monimutkaisessa tilanteessa ymmärrettävä, että on olennaisen tärkeää, että presidentiksi valitun voitto voidaan taata ehdottomalla oikeudellisella legitimiteetillä, ilman mitään petosepäilyjä ja ottaen lukuun runsaat todisteet useissa osavaltioissa havaituista sääntöjenvastaisuuksista. Presidentti, jonka on julistanut presidentiksi vain The Deep State -toimijoihin sidottu valtavirtamedia, ei olisi legitiimi presidentti. Tällainen nimellinen presidentti altistaisi kansakunnan vaaralliselle ulkovaltojen vaikutukselle, kuten on jo osoitettu tapahtuneen meneillään olevissa vaaleissa.”

Steve Bannonin kolmas kysymys:

”Vaikuttaa siltä, ​​että katsot Trumpin hallinnon voivan olla avuksi palauttamaan kirkon sen katolisuuden mukaisuuteen, mikä vallitsi ennen Franciscuksen paaviksi nousua. Miten Trumpin hallinto voisi auttaa tällaisessa palauttamisessa ja miten amerikkalaiset katoliset voivat toimia pelastaakseen maailman globalistiselta The Great Reset -uudelleenasettamiselta?”

Arkkipiispa Viganon vastaus kolmanteen kysymykseen:

”Bergoglion alistuminen globalistisen agendan asiamieheksi on selviö, kuten on myös hänen aktiivinen tukensa Joe Bidenin valinnan hyväksi. Yhtä ilmeisiä ovat Bergoglion vihamielisyys Trumpia kohtaan ja hänen toistuvat hyökkäyksensä presidenttiä vastaan. On selvää, että Bergoglio pitää Trumpia tärkeimpänä vastustajanaan, esteenä, joka on poistettava, jotta The Great Reset eli Suuri uudelleenasettaminen voidaan käynnistää. Asetelma on näin ollen seuraava. Toisaalla on Trumpin hallinto ja sen edustamat perinteiset konservatiiviset arvot, jotka ovat yhteisiä katolisten arvojen kanssa. Toisaalla on omatekoisen katolisen Joe Bidenin The Deep State -todellisuus, jonka globalistisen ideologian asiamies Biden on ajaessaan tämän ideologian perverssiä, ihmisyydenvastaista, antikristillistä ja helvetillistä agendaa.”

”The Deep Church -vehkeilyn lopettamiseksi ja todellisen katolisen kirkon palauttamiseksi on paljastettava se, kuinka laajasti kirkon johtajat ovat osallisia vapaamuurarillisessa globalistisessa projektissa. On paljastettava näiden miesten korruption ja rikosten luonne. Siis sen korruption ja rikollisuuden, joiden myötä he ovat tehneet itsensä alttiiksi kiristykselle samaan tapaan kuin tapahtuu politiikan kentillä The Deep State -toimijoille, Bidenista alkaen. Siksi on toivottavaa, että kaikki salaisten palveluiden hallussa olevat todisteet tällaisista rikoksista tuotaisiin päivänvaloon, erityisesti liittyen niihin todellisiin motiiveihin, jotka johtivat paavi Benedictus XVI:n eroon ja salaliittoihin, jotka olivat Bergoglion valinnan taustalla.”

”Tällainen päivänvaloon tuominen tekisi mahdolliseksi kirkon haltuunsa ottaneiden vieraiden voimien karkottamisen. Amerikkalaisilla katolilaisilla on vielä aikaa tuomita tämä maailmanlaajuinen kumousvehkeily ja pysäyttää Uuden järjestyksen perustaminen. Annettakoon heidän pohtia, millaista tulevaisuutta he haluavat tuleville sukupolville, ja sitä, mitä yhteiskunnan tuhoutuminen tarkoittaa. Annettakoon heidän miettiä sitä vastuutaan, mikä heillä on Jumalan, lastensa ja kansakuntansa edessä katolilaisina, perheidensä isinä ja äiteinä sekä patriootteina, isänmaanystävinä.”

Steve Bannonin neljäs kysymys:

”Tavalliset amerikkalaiset kamppailevat, vastoin kaikkia todennäköisyyksiä, paljastaakseen sen massiivisen ja suunnitellun petoksen ja vilpin, joka vaaleissamme on nyt tapahtunut. Millaisia neuvoja antaisit vastahakoisille poliitikoillemme liittyen siihen, mitä kaikkea on kansakuntamme ja maailman osalta vaakalaudalla silloin, jos alistumme ja myönnymme tällaisen vilpin ja petoksen tapahtumiseen?”

Arkkipiispa Viganon vastaus neljänteen kysymykseen:

”Enemmistö voi kieltää totuuden jonkun aikaa tai jotkut ihmiset ikuisesti, mutta totuutta ei voi koskaan pimittää ikuisesti kaikilta. Näin opettaa historia, joka on väistämättä paljastanut menneisyyden suuret rikokset ja ne, jotka tällaisiin ovat syyllistyneet. Siksi kehotan poliitikkoja, poliittisista sitoumuksistaan riippumatta, ryhtymään totuuden puolustajiksi. Ryhtymään puolustamaan totuutta luovuttamattomana aarteena, joka yksin voi taata instituutioiden uskottavuuden ja kansan edustajien arvovallan heidän saamansa valtuutuksen mukaisesti, sen valan mukaisesti, jonka he ovat vannoneet palvellakseen maataan, ja sen moraalisen vastuunsa mukaisesti, mikä heillä on Jumalan edessä.”

”Jokaisella meistä on se tehtävä, jonka Kaitselmus on uskonut meille ja josta luopuminen syyllistäisi meidät. Jos Yhdysvallat hukkaa tämän mahdollisuuden nyt, USA pyyhitään pois historiasta. Jos USA sallii massojen keskuudessa levitä ajatuksen, että kansalaisten vaalivalintoja, demokratian ensimmäistä ilmaisua, voidaan manipuloida ja estää, on USA osallisena petoksessa ja ansaitsee varmasti koko maailman inhon ja tuomion, maailman, joka katsoo Amerikkaan kansakuntana, joka on taistellut vapautensa puolesta ja puolustanut vapauttaan.”

Steve Bannonin viides kysymys:

”Kirjeessänne presidentti Trumpille 25. lokakuuta 2020, Kristuksen, maailmankaikkeuden Kuninkaan, juhlana, puhuitte The Deep State -toimijoiden pyrkimyksistä ’pimeyden lasten viimeisenä hyökkäyksenä’. Globalistit ja heidän yhteistyökumppaninsa eri medioissa pyrkivät yhteisesti salaamaan ja peittämään sen todellisen tyrannia-agendan, joka sisältyy The Great Reset -ohjelmaan kutsumalla The Great Reset -arvostelua villiksi salaliittoteoriaksi. Mitä sanoisit epäilijöille, jotka autuaan onnellisesti ummistavat silmänsä merkeiltä ja niiden osoittamalta suunnitelmalta, joka tähtää ihmiskunnan alistamiseen globaalin eliitin valtaan?”

Arkkipiispa Viganon vastaus viidenteen kysymykseen:

”The Great Reset -suunnitelma käyttää hyväkseen valtavirran mediaa välttämättömänä liittolaisena. Mediayhtiöt ovat lähes kaikki aktiivinen osa The Deep State -toimintaa ja ne tietävät, että tulevaisuudessa heille annettava voima riippuu yksinomaan niiden orjamaisesta sitoutumisesta The Deep State -agendan edistämiseen. Jos jokin, niin se, että olemassa olevan salaliiton vastustajat leimataan ’salaliittoteoreetikoiksi’ vahvistaa, että tällainen salaliitto on todella olemassa ja että siihen osalliset ovat tuohtuneita siitä, että heidät on paljastettu ja että heidän hankkeistaan puhutaan julkisesti. Ja kuitenkin juuri he itse ovat sen sanoneet: Mikään ei tule enää olemaan entisellään. Ja myös: Build Back Better [Joe Bidenin vaalislogan], yrittäen saada meidät uskomaan, että ne radikaalit muutokset, jotka he haluavat pakottaa voimaan, ovat välttämättömiä koronapandemian, ilmastonmuutoksen ja teknologisen edistyksen vuoksi.”

”Vuosia sitten ne, jotka puhuivat Uudesta maailmanjärjestyksestä, leimattiin salaliittoteoreetikoiksi. Nykyään kaikki maailman johtajat, Bergoglio mukaan lukien, puhuvat täysin sallitusti Uudesta maailmanjärjestyksestä ja kuvaavat sitä tarkalleen niillä samoilla termeillä, jotka niin sanotut salaliittoteoreetikot nostivat jo aiemmin julkisuuteen. Pelkkä globalistien omien julistusten lukeminen riittää siihen, että ymmärrämme, että salaliitto on olemassa ja että he itse ovat ylpeitä siitä, että ovat sen arkkitehteja, ja jopa niinkin, että tunnustavat pandemiatilanteen tarpeen sosiaalisen suunnittelun tavoitteidensa saavuttamisen edistämiseksi.”

”Epäilijöiltä kysyn: Jos meille tänään ehdotetut mallit ovat niin kauhistuttavia, mitä lapsemme voivat odottaa, kun eliitin on onnistunut ottaa kansakunnat täydelliseen hallintaansa? Perheet ilman isää ja äitiä, polyamoriset suhteet, sodomia, lapset, jotka voivat muuttaa sukupuoltaan, uskonnon lakkauttaminen ja helvetillisen kultin tarjoaminen sen sijaan, abortit ja eutanasia, yksityisen omistusoikeuden ja omaisuuden lakkauttaminen, terveysdiktatuuri, ikuinen pandemia. Onko tämä sellainen maailma, jota haluamme, sellainen, jollaista itse haluatte itsellenne, lapsillenne, perheellenne ja ystävillenne? Meidän kaikkien on tultava tietoisiksi siitä, kuinka paljon Uuden maailmanjärjestyksen ja The Great Reset -hankkeen kannattajat vihaavat kreikkalaiskristillisen sivilisaatiomme luovuttamattomia arvoja kuten kristillistä uskoa, perhettä, elämän kunnioittamista ja ihmispersoonan loukkaamattomia oikeuksia ja kansallista suvereniteettia.”

Steve Bannonin kuudes kysymys:

”Olet toistuvasti varoittanut, että The Deep State ja The Deep Church ovat yhteistyössä vehkeilleet eri tavoin kukistaakseen paavi Benedictuksen ja presidentti Trumpin. Kuka muu on tämän helvetillisen liiton takana Theodore McCarrickin lisäksi, ja kuinka katoliset voivat pysäyttää ja paljastaa sen?”

Arkkipiispa Viganon vastaus kuudenteen kysymykseen:

”On ilmeistä, että McCarrick toimi The Deep State -ja The Deep Church -todellisuuksien laskuun, mutta hän ei todellakaan tehnyt sitä yksin. Kaikki hänen toimintansa viittaa erittäin tehokkaaseen organisaatiorakenteeseen, joka koostuu henkilöistä, joiden uraa ja asemaa McCarrick oli edistänyt, ja joiden toimintaa oli peitellyt muiden avustajien avulla. Tapahtumia, jotka johtivat paavi Benedictus XVI:n eroamiseen, on vielä selvitettävä, mutta yksi The Deep Church -edustaja, nyt jo edesmennyt kardinaali Danneels, myönsi kuuluvansa niin sanottuun Saint Gallenin mafiaan, joka teki työtä edistääkseen sen ’kirkon kevään’ alkamista, josta Hillary Clintonin esikuntapäällikkö John Podesta kirjoitti Wikileaksin julkaisemissa sähköposteissaan.”

”On siis olemassa joukko salaliittolaisia, jotka ovat työskennelleet ja työskentelevät edelleen kirkon ytimissä eliitin edun edistämiseksi. Suurin osa heistä on tunnistettavissa, mutta vaarallisimpia ovat ne, jotka eivät paljasta itseään, ne, joita sanomalehdet eivät koskaan mainitse. He eivät epäröi pakottaa myös Bergogliota eroamaan, aivan kuten Ratzingeria, ellei Bergoglio noudata heidän käskyjään. He haluavat muuttaa Vatikaanin emerituspaavien eläkeläiskodiksi, tuhota paaviuden ja turvata valtansa. Siis täsmälleen samoin kuin mitä tapahtuu The Deep State -toiminnassa, jossa, kuten olen todennut, Biden vastaa rooliltaan Bergogliota kirkon piirissä.”

”On kolme välttämätöntä asiaa, jos The Deep State ja The Deep Church halutaan kaataa. Ensinnäkin tarvitaan tietoiseksi tuloa siitä, mikä globalistinen suunnitelma on, ja missä määrin tämä suunnitelma on antikristuksen valtakunnan perustamisen väline, koska globalistinen suunnitelma ja antikristuksen valtakunta jakavat samat periaatteet, menetelmät ja tavoitteet. Toiseksi: helvetillinen globalistinen suunnitelma täytyy vakaasti tuomita ja täytyy vaatia kirkon paimenia kuten myös maallikoita puolustamaan kirkkoa, rikkomaan syyllistävä hiljaisuutensa. Jumala vaatii tällaiset karkurit tilille. Kolmanneksi: on välttämätöntä rukoilla ja pyytää Herralta jokaiselle meistä voimaa vastustaa – ’vastustakaa häntä lujina uskossa’, resistite fortes in fide, kuten Pyhä Pietari meitä muistuttaa – ideologista tyranniaa, jota meille päivittäin pakottavat paitsi media myös Bergoglion peukalon alla olevat kardinaalit ja piispat.”

”Jos pystymme osoittautumaan vahvoiksi tässä koettelemuksessa; jos osaamme pitää itsemme ankkuroituna kirkon kalliolle ilman että annamme itsemme tulla väärien kristusten ja väärien profeettojen viettelemiksi, Herra antaa meidän nähdä, ainakin toistaiseksi, pimeyden lasten Jumalaa ja ihmisiä vastaan kohdistuvan hyökkäyksen epäonnistumisen. Jos seuraamme, pelosta tai tieten tahtoen, tämän maailman ruhtinasta ja kiellämme kastelupauksemme, meidät tuomitaan hänen kanssaan vääjäämättömään tappioon ja iankaikkiseen kadotukseen. Minä vapisen niiden puolesta, jotka eivät ymmärrä sitä vastuuta, joka heillä on Jumalan edessä sieluista, jotka Hän on uskonut heille. Mutta niille, jotka taistelevat rohkeasti puolustaakseen Jumalan, kansakunnan ja perheen oikeuksia, Herra takaa suojeluksensa. Hän on asettanut Pyhimmän Äitinsä puolellemme, Voittojen ja kristittyjen avun Kuningattaren. Turvaudumme uskollisesti häneen näinä vaikeina päivinä, varmasti luottaen hänen väliintuloonsa.”

Haastatteluvastaukset päättyvät traditionalististyyliselle katoliselle arkkipiispalle ominaiseen mariologiseen korostukseen sekä 1. tammikuuta 2021 eli Die Octavæ Nativitatis Domini, kahdeksantena päivänä Herran syntymästä, päivättyyn Carlo Maria Viganon allekirjoitukseen.

Kuten alussa totesin, myös tunnustuksellinen konservatiivinen protestantti voi perustellusti katsoa Viganon analyysin, jollaisen kaltaisia emme luterilaisilta arkkipiispoilta juuri kuule, olevan varsin osuva ja selkeä.

 

 

Juha Ahvio pe 08.01. 14:52

Juha Ahvio

Juha Ahvio, teologian tohtori, dosentti, Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja

tuoreimmat

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04. 00:17

Onko historialla merkitystä?

su 18.02. 17:41

Suomen presidentinvaalien asetelma

pe 26.01. 22:32

Trump jälleen USA:n presidentiksi?

su 17.12. 11:50

Napoleon Bonaparte

ke 13.12. 23:51

Presidenttiehdokkaiden turvallisuuspolitiikka

pe 22.09. 00:24

Lääketeollisuus, huumeet ja bioaseet

ma 21.08. 11:14

Todisteet: Väitteet Trumpin Venäjä-kytköksistä olivat valheita

la 27.05. 12:08

J. V. Snellman ja suomalaisuusaate

to 11.05. 20:37

Raamatun alkutekstiä ei ole vaietusti sensuroitu

to 27.04. 23:12

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44