SOTE-lautakunta piti ensimmäisenä Helsingin toimielimenä strategiaseminaarin, jonka tarkoituksena oli – niin olen ymmärtänyt – syöttää aihioita kokoomuslaisen ylipormestari Juhana Vartiaisen tärkeimpään johtamisen työkaluun eli kuntalain vaatimaan aina valtuustokauden alussa hyväksyttävään kaupunkistrategiaan. Se tultaneen hyväksymään Helsingin valtuustossa syyslokakuun vaihteessa. SOTE:n vaikutus kuntatalouteen on ylivoimaisesti suurin Helsingin toimialoista.
Kuuntelin hämmentyneenä virkakunnan esityksiä tässä SOTE-strategiaseminaarissa, sillä perussuomalaisten Juhana Vartiaiselle ja SOTE-virkamiehille lähetetyt SOTE-prioriteetit eli vanhusten, vammaisten ja omaishoitajien huolet tyrmättiin seminaarissa.
Nyt lapset ja nuoret ollaan valitsemassa tulevan kaupunkistrategian keihäänkärjeksi vetoamalla koronapandemian sulkutoimenpiteiden aiheuttamiin mielenterveyshaittoihin? Siitä huolimatta, että olen muiden lääkärien tavoin ollut hyvin huolissani sulkutoimilla lapsille ja nuorille aiheutetuista mielenterveyshaitoista, haluan seuraavassa kurkata koronasumuverhon läpi.
Edellisen kaupunkistrategian keihäänkärki ”Kaikkein haavoittuvimpien ihmisryhmien tarpeisiin ja palveluihin kiinnitetään erityistä huomiota” on nyt unohdettu.
Todellinen em. strategialinjauksen syy löytyy koronasumuverhon takaa ja se on USA:n yliopistoista länsimaihin levinnyt punavihreä WOKE-aate eli identiteetti-ideologia. Alati suurenevalla määrällä maahanmuuttajanuoria menee huonosti ja heitä pitää nyt WOKE-aatteen intersektionaalisuussääntöjen perusteella yhdenvertaistaa suurin kustannuksin vaatimatta heiltä samaa kuin kantasuomalaisilta nuorilta. Lisäksi heidän vanhempansa eivät usein koskaan opi suomen kieltä, eivät tue riittävästi lastensa kouluttautumista ja ovat haluttomia intergoitumaan yhteiskuntaamme. Humanitaarisen maahanmuuton myötä Suomeen tulleet perheet elävät usein ilmaispalveluiden sekä sosiaalisten tulonsiirtojen varassa. Insentiivit heidän työllistymiselle ovat heikot.
Pari päivää sitten YLE:n uutiset verkkosivuillaan – ei aamun TV-uutisissa – uutisoi meille itähelsinkiläisille jo selviönä tiedetyn asian:
”Tuloksiltaan muista poikkeavana ryhmänä erottuivat suomea tai ruotsia toisena kielenä opiskelevat oppilaat eli S2-oppilaat (=maahanmuuttajalapset kirj. lis). Heidän keskimääräiset tuloksensa olivat selvästi heikompia kuin muiden.”
Suomi sukeltaa nyt vauhdilla alas PISA-vertailussa ja on pudonnut alle Viron.
Tämä ilmenee nyt – niin kuin aiemmassa blogissani kirjoitin – suurina sosiaalihuollon (erityisesti perhepalvelut ja lasten suojelu) budjetin ylityspaineina.
Helsingin tulevan ahdingon viime kädessä aiheuttavat USA:n demokraattivetoisista WOKE-kaupungeista kopioidut epäonnistuneet politiikat. Nyt nämä politiikat yhdistettynä ”defund the police” (”rahat pois poliiseilta”) politiikkaan ovat syösseet nämä kaupungit lopulta valtaviin ongelmiin.
Me olemme Helsinkinä jo WOKE-kurssilla, jonka lopullinen suunta ja lopputulema on vielä arvoitus. Kaupunki järjestää jo nykyään työntekijöilleen sitä sun tätä WOKE-koulutusta mm. seksuaalivähemmistöjen kohtaamiskoulutusta ja valtuustossa esitetään innolla sukupuolidysforiahoito-, kuukautisköyhyys- (engl. period poverty) ym. WOKE-aloitteita. Edellinen ylipormestari Jan Vapaavuori vaati WOKE-hengessä viime keväänä suosimaan maahanmuuttajia kaupungin rekrytoinnissa ja virkakielestä ovat hävinneet WOKE-vastaiset luottamusmies ja esimies sanat, jotka on korvattu WOKE-henkisillä luottamushenkilö ja esihenkilö sanoilla.
USA:sta kopioitu poliittinen punavihreä WOKE-muotivirtaus on läpi-institutionalisoitu Helsingin kaupungin hallintoon.
Juhana Vartiainen ilmoitti YLE:n haastattelussa vaalien jälkeisenä aamuna pitävänsä tärkeänä, että kokoomus on suurin ryhmä, koska se tasapainottaa punavihreää rintamaa ja että hän vihaa julkisten varojen tuhlausta. Edelleen hän sanatarkasti totesi:
”Liian alhaisella työllisyysasteella ei kyetä rahoittamaan näin mittavaa hyvinvointipalveluiden ja tulonsiirtojen pakettia. Se on asia, joka ei ole Helsingin käsissä, vaan valtakunnan politiikan käsissä.”
Kaupungilla on kuitenkin harkintavaltaa mm. tulonsiirtoihin sekä mahdollisuus tehostaa väärinkäytösten valvontaa esimerkiksi liittyen asumistukeen sekä mahdollisuus halutessaan tehdä voimavaraselvityksiä humanitaarisen maahanmuuton kustannuksista. Aivan erityisesti Juhana Vartiainen – niin halutessaan, kun kerran vihaa julkisen rahan tuhlausta – voisi kieltäytyä esittelemästä kaupungin hallitukselle fiskaalisesti holtittomia punavihreitä proggiksia, joista ehkä järkyttävin on pyöräily- ja raitiotiesilta Hakaniemestä Kruunuvuoreen. Se tulee maksamaan uusien tietojen mukaan jopa miljardi euroa.
Olen asunut USA:ssa elämästäni kuusi vuotta. Saavuin Suomeen perheeni kanssa viimeisen kerran 2007 lopussa Washington DC:n naapurikunnasta Bethesdasta. Muistan, kuinka Barack Obama eteni demokraattien esivaaleissa keväällä 2007 vääjäämättä kohti ehdokkuutta. Muistan elävästi erään esivaaliväittelyn, jossa Barack Obama ainoana (ollen ainoa mustaihoinen muuten) rohkeni sanoa, että Washington DC:n koulujärjestelmään mustaihoisille nuorille syydetyt sadat miljoonat dollarit eivät tuo toivottua tulosta. Hänen silloiset toteamukset kaikuivat kuuroille korville, eikä hän itse näistä omista sanoista huolimatta ehdottanut muutoksia presidenttikautenaan, joita nyt konservatiiviset mustat nousevat entiset demokraattipoliitikot kuten Candace Owens ehdottavat.
Rahan syytäminen koulujärjestelmään WOKE-hengessä sekä DC:ssä että Baltimoressa (olen sielläkin asunut) ei ole johtanut toivottuun tulokseen, vaan on käynyt päinvastoin. Luku- ja kirjoitustaito sekä matematiikan perusteiden osaaminen on totaalisesti romahtanut peruskoulun päättäneillä, koska nuorilta mustilta ei vaadita vastuuta itsestään. Oregonin WOKE-kuvernööri hyväksyi pari viikkoa sitten lain, jossa vähemmistönuorilta ei enää vaadita peruskoulun päättötodistuksen saamisen ehtona äidinkielen ja matematiikan osaamista aiempaan tapaan, koska he tarvitsevat yhdenvertaistamista. Valitettavasti meilläkin on mahdoton jäädä luokalle ja kallis kenties hyödytön 10. luokka on räätälöity maahanmuutajanuorille.
Juhana Vartiaisen linjaus, jossa hän korosti Kirkko ja Kaupunki lehden haastattelussa ennen vaaleja arvona vastuuta, saattaa merkitä pientä toivonkipinää. Vastaehdokkaat Anni Sinnemäki ja Nasima Rasmyar vetivät haastattelussa selkeästi WOKE-soturilinjaa multikulti- ja yhdenvertaisuuslinjauksillaan.
Me emme voi emmekä saa toistaa Helsingissä USA:n suurkaupunkien WOKE-politiikkojen katastrofia. Siksi kuntalain kriteerit täyttävä kaupunkistrategia olisi parasta lääkettä helsinkiläisille ja oiva apu Juhana Vartiaiselle Stadin styyraamisessa. Viittaan kuitenkin alkuun ja SOTE-strategiaseminaariin. Ei hyvältä näytä vanhusten, vammaisten ja omaishoitajien näkökulmasta. WOKE-katastrofia pukkaa Helsingissä.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mikkopaunio/mika-ihmeen-woke/
Kirjoittaja on helsinkiläinen terveydenhuollon erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston epidemiologian dosentti. Hän oli SDP:n jäsen vuodesta 1977, kunnes liittyi Perussuomalaisiin 2021. Hänen työnantajiaan on vuosien varrella olleet mm. Helsingin yliopisto, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Keskuspankit ja tullit keskiössä
ma 05.05.2025 10:37Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?
su 12.01.2025 00:48Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04.2025 19:38Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Minulla on ollut hieno elämä, mutta nyt olen todella peloissani Suomen ja suomalaisten puolesta
la 19.04.2025 15:06Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04.2025 11:23Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44