Blogi: Mikko Paunio, la 20.11.2021 15:36

Kiitos YLE:n toimittaja Renaz Ebrahimi woke-ideologian oikean luonteen paljastamisesta

YLE:n Sannikassa vietiin eilen suomalaista keskustelukulttuuria monta piirua oikeaan suuntaan, koska siinä paljastui woke-ideologian autoritaarisuus. Ensimmäisen haastatteluosuuden huipennuksessa tiedetoimittaja ja tietokirjailija Osmo Tammisalo iski asian ytimeen, eli siihen, että nykyinen yhteiskunnallinen ilmapiiri woken myötä uhkaa ihmisten oikeutta omaan itsenäiseen ajatteluun ja että woke-ideologia ei edusta liberaalia aatetta, vaan autoritaarista pakottavaa aatetta.

Seuraavassa osuudessa YLE:n toimittaja Renaz Ebrahimi ja kosmologian emeritusprofessori Esko Valtaoja keskustelivat mielipiteen vapaudesta, woke-ideologiasta känselöinteineen ja intersektionaaliuuksineen. Olen muutamaan otteeseen kirjoittanut tässä blogissani USA:n yliopistoista levinneen woke-ideologian tuonnista sanoineen päivineen Suomeen ja mitä absurdiuksia ja älyttömyyksiä siitä seuraa.

Viimeinen woke-skandaali tuo Afrikantähtigate taisi avata ihmisten silmiä jo laajalti, mutta eilinen Sannikka todennäköisesti avasi yhä laajemmalle ihmisten silmiä wokepakkokulttuurin Suomeen rantautumisesta ja sen kielteisistä yhteiskunnallisista vaikutuksista Suomessa. Kiitos tästä lankeaa YLE:n toimittajalle Renaz Ebrahimille. Hän paljasti kaikessa alastomuudessaan woke-ideologian pakkoluonteen ja pakkomielteen ihonväriin ja valkoisen miehen pahuuteen.

Seuraavassa käyn lähinnä Ebrahimin vastauksia, syytöksiä ja väitteitä läpi menemättä nyansseihin tai liikaa yksityiskohtiin. Ebrahimin ja Valtaojan haastatteluosuus alkoi Sannikan kysymyksellä loukkaantuvatko ihmiset turhan helposti? Leimaammeko ihmisiä liian herkästi?

Ebrahimin totesi, että riippuen tilanteesta on oikein koolauttaa tai lempeästi koolin (=ilmeisesti yksityisviesti) ihmisiä ja jos pyydät anteeksi lopulta koolauttajalta niin homma on ok, mutta jos kieltäydyt ottamasta vastuuta eli et pyydä anteeksi, ihmisten liiveihin uiminen on ok. Ebrahimi oli sitä mieltä, että nyt vihdoin satojen vuosien sorron jälkeen Suomessa vähemmistöillä on oikeus mediassa ja somessa sanoa sanottavansa ja että meillä oli epäterveesti totuttu siihen, että sorto oli koettu normaaliksi. Etuoikeutetut ihmiset nyt ekaa kertaa koolautetaan heidän aiheuttamastaan sorrosta ja vihapuheesta. Meidän pitää hyväksyä epämukavuus (ilmeisesti tarkoitti tällä vastemielistä känselöintiä), koska se on edellytyksenä tasa-arvolle ja yhdenvertaisuudelle.

Valtaoja piti tätä koolauttaamista kyttäämisenä, eikä hyväksynyt Ebrahimin näkemyksiä.

Keskustelu syventyi sitten sopimattomiin sanoihin ja ihonväriin. Avaruusfyysikkomme siteerasi erästäkansanedustajaa ja lausui sanat ”Hyppivät n-ukot” ja viittasi Peppi Pitkätossu kirjassa esiintyvään ”n-kuninkaaseen”. Valtaoja yritti näillä sanoilla valottaa sitä, että yksittäisiä sanoja ei tule tuomita, vaan kontekstuaalisuus ja sanalla välitetty viesti on tärkeintä. Tästä syntyikin riemu.

Ebrahimin vastaus:

”Tämä on ihan superjärkyttävää, että olen tällaisessa tilassa, missä valkoinen ihminen ruskean ihmisen vieressä kaksi kertaa käyttää n-sanaa ihan tahallaan.”

Sitten keskustelussa Ebrahimi meni suoriin henkilökohtaisuuksiin halveksien häpeilemättä Valtaojaa ja hänen tekojaan jopa hänen Nenäpäiväaktivismiaan, jotka kaikki olivat Ebrahimin mielestä vähättelyn arvoisia. Tosin hän oli sitä mieltä, että valkoiset valtaapitävät vähättelevät sorrettuja ihmisiä ja tästä syystä emme pääse eteenpäin asioissa. Hän väitti Valtaojan saaneen elää elämänsä ja tehdä vapaasti asioita ottamatta vastuuta mistään. Toisin on hänen kohdalla, koska hän on aina joutunut miettimään tekojaan ruskean ihon värinsä vuoksi.

Hän vaati tomerasti, että meidän pitäisi toimia vihapuhetta vastaan ja uhriutui ja valitteli, että känselöijiä vastaan käydään keskustelua. Hän totesi, että näin ei saa tehdä meitä vastaan, jotka yritämme tehdä antirasistista työtä ja työtä intersektionaalisuusperiaatteiden puolesta. Niille, jotka vielä eivät tiedä mitä em. periaatteet ovat, tiedoksi, että nämä periaatteet luovat uhripisteytysjärjestelmän, joihin perustuvat yhdenvertaistamistoimet, joilla sorretut nostetaan positiivisella syrjinnällä kustannuksista välittämättä valkoisen patriarkaatin kanssa yhdenvertaisiksi.

Maailmassa ja jo Suomessakin ymmärretään laajalti, että ihmisten, yhtiöiden ja yhteisöjen wokeaatteesta kumpuava känselöinti on oikeasti vastemielistä yksittäisten ihmisten, yhtiöiden ja yhteisöjen sortoa, raunioittamista ja maalittamista. Tämänkin Ebrahimi käänsi päälaelleen todeten, että känselöinti on itse asiassa vastuunottokulttuurin edistämistä ja totesi, että jo me koolautetaan sut sun vääristä sanoista ja mielipiteistä, ja sä suostut keskusteluun ja olet lopulta samaa mieltä kanssamme ja pyydät anteeksi meiltä ja otat vastuun asioista, niin känselöinti onkin rakkautta.

Loppukeskustelu olikin sitten ihon väriin liittyvää pakkomielteistä saarnaa Ebrahimin puolelta. Valtaojan yrittäessä väittää, että tämä pakkomielle ihonväriin on itseasiassa käänteistä rasismia, Ebrahimi tiesi kertoa, että käänteinen rasismi on tieteellisesti osoitettu olevan olematon käsite. Lopuksi Ebrahimi esitti voimaakkaana mielipiteenään sen, että wokeväellä on oikeus tietyissä tilanteissa hiljentää valkoihoiset ihmiset keskusteluissa, koska jos kyse on alistetun ihmisryhmän oikeuksista, valkoisilla ei ole asiaa keskusteluun. Hän antoi ymmärtää Sannikan olevan etuoikeutettu nainen häneen nähtensä ihonvärinsä vuoksi.

Kaiken kaikkiaan Enaz Ebrahimin moukkamainen käytös ja sanankäyttö oli niin pöyristyttävää ja suomalaisten silmiä avaavaa, että näitä ebrahiimeja pitää saada lisää eetteriin ja printtiin.

Aikoinaan USA:n presidentti Dwight Eisenhowerilla oli vaikeuksia Joseph McCarthyn överiksi menneen kommunistijahdin kanssa. Hän keksi mielestään hyvän keinon hillitä McCarthyä sillä, että laittoi hänet uuteen keksintöön eli TV:seen. Se tepsi, tavalliset ihmiset ymmärsivät, että McCarthy oli ääri-ihminen vaarallisine ajatuksineen ja mccarthyismi kuihtui hiljalleen pois.

Sannikka teki Suomelle ja suomalaisille eilen palveluksen tehdessään eisenhowerit tuomalla Enaz Ebrahimin TV:seen perjantai-iltana parhaaseen katseluaikaan. Toivottavasti mahdollisimman moni suomalainen katsoo tämän Sannikkajakson https://areena.yle.fi/1-50667789; nyt katsojia on Areenan puolella jo lähes 60 000.

Mikko Paunio la 20.11. 15:36

Mikko Paunio

Kirjoittaja on helsinkiläinen terveydenhuollon erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston epidemiologian dosentti. Hän oli SDP:n jäsen vuodesta 1977, kunnes liittyi Perussuomalaisiin 2021. Hänen työnantajiaan on vuosien varrella olleet mm. Helsingin yliopisto, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki.

tuoreimmat

Klaus Schwabin ja Thierry Malleretin kyyninen "Suuri Kertomus" on kauhistuttavan "Suuren Resetin" toimeenpano-ohjelma

ti 19.09. 16:25

Helsingissä edessä kova SOTE-palveluiden kulukuuri - Osin ylimitoitettujen, räätälöityjen, priorisoitujen ja vammaisia räikeästi syrjivien maahanmuuttajien SOTE-palveluihin ei leikkauksia

ke 06.09. 08:23

Jippii, pääsin Helsingin Sanomien pääkirjoitukseen

ti 22.08. 17:56

Saksan AfD-puolue julistautunut rauhanpuolueeksi ja julisti hiljan Magdeburgin puoluekokouksessa: "EU on epäonnistunut kaikessa"

su 20.08. 15:26

Komissaari Jyrki Katainen oli Maailman Talousfoorumin pähkähulluuden aulis lakeija

pe 18.08. 17:00

EU-politiikkaohjelman lähetekeskustelu Perussuomalaisten puoluekokouksessa 12.8. - Pyydetty puheenvuoroni Ville Tavion johdantopuheenvuoron jälkeen

su 13.08. 11:44

Vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran räyhäantirasismi on tarkoituksellista - Taustalla on halu kriminalisoida kansallisvaltion puolustaminen

pe 11.08. 17:11

Atomipommin isä Robert Oppenheimer ja perheemme hyvä ystävä Fred Singer

ma 07.08. 17:36

Maailman Talousfoorumi on vaarallinen umpihullujen kerho - Yuval Hararin Homo Deus kirja tarkastelussa

la 29.07. 16:51

Michael Shellenbergerin 7.3.2023 USA:n kongressille Sensuuriteollisesta kompleksista antaman todistuksen tiivistelmä - Lonkerot ulottuvat kaikkialle länsimaihin

ke 19.07. 16:33

blogit

Vieraskynä

Alistamisemme menetelmät

ma 08.08.2022 23:48

Juha Ahvio

Presidenttiehdokkaiden turvallisuuspolitiikka

pe 22.09.2023 00:24

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11.2020 16:56

Petteri Hiienkoski

Vaihtoehdot moninapaisessa maailmassa

ti 06.06.2023 16:58

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Klaus Schwabin ja Thierry Malleretin kyyninen "Suuri Kertomus" on kauhistuttavan "Suuren Resetin" toimeenpano-ohjelma

ti 19.09.2023 16:25

Heikki Porkka

Pois alta, täältä tulee pakkovalta - poltetaanko kirjoja, tuomitaanko edesmenneitä?

to 03.08.2023 15:45

Tapio Puolimatka

Lasten vai aikuisten oikeudet

ma 21.08.2023 19:21

Olli Pusa

Maahanmuuton seuraukset

to 28.09.2023 21:59

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44